Nauti nyt!
Kahvihetki alkaa sometuksella, siitä(kin) olemme teinin kanssa samaa mieltä!
Istuin teinityttöni kanssa kahvilassa. Tytöllä nenän edessä kermavaahtokaakao, minulla cappuccino. Juteltiin siinä kevyitä ja diippejä; ainakin identiteetistä, muuttamisista (joita hänen 15-vuotiseen elämään mahtuu useita) ja siitä, missä ympäristössä ihminen kokee olevansa kotonaan. Noh, ainakin tuossa hetkessä minä koin olevani, muttei mennä siihen. Sanonpa vain, että sydämeni lämpenee kivoille kahviloille ja keskustelukykyisille teineille.
Kahvihetki alkaa sometuksella, siitä(kin) olemme teinin kanssa samaa mieltä!
Ajatushan lähti siitä, kun blogisti Valeäiti totesi nasevasti, ettei ole pakko nauttia lapsista silloin, kun he ovat pieniä, vaikka yleinen mielipide muuta väittäisi.
Teksti tarjosi runsaasti samaistumispintaa, melkein näin jo oman allekirjoitukseni jossain lopussa! Saman tien aloin tehdä päässäni vertailevaa kokemustutkimusta: minkä ikäisistä lapsistani oikeasti olen nauttinut eniten? Tarvitseeko lapsista ylipäätään nauttia?
Tällä hetkellä lasteni ikähaarukka on 6-15 v. ja lukumäärä neljä. Näillä spekseillä siis pieni havaintokimara:
Vauvoista ja taaperoista nauttiminen on kärsivällisen ja käsillä tekevän ihmisen hommaa. Tavallaan siitä haastavaa tämä isäksi tuleminen, että heti alkuun heitetään syvään päätyyn. Siinä pinnalle pyristellessä voi sitten funtsia, nauttiiko isyydestä vai ei. Ainut nautittava asia on se pienokaisen vastustamaton söpöys, joka parhaimmillaan peittoaa hänen koko rasittavuutensa. Siis parhaimmillaan. Minä en voi sanoa nauttineeni vauva-ajoista kuin pienenpieninä, ohikiitäneinä hetkinä. En ole käsityöläinen ja kärsivällisyytenikin suuntautuu ihan muihin asioihin.
Jos kullannupun uhmaiästä selviää järjissään, ala-asteikäiset ovat aika mahtavia! Heistä nauttiminen sopii hiukan laiskemmallekin isälle. He pyyhkivät itse peppunsa, kaatavat kaakaonsa (joskus tosin ohi) ja pyöräilevät kaverille. WhatsAppissa ilmaisevat itseään sujuvasti sadalla emojilla ??????. Hyppäävät varoittamatta syliin ja muistuttavat omasta pienuudestaan. Eivät haasta kamalasti, mutta tarvitsevat toisaalta aika intensiivistä isää. Siinä se joskus tökkii, joskus ei.
Teinit ovat haastavia. Meillä haasteita on nyt kaksi. Isästä tulee teinille lähinnä elämän epämääräinen back-up, irrottautumisen harjoitusalusta ja kännykän maksaja. Toisaalta myös keskustelukaveri, ajattelun haastaja ja turvallinen aikuinen. Teinien isänä oleminen sopii kaltaiselleni epäkäytännölliselle debatoijalle hyvin, vaikka teinit ovatkin latenssi-ikäisiä pikkusisaruksiaan ärsyttävämpiä olentoja. Keskustelut heidän kanssaan ovat palkitsevia, usein nautinnollisia! Upeaa kuulla teinien omia ajatuksia ja niiden muuttumista, kun he ottavat mittaa maailmasta ja miettivät, keitä ovat ja millaisiksi tulevat. Kahvilassakin on kivempaa, kun ei tarvitse lämmittää tuttipulloa tai sännätä vessaan vaihtovaipan kanssa. Paljon kivempaa!
Eli älä nauti silloin, kun muut käskevät. Nauti silloin, kun nautituttaa. Nauttimista ei tehdä suoritteensa eikä pidä “muistaa nauttia” kuin jonkinlaisena kansalaisvelvollisuutena. Enemmän se on isätyypistä kiinni, minkä ikäisistä lapsista nauttii – jos nauttii. Ja jos ei nauti lainkaan, kyllä lapsia voi silti rakastaa ja kasvattaa heistä kunnon ihmisiä. Nauttii sitten kun he muuttavat kotoa 🙂
Heikki Nenonen
