Maailman ääneen lukemisen päivänä 16.2.2017

Otto kirjoitti tässä blogissa noin vuosi sitten lukevansa lapsille, jotta heistä ei tulisi idiootteja. Itse kuvailin viikkoa myöhemmin, kuinka lohdullinen näky lukeva lapsi tässä vieraan pelkoa viljelevässä maailmassa onkaan. Aleksis Salusjärvi vertaa hiljattain ilmestyneessä kolumnissaan lukutaitoa välttämättömäksi eloonjäämistaidoksi, jonka avulla voi oppia hallitsemaan arkensa haasteita ja saa välineitä kielellisen syrjäytymisen välttämiseen.

Salusjärvi nostaa näin esiin tärkeän seikan, että lukeminen ei sellaisenaan välttämättä ole nautinnon lähde, vaan taito, jolla voi oppia tulkitsemaan elinympäristöön sisäänkirjoitettuja merkityksiä.

Kysymys lukemisesta on jälleen ajankohtainen, sillä tänään torstaina on maailman ääneen lukemisen päivä. Kuluvalla viikolla on ollut käynnissä Minä luen sinulle -kampanjaviikko, joka on ainakin Joensuun kirjastoissa tarkoittanut monia ääneen lukemiseen liittyviä tapahtumia. Lukukampanjan idean voisi tiivistää seuraavasti: yhteinen lukuhetki saattaa ihmisiä lähemmäs toisiaan.

Kampanjaviikon tapahtumassa suomea opiskelevat maahanmuuttajat lukevat vanhuksille. Kuva: Mirka Seppälä

Tietokirjailija, kriitikko ja tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen on pitkään puhunut lukemisen merkityksestä lapsen elämässä. Hänen juhlalliseen ajatukseensa ”ääneen luetun kirjan kuuleminen on lapsen perusoikeus”, onkin hyvä suhtautua sopivalla vakavuudella. Lukeminen olisi hyvä ottaa osaksi kaikkea tekemistä, sillä se todella rauhoittaa lasta, tämän voi kokemuksesta sanoa. Haluan kuitenkin lisätä tähän vaatimukseen pari kauhallista armollisuutta.

Heikkilä-Halttunen myöntää onneksi itsekin, että ei me vanhemmat kaiken keskellä aina vain ehditä tai jakseta lukea. Joskus ei vain huvita, ja se on ihan sallittua. Me kaikki tiedämme lasten mieltymyksen toistoihin; kun tahkoaa samaa kirjaa Nallen iltapuuhista seitsemättä kertaa peräkkäin, se ei Salusjärveä mukaillen toden totta ole hauskaa. Yhtä kaikki, on tärkeää tiedostaa lukemisen tärkeys ja pyrkiä pitämään se mahdollisimman tiiviisti osana arkea.

Miksi? Ennen kaikkea siksi, että lapselle ääneen lukeminen on enemmän kuin lukemista. Se on fyysistä ja henkistä läheisyyttä, kosketuksessa olemista lapseen ja pyrkimys saada tulevaisuuteen kantava, positiivisella muistijäljellä merkattu hetki hänen kanssaan. Yhteinen lukuhetki on luottamuksen syventämistä.

Olen parin viime vuoden ajan seurannut, kuinka eri syistä lukemisen kanssa harjoitusta tarvitsevat lapset lukevat kirjastossa lukukoiralle. Heille on varattu puoli tuntia rauhallista aikaa, jolloin he voivat keskittyä ääneen lukemiseen, lukukoiran kuunnellessa kritisoimatta. Lasten ja koiran välille on syntynyt suhde, jonka suojassa lapset ovat saaneet rohkeutta ja varmuutta oman äänen käyttöön.

Lukeminen on joskus hauskempaa yhdessä

Ohjaaja on todennut, että ääneen lukeminen on taitona erilainen kuin äänetön lukeminen: siinä tarvitaan enemmän keskittymistä ja kielellistä tarkkuutta rytmin vaatimuksen ja toisaalta vaikeiden sanojen takia. Hän on huomannut, että lapset ilmiselvästi tarvitsevat jonkun, jolle lukea ääneen. Tästä syystä Heikkilä-Halttusen teesiin voisi hyvin lisätä, että kirjan lukeminen ääneen jollekulle toiselle on lapsen perusoikeus.

Ääneen lukeminen on lukemisen erityinen muoto, kokeile vaikka. Lue lapselle ja anna lapsen lukea sinulle. Se ei ehkä tee lapsesta intohimoista kirjallisuuden kuluttajaa, eikä tarvitsekaan, mutta aivan varmasti se tuo lisää hyvää maailmaan. Onnellista ääneen lukemisen päivää kaikille!

Vesa Liminka