Lapsi lukee. Meillä on toivoa
Vanhemmuuden perustehtävä on saattaa lapsi ymmärtämään elämää. Kasvaessaan lapset esittävät yhä vaikeampia kysymyksiä, joiden edessä itse huomaan usein olevani tietämätön. Tähänastisen kokemukseni mukaan he haluavat suunnilleen kouluiän kynnyksellä tietää kaiken ainakin ihmisen fysiologiasta, lihansyönnistä, Jumalasta, kuolemasta ja tähtitieteestä. Onneksi apuna on kirjallisuus, jota sanattomaksi jäävä voi käyttää sammuttamaan lapsen janoa.
Olen Oton tavoin pitänyt etuoikeutena saada lukea lapsille. Pidän siitä, että saan viedä heidät tutustumaan erilaisiin todellisuuksiin, saamaan vastauksia kysymyksiinsä. Lukemisen hyödyistä tärkein on juuri ymmärryksen lisääntyminen. Viisivuotias itki ilta illan perään kuolemaan liittyvien kysymysten kanssa, kunnes hankimme hänelle aiheeseen liittyviä kuvakirjoja. Kertomus vanhan ketun luonnollisesta kuolemasta luettiin moneen kertaan ja tarinan vaikutus lapseen oli hämmästyttävän rauhoittava. Jälkikäteen hän vielä palasi kirjan tapahtumiin selostaen niitä lähes kyllästymiseen saakka. Hedelmällisintä onkin ehkä juuri se, kun lapsi avaa lukukokemustaan.
Työskentelen kirjastossa ja pääsen näin aitiopaikalta tutustumaan ihmisten lukutottumuksiin. Näen työpaikallani toisinaan lukemisesta humaltuneita lapsia ja nuoria. Tämä on aina yhtä ilahduttavaa. He eivät kuitenkaan välttämättä ala lukijoiksi, ellei heitä ohjaa tai rohkaise lukemiseen, näytä heille esimerkkiä. Kirjavinkkariyhdistys on kouluissa ja kirjastoissa jo vuosia tehnyt tätä työtä kunnioitusta herättävällä intohimolla. Olen itsekin toiminut aiemmin vinkkarina ja ehkä hienoin kokemukseni oli runojen herättämä innostus ala-asteikäisissä pojissa. Niin kuin somekampanja Pojatkin lukee muistuttaa, lukeminenkaan ei ole sukupuolesta riippuvainen toiminto.
Lohdullisempaa näkyä ei ole kuin se, kun lapsi syventyy lukemiseen ja tapailee sanoja ääneen. Siinä maailma rakentuu aina uudelleen, puhtain ja vastaanottavin silmin. Sillä ei ole väliä, onko luettu romaaneja, sarjakuvia tai runoja. Kun lukee, prosessoi samalla itseään suhteessa käsiteltävään aiheeseen. Kuten juuri lukemaan oppinut tyttäreni sanoi, ”luen niin paljon, että kirja tulee ulos korvasta, ja sitten päähän mahtuu taas uus kirja”. Kun hän on käsitellyt juuri lukemansa ja löytänyt uuden asennon sen esittämien väitteiden suhteen, hän on valmis vastaanottamaan lisää.
Silloin kun lapsi lukee, meillä on toivoa. Sillä me tarvitsemme lukutaitoisia, ajattelevia ihmisiä. Sellaisia, jotka omaavat mahdollisimman laajan näkökulman maailmaan ja jotka uskaltavat asettua toisen nahkoihin. Monipuolinen lukeminen kasvattaa meitä näkemään vivahteita ja arvostamaan elämän moninaisuutta. Me emme ole niin erilaisia tällä pallolla.
Vesa Liminka
