Hyppää sisältöön

#ilmastovaalit: nuoret mielenosoittajat vaativat päättäjiltä ilmastotekoja

#ilmastovaalit, osa I. Nuoret vaativat päättäjiltä kunnollista ilmastopolitiikkaa ja konkreettisia tekoja. Lapselliset miehet seuraa kevään ajan nuorten ilmastolakkoilua Joensuussa.
Julkaistu
#ilmastovaalit: nuoret mielenosoittajat vaativat päättäjiltä ilmastotekoja

Nuorten viesti on yksinkertainen: toimimaton systeemi vaihtoon.

Mitä nuoret ajattelevat ilmastonmuutoksesta? Jos on tekeminen johtopäätelmiä Joensuussa tänään järjestetystä mielenosoituksesta, niin ilmastonmuutos ahdistaa ja nykypolitiikka turhauttaa. Nuoret vaativat tekoja.

Nuoria mielenosoittajia Joensuun torilla 1.3.2019

Mielenosoitus lähti klo 10 yli 120 hengen kulkueena Vapaudenpuistosta kaupungintalolle, siitä torin kautta Lyseon lukiolle, yliopistolle, takaisin Lyseon peruskoululle ja kävelykadun kautta torille. Torilla kuultiin klo 12 nuorten puheenvuoroja. Valtaosa porukasta oli koulusta lintsaavia nuoria.

Mielenosoittajat Lyseon lukiolla laulamassa laulua ”Vaadimme ilmastotekoja” #ilmastovaalit

Joensuun mielenosoitus oli osa Greta Thunbergin aloittamaa globaalia ilmastoliikehdintää, mikä näkyi banderollien teksteistä. Ilmastomielenosoitus tullaan uusimaan pe 15.3. sekä pe 5.4., jolloin mukana on myös yliopisto-opiskelijoita.

Koululakkoilija yliopiston päärakennuksen edessä #ilmastolakko

Puheissa ja banderolleissa esiin nostetut ilmastoteot liittyivät paljolti yksilön valintoihin: ei lentämiselle, vähemmän lihaa, suosi joukkoliikennettä.

Terveisiä Petteri Orpolle: joukkoliikennettä yksityisautoilun sijaan #nytonpakko

Yksilön tekemisillä on merkityksensä, mutta nuoret tajuavat, ettei yksilö voi ratkaista ilmasto-ongelmaa. Tarvitaan poliittisia päätöksiä.

Ilmastonmuutos ahdistaa ja pelottaa nuoria, ja he haluavat vaikuttaa asioihin. Ahdistus helpottaa, jos sen saa kanavoitua yhdessä mielekkääksi tekemiseksi.

Kunnioita isääsi ja äitiäsi, jotta kauan eläisit, opetettiin meille sodan jälkeen. Miten voi elää kauan, jos äiti Maata ei kunnioiteta?

Tämänpäiväisen perusteella kokoan listan nykyisille ja wanna-be-päättäjille. Erityisesti suuntaan sanani Joensuun päättäjille, sillä kaupungilla on kunnianhimoinen tavoite olla hiilineutraali vuonna 2025.

  1. Ottakaa nuorten huoli vakavasti ja antakaa heille tilaisuus tulla kuulluiksi ja vaikuttaa. Ymmärtäkää, että te olette heidän ettekä €:n edustajia.
  2. Tehkää asioita, joita nämä fiksut nuoret ehdottavat. Tässä muutama esimerkki:
    • Lopettakaa maansisäiset lennot ja vähentäkää maidenväliset lennot minimiin.
    • Lisätkää kasvisruuan osuutta keittiöissä. Vähentäkää liharuokien valmistusta kotitaloustunneilla, kuten Oskari ehdotti puheessaan, koska liha on niin pian passé.
    • Rajoittakaa autoilua ja vähentäkää investointeja autoilun edistämiseen.
    • Edistäkää pyöräilyä ja ottakaa mallia 13-vuotiaasta Justus Helanderista:En pyydä kyytiä, vaan menen vaikka 10 kilometrin matkan pyörällä.”
    • Antakaa puiden kasvaa. Se on nopea tapa sitoa hiilidioksidia.
  3. Jos systeemi ei toimi, se pitää vaihtaa.” Koko ajan suurempia luonnonvaravirtoja vaativa talousmalli ei toimi. Vaihtakaa se sellaiseen, joka toimii.
  4. Tulkaa pois mukavuusalueelta, kantakaa vastuunne ja olkaa yhtä rohkeita kuin nuoret.

Lisää #haittaveroja

Päättäjiä oli kutsuttu kuulemaan nuorten mielipiteitä, mutta heitä ei liiemmin näkynyt. Katsokaapa kalentereitanne, sopisiko pe 15.3. tai pe 5.4. YLE oli mukana koko marssin ajan, mistä pointsit.

Ja iso peukku teille, nuoret! Lapselliset miehet kannustaa jatkamaan mielenilmauksia niin kauan, että jotakin alkaa tapahtua. Uskaltakaa unelmoida paremmasta tulevaisuudesta ja vaatia toimia. Viitatkaa kintaalla vastarinnalle ja vähättelylle.

Olette maailman oikeimmalla asialla.

Topi Linjama