Hiihtohississä on turha puhua köyhyydestä – keskiluokkainen irtorahan puute ja vähävaraisuus ovat kaksi hyvin eri asiaa

Tuijottelin suksenkärkiä hiihtohississä ajatuksiin vaipuneena. Hississä ei juuri tekemistä ole, joten ajatuksilla on aikaa vaeltaa. Rahahuolet vähän vaivasivat. Lyhyen ajan sisään oli hajonnut silmälasit sekä puhelin ja sähkön hinta lisäksi räjähtänyt käsiin. Joutui vähän heittämään kuperkeikkoja, että sai nämä hoidettua.

Tajusin sitten, että mietin tätä samalla kun tuijottelen suksenkärkiäni. Suksien, jotka sauvoineen, monoineen ja kypärineen maksoivat noin 700 euroa. Vastaavat vehkeet kahdelle lapselle olivat yhteensä suunnilleen saman verran. Ja siihen Kolin hiihtokeskuksen syysalennuksesta ostetut kausikortit päälle. Alkoi vähän naurattaa rahatuskailuni. Ja samalla mukaan sekoittui yhteiskunnallista ärtymystä.

Jos olen välillä PA, johtuu se minun kohdallani siitä, että olen oikeastaan valinnut niin. Tämä ei ole sellainen talousoikeistolaiseen tyyliin todettu ”ota itseäsi niskasta kiinni ja mene töihin” -lausahdus. Mutta valinnoilla on tietenkin merkitystä. En löytänyt omalle kohdalleni sopivaa mallia, jossa olisin sekä rikas että onnellinen, joten valitsin onnellisuuden.

Opiskelin kaikessa rauhassa tehden paljon muuta samalla. Ja sitten hakeuduin journalismin pariin. Alalle, jonka ahdinkoa tuskailtiin mitä suurimpaan ääneen. Koska sitä haluan tehdä. Kävin koukkaamassa kyllä tuolla huomattavasti rahakkaammalla viestintäpuolella, mutta heti kun tilaisuus tuli, otin pataani taloudellisesti, että voin tehdä vähän enemmän töitä, koska ne ovat toimittajan töitä.

Mutta minulle on kaikkiaan jaettu aika hyvät kortit elämässä. Olen voinut valita. Se on aika etuoikeutettua.

Ydinperheille rakennettu maailma

Ja olen vuoroviikkovanhempi, joka yksin maksaa taloa, jossa on vähintään kolmen ihmisen ja yhden kissan mahduttava asumaan. Voi olla hankala hahmottaa, että minun talouteni näyttää aika erilaiselta kuin tyypilliseksi edelleen mielletyllä kahden työssäkäyvän aikuisen ydinperheellä.

Ystäväni arkinen somepäivitys sanoitti asiaa melko hyvin.

Olen enimmäkseen sitä mieltä, että elämä kolmin lapsen ja koiran kanssa sujuu aika mutkattomasti. Mutta tänään, kun istuimme lumituiskussa hangessa syömässä eväitä ennen muskaria mietin, että voisi olosuhteet mukavammatkin olla.

Joku kysyi, että eikös tila-auton konsepti ole tuota varten.

– Joo ja tila-auton hankkimista varten kahden palkansaajan konsepti, kuului kuivan lakoninen vastaus.

No, minä asun Joensuussa, en pääkaupunkiseudulla kuten ystäväni, joten minulla on tila-auto. Sen auton omistaminen ei täällä ole ihan samaan tapaan vapaa valinta. Sen, asuntolainan ja kaiken muun kanssa minulla ei vain sitten ole oikein koskaan rahaa. Silti sain hankittua ne lasketteluvehkeet itselleni ja lapsilleni. Ja asuinpaikan ja sen auton ansiosta voidaan ajella sinne Kolille laskemaan milloin vain huvittaa. Se on melkoista ylellisyyttä, josta moni voi vain haaveilla.

En ole varakas, mutta en ole köyhä

En ole varakas, mutta en ole köyhä. Tämä ei ole identiteetti- tai omanarvontuntokysymys vaan sosioekonominen tosiasia. Se ei kerro kunnollisuudestani ja esimerkillisyydestäni tai niiden puutteesta.

En siis yritä auttaa vähävaraisia kehottamalla säästämään tai hankkimaan sijoitusasuntoja. En toimittajana kirjoita myöskään sitä hyvin tyypillistä juttua, jossa varakkaan perheen korkeakoulutettu kasvatti kertoo, miten sijoittaminen kannattaa ja vaikea ymmärtää, miksei kaikki laita vaikka vain paria sataa kuussa rahastoihin. Tai kirjoitanhan minä, jos päätoimittaja käskee, mutta lupaan kyräillä ja huokailla dramaattisesti sitä tehdessäni.

Köyhyydestä puhuminen kohdallani olisi pelkkää vittuilua niille, joilla on oikeasti vaikeuksia saada rahat riittämään. Kokonaan toinen kysymys on sitten se, onko ihan reilu tilanne, että elämisen kustannukset ovat nousseet aika paljon. Niillä, joilla on vaikeuksia saada rahat riittämään voi nyt olla suorastaan painajaismaista.

Ilmasto- ja biodiversiteettikriisiin on pakko reagoida. Se vaikuttaa meidän kaikkien elämään. Mutta onko oikein, että se vaikuttaa niin paljon enemmän syrjäseudun pienituloiseen?