Hyppää sisältöön

Harva asia on ollut perinteisesti yhtä ankeaa kuin oikeusalan teksti – nyt joensuulainen konstaapeli Daniel korjaa asiaa lapsille ja nuorille tarkoitetun kirjan verran

Konstaapeli Daniel tässä, moro! on sekä kirjoitettu että taitettu sillä tavoin, että teos on selailtavissa ja hahmotettavissa nopeasti ja vaivattomasti. Silti se pursuu konkreettista ja tärkeää tietoa.
Julkaistu
Teksti Pasi Huttunen
Kuvat Pasi Huttunen
Harva asia on ollut perinteisesti yhtä ankeaa kuin oikeusalan teksti – nyt joensuulainen konstaapeli Daniel korjaa asiaa lapsille ja nuorille tarkoitetun kirjan verran

Moni asia ei ole yhtä luotaantyöntävää ja ankeaa kuin oikeustieteellinen teksti. On oikeastaan aivan hämmentävää, millainen taito oikeusalan asiantuntijoilla on saada sinänsä todella kiinnostavista asioista niin musertavan tylsiä ja hankalia.

Kirjassa olevasta tiedosta löytyy paljon myös Daniel Kalejaiyen somesta.

Tämä on ongelma, joka vaikuttaa konkreettisesti ihmisten haluun ja kykyyn osallistua ja olla mukana yhteiskunnassa. Lisäksi se vaikuttaa tietysti myös siihen, kuinka hyvin esimerkiksi rikoslaki tunnetaan.

Onneksi tilanne jo hahmotetaankin kohtalaisen hyvin ja ongelmaa myös ratkotaan. Poliisi on jo hyvän aikaa ollut aktiivinen myös sosiaalisessa mediassa. Yksi hyvä esimerkki tästä on lapsille ja nuorille suunnattu Joensuusta kotoisin olevan Daniel Kalejaiyen, 25, kirja Konstaapeli Daniel tässä, moro! (Lasten keskus, 2022).

Kirja on saatavilla printtinä ja äänikirjana. Se on sekä kirjoitettu että taitettu sillä tavoin, että teos on selailtavissa ja hahmotettavissa nopeasti ja vaivattomasti. Silti se pursuu konkreettista ja tärkeää tietoa.

Kirjassa on paljon sellaista asiaa, joka on tärkeää tietää ja jonka moni nuori jo ainakin jossakin määrin tietääkin. Nuoruuden kiihkeydessä voi kuitenkin olla monenlaisia muita vaikuttavia seikkoja, joiden vuoksi terve järki unohtuu – etenkin porukassa. Jos vaikkapa tämä kirja on luettu, on sitten edes vähän parempi käsitys siitä, millaisten seurausten huomioimatta jättämisestä voi olla kyse.

Kalejaiye on itsekin vielä nuorisolain mukaisen nuoren määritelmän puitteissa nuori. Hän ei vielä näytä unohtaneen sitä, millaista on olla lapsi ja nuori. Tämä näkyy kirjassa, joka on paitsi ammatillisesti uskottava, myös hyvin taidokasta yhteiskunnallista viestintää. Minusta vaikuttaa siltä, että Kalejaiye osaa kertoa asiat niin, että ne tulevat ymmärretyksi ja jäävät mieleen. Aivan liian harva poliisissa tai tuomioistuimissa osaa.

Nuoret taitavat hankkia nämäkin tiedot somesta

Mutta aina on se mutta. Näin nelikymppisen perheenisän näkökulmasta kirja on tärkeä ja kiinnostava. Minullekin siinä tuli uutta tietoa. Esittelin kirjaa hiukan innostuneena myös noille teineilleni ja pointtailin sieltä, että tiesittekös esimerkiksi tämän ja tämän olevan rikos. No, kumpikin heistä hyvin tiesi.

– Kaikkihan sen tietää, jotka on katsonut konstaapeli Danielin Tiktokkia, toinen hymähti.

Myönnän, että en ole juuri seurannut Kalejaiyen Tiktokkia tai Tiktokkia muutenkaan, mutta ymmärtääkseni käytännössä kaikki kirjan anti on somessa saatavilla nopeiden ja selkeiden videoiden muodossa. En siis ole aivan varma, onko painettu kirja tehokkain tapa viestiä asiasta kohderyhmälle kun se viestintä on luultavasti hoidettu jo tehokkaammin siellä somessa.

En toki vastusta näiden asioiden painamista kirjaksi, en todellakaan. Kirjaksi kasattuna tieto on näppärästi ulottuvilla ja laiteriippumattomasti saatavilla. Voin nakata tämän kirjan lapsilleni kesälukemiseksi viimeistään siinä vaiheessa kun alan riittävästi ärsyyntyä lomailijoiden ruuduntuijotteluun. Itse asiassa kumpikin jo totesi, että kyllä tuon voisi lukea.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *