”Lapsi saa osallistua arkipyhäkouluun, mutta hänen ei ole pakko”

Saavun pitkän päivän jälkeen uupuneena päiväkotiin, haluan saada lapsen vain nopeasti vaatteisiinsa, kirjattua ulos ja vietyä kotiin, että voin hetken aikaa olla koomassa. Päiväkodin aina pirteä hoitaja tuntuu juuri nyt kovin rasittavalta ja tietenkin hänellä on juuri tänään jotain tärkeää asiaa. Juuri silloin kun ei millään jaksaisi.

”Hei, meidän pitäisi täyttää tämä, että saako lapsi osallistua arkipyhäkouluun?” Hiukan helpottuneena ajattelen, että onneksi ei kummempaa ja olen jo toteamassa, että saa. Tämä asia on selvitetty jo niin monena vuonna. Kaikesta väsymyksestä ja turhautumisesta huolimatta kuitenkin tajuan, että tuossahan tuo poika on vieressä puuhaamassa. Kysyn häneltä. Kuin apteekin hyllyltä tulee määrätietoinen vastaus: ”Ei!”

Kuka mistäkin totuutensa löytää. Hyvä kupillinen teetä on aika taivaallinen asia.

Hetken hämmennyksen jälkeen totean, että minun puolestani poika saa päättää asian itse. Ja hienoa tilannetajua sekä ammattitaitoa osoittava ratkaiseva hetki koetaan päiväkodin hoitajan vastatessa: ”No, minä kirjaan tänne, että poika saa osallistua, mutta ei ole pakko.”

Vastaus kelpasi kaikille osapuolille erinomaisesti ja asia oli hoidettu. Lapsi päättäköön itse. Koska arkipyhäkoulussa saa usein karkkia, voi tuo jyrkkä ei pian muuttua kylläksi, mutta sekin sopii. Uskonnollisessa kasvatuksessa tulee toki usein hämmentäviä hetkiä ja siinä herää usein sellaisia kysymyksiä, joihin ei välttämättä asiaan palavasti uskova ole paras vastaamaan. On oltava muitakin vaihtoehtoisia vastauksia.

Kotona olemme pyrkineet saamaan ilmapiirin sellaiseksi, että lapsi uskaltaa näistä kysyä ja saa vastauksen. Ei tietenkään oikeaa vastausta, mutta pyrimme oman kokemuksemme ja tietomme perusteella kertomaan, miksi joku uskoo yhdellä tavalla ja toinen toisella. Lopulta on tärkeää, että lapsi saa eväitä ja työvälineitä näidenkin asioiden pohtimiseen ja käsittelemiseen.

Lasten kuunteleminen ja se, että heidät oikeasti otettaisiin mukaan itseään koskevaan päätöksentekoon ei ole millään tavalla selvä asia. Onneksi se on otettu entistä voimakkaammin mukaan myös uuteen varhaiskasvatuslakiin. Tänä vuonna voimaan tulleen lain mukaan lasta on kuunneltava ja hänen on saatava osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon.

”Lapsen varhaiskasvatusta suunniteltaessa, toteutettaessa ja arvioitaessa lapsen mielipide ja toivomukset on selvitettävä ja otettava huomioon hänen ikänsä ja kehityksensä edellyttämällä tavalla. […] Lapsille ja heidän vanhemmilleen tai muille huoltajilleen on toimintayksikössä järjestettävä säännöllisesti mahdollisuus osallistua varhaiskasvatuksen suunnitteluun ja arviointiin.”

Siis tavoitteena on kasvattaa lapsia yhteiskunnan jäsenyyteen, ja tällä kertaa se tapahtui todella hienosti. Usein se toki unohtuu ja vielä useammin se jätetään tietoisesti huomiotta. Joskus siihen on hyvät ja perustellut syyt, mutta aina ei.

Päiväkodista lähdin sinä päivänä lapsen kanssa todella hyvällä mielellä.