Hyppää sisältöön

Sarjakuva tuli taloon

Julkaistu
Sarjakuva tuli taloon

Kuukausi sitten meidän perheen lapsista kukaan ei ollut vielä hurahtanut sarjakuviin. Toki niitä luettiin silloin tällöin yhdessä ja lapset selailivat / lukivat itsekin toisinaan Aku Ankan taskukirjoja. Mutta mitään varsinaista sarjakuvabuumia ei ollut tässä jengissä näkynyt.

Sitten Keke lainasi itselleen kirjastosta Bill Wattersonin Lassi ja Leevi -sarjakuvia ja yllätyksekseni sekä Ketunhäntä että Sudenkuono innostuivat niistä aika paljon. Ja yhtäkkiä sarjakuvia luettiinkin jo iltasatuina, aamusatuina, vessassa ja missä milloinkin. Huomasin jopa komentavani Sudenkuonoa ensin syömään, sitten iltapesuille ja lopulta nukkumaankin sarjakuvakirjan äärestä.

”Nyt jätät sen kirjan siihen ja kömmit omaan sänkyyn.”

Olen tästä lasten sarjakuvaherätyksestä erityisen onnellinen siksi, että sarjakuvien lukeminen kehittää monia taitoja: perinteistä lukutaitoa, visuaalisen hahmottamisen taitoa, kielellistä ilmaisua ja mielikuvitusta nyt ainakin.

Tajusin myös, että olin aiemmin tarjonnut lapsille luettavaksi melkeinpä ainoastaan Aku Ankkoja, enkä juuri lainkaan muita sarjakuvia. Kun lapset eivät innostuneet, ajattelin, että sarjakuvat yleisesti ottaen eivät kiinnosta heitä lainkaan.

Voi kuinka väärässä olinkaan.

Kokemus oli oikeastaan itselleni aika hyvä näpäytys siitä, että lapsille kannattaa tarjota lukemista laidasta laitaan. Sarjakuvien joukossakin mahdollisuuksia on lähes loputtomasti. Turha takertua siihen yhteen ainoaan kirjaan, joka könöttää hyllyssä. Uutta vaan tilalle niin kauan, kunnes lapsen oma lemppari löytyy!

Sitä paitsi olisihan se jopa kummallista, jos lapsi aina innostuisi juuri siitä ensimmäisestä kirjasta, jota äiti tyrkyttää. Jokaisella on kuitenkin oma itsellinen tapa havainnoida kaikkea ympärillään.

Sudenkuono ja Ketunhäntä ymmärtävät Lassi ja Leevi -sarjakuvatkin ihan eri tavoilla:

Sudenkuono pitää tarinoiden tilannehuumorista. Hänelle Lassi on hassu poika, joka toimii välillä ihan hölmösti. Sudenkuono räkättää Lassin tempauksille vedet silmissä.

Ketunhäntä taas ei oikein ymmärrä, miksi Sudenkuono nauraa Lassille. Hänelle Lassi on vain kekseliäs lapsi. Mutta jokin tarinoissa silti vetää Ketunhäntää vahvasti puoleensa. Ehkä samaistuttavuus, helppolukuisuus tai visuaalisuus. Kun kysyin asiaa Ketunhännältä, hän vastasi hieman kryptisesti: ”Lassi on just hyvä, kun se on paha.”

Itse suhtaudun Lassin vanhempiin nykyään aika myötätuntoisesti.