Salakähmäistä toimintaa oppitunnilla
Juttelin jokin aika sitten Ketunhännän opettajan kanssa. Opettaja kertoi (hymyssä suin tosin), että oma tokaluokkalainen herranterttuni harrastaa oppitunneilla salakähmäistä toimintaa.
Tiedostan kyllä, ettei supervilkas Ketunhäntä ole kaikin tavoin mallioppilas, mutta että salakähmäistä toimintaa oppitunneilla. Jaahas.
Opettajan mukaan Ketunhännällä on tapana itsenäisen työskentelyn hetkinä pitää pulpetinkanttaan epäilyttävästi raollaan. Näennäisesti hän siis keskittyy ajankohtaisiin matematiikan tai äidinkielen tehtäviin, mutta sivusilmällä hän vilkuilee jatkuvasti sisälle pulpettiinsa.
Opettajan tutkivan katseen huomatessaan Ketunhäntä kuulemma tavallisesti laskee vaivihkaa pulpetin kannen ja on kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Kerran opettaja oli kuitenkin yllättänyt Ketunhännän ja kysynyt, että mitä kiinnostavaa siellä pulpetissa on, mutta Ketunhäntä oli vain poissaolevasti vastannut ”ei mitään erikoista”.
Mitä ei mitään erikoista? Myös opettajan kiinnostus oli kuulemma tässä vaiheessa herännyt ja salapoliisin elkein hän oli ruvennut tutkimaan asiaa tarkemmin.
Mitä salakähmäistä Ketunhännän pulpetista sitten löytyi? Kuka osaa arvata?
Pienen selvittelyn jälkeen kävi ilmi, että poikani piilottelee pulpetissaan avonaista romaania. Sitä hän sitten lueskelee salaa luullessaan ettei kukaan huomaa.
Opettaja oli tilanteesta huvittunut, mutta itse olen vähän kahden vaiheilla. Pitäisikö tässä itkeä vai nauraa? Toisaalta on tietysti ikävää, ettei Ketunhäntä keskity oppitunneilla asiaankuuluvasti koulutyöhön. Aina löytyy jotain huomautettavaa.
Toisaalta taas tekisi mieli kiljua riemusta: 9-vuotias poikani lukee romaaneja.
Vaikkakin salaa.
