Pride-viikon lastenkirjavinkki
En ole kovin sukupuolisensitiivinen vanhempi. Vielä, kun lapset olivat pienempiä, aihe oli minulle tärkeä. Puin pikkuiset lapseni pinkkiin ja annoin heidän tukkansa kasvaa ihanille enkelikiharoille.
”Olenko minä tyttö vai poika?”, kysyi Sudenkuono minulta kerran kolmevuotiaana leikkipuistossa. Hän oli keskeyttänyt puuhansa hiekkalaatikolla ja juossut varta varten luokseni kysymystä varten. Mietin hetken ja vastasin hänen olevan poika. Tuosta hetkestä alkoi sukupuolisensitiivinen alamäkeni.
Nykyään kutsun lapsiani pojiksi välillä ihan huomaamattani.
”Nyt pojat hammaspesulle!”
Luultavasti kohdistan lapsiini myös täysin turhia sukupuolittuneita odotuksia ja toimintamalleja. Pelkään, että teen niin ja tiedän, että teen niin. Vastapainoksi yritän tukea heidän luontaista feminiinisyyttään ja valinnanvapauttaan. En halua, että oma kömpelö käytökseni kahlitsee heitä.
Ketunhäntä rakastaa pitsiä ja hörhelöitä ja kaikkea kaunista. Hän tanssii ja pyörähtelee aurinkovarjon kanssa ja lukee tytöille suunnattuja kirjoja. Sudenkuono taas pitää käsitöistä ja uppoutuu pitkiksi ajoiksi nyhertämään kirjo-ompelua tai askartelemaan koruja. Karhuntassu on hoivaajatyyppi. Hän huolehtii pehmoleluista ja vauvoista ja kaikista avuttomista olennoista. Kaikki nämä piirteet ovat sellaisia, joiden tulee olla kaikille ihmisille aivan yhtä sopivia.
Helsinki Priden kunniaksi Kiikkuvan kirjapyllyn perheessä luetaan Emmi Jäkkön ja Aleksis Salusjärven toimittamaa kirjaa Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille). Kirja esittelee suomalaisia merkkihenkilöitä.
Hienointa Sankaritarinoita pojille -kirjassa on se, että se monipuolistaa perinteistä mieskuvaa. Kirjassa sankareita ovat hyvin erilaiset miehet. Ollakseen sankari, miehen ei tarvitse olla väkivahva metsuri tai sisäsyntyinen insinööri. Voi olla vaikka innostunut vauvoista kuten Arvo Ylppö tai periksiantamaton tanssija kuten Jorma Uotinen.
Sankaritarinoita pojille -kirja on toteutettu mesenaattikampanjan turvin. Sen kirjoittamiseen on osallistunut yhteensä 30 kirjoittajaa. Kirjan toimittajat ovat tehneet hyvää työtä, jotta ovat saaneet eri kirjoittajien tekstit yhdenmukaistettua niin, että kirja vaikuttaa yllättävän eheältä kokonaisuudelta.
Sankaritarinoita pojille -kirjaa lukiessani minusta on ensimmäistä kertaa tuntunut siltä, että olen kohdannut kirjamuotoisen kasvatuskumppanin. Teos ei tyrkytä minulle kasvatusohjeita, vaan jotenkin vaan tyynesti tarjoaa tukea sellaisessa vanhemmuudessa, jota haluan edustaa.
On ihanaa, että maailman muuttuessa myös lastenkirjallisuus muuttuu.
