Mitä Kouluterveyskysely kertoo lasten ja nuorten lukutaidosta?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 2017 Kouluterveyskyselyn tulokset julkistettiin eilen 14.9.2017. Kyselyn tulokset löytyvät tänä vuonna ensimmäistä kertaa verkosta, joten täytyihän niitä heti käydä kurkistamassa ja hieman analysoida innokkaan keittiöpsykologin jämäkällä otteella.

Tässä siis kolme nostoa uuden Kouluterveyskyselyn kirjallisuuteen, lukutaitoon ja osallisuuteen liittyvistä tuloksista:

1. Keskustelutaidot ja oman mielipiteen ilmaiseminen

Eniten ilahduin siitä, että näiden uusien tutkimustulosten valossa lasten ja nuorten keskustelutaidot ja mahdollisuudet oman mielipiteen ilmaisuun näyttivät parantuneen huimasti.

Esimerkiksi opettajat rohkaiset lapsia ja nuoria mielipiteen ilmaisuun huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Huippua opettajat ja eläköön uudet opetusmenetelmät!

Lisäksi niiden nuorten määrä, jotka kokevat voivansa usein keskustella vanhempiensa kanssa omista asioistaan, on lisääntynyt merkittävästi esimerkiksi kymmenessä vuodessa. Upeaa vanhemmat ja ennen kaikkea hienoa lapset ja nuoret!

Jos yleistetään rankalla kädellä, näyttää siltä, että suomalaiset lapset ja nuoret voivat pääosin hyvin. Monilla on jokin itselle tärkeä harrastus, tärkeä nettiyhteisö ja ainakin potentiaalinen mahdollisuus löytää omat vahvuutensa ja oma paikkansa elämässä. Yli puolet lapsista ovat jopa erittäin tyytyväisiä elämäänsä.

Mutta entäs se joukko lapsia ja nuoria, jotka eivät lukeudu tähän onnellisten joukkoon? Missä he ovat? Kuinka heidän äänensä kuuluu oppitunneilla tai keskusteluissa aikuisten kanssa? Sitä Kouluterveyskysely ei kerro.

2. Taideharrastukset ja suhde kirjallisuuteen

Se, mistä en ollut tutkimustuloksissa ilahtunut, on, että nuorten taideharrastamisen määrä on kahdessa vuodessa vähentynyt. Tosin olen kantapään kautta oppinut, että lapsia ei voi pakottaa taideharrastusten pariin: Suostuttelin juuri viisivuotiastani ukulelemuskariin, mutta hän halusikin väkisin aloittaa jalkapalloharrastuksen.

Lapset ja nuoret myöskin lukevat kirjoja omaksi ilokseen vähemmän kuin ennen.

Tämä kaikki on tietysti hyvin valitettavaa, mutta myös mielenkiintoista intohimoisen keittiöpsykologin näkökulmasta. Mitenköhän lapset ja nuoret kyselyyn vastatessaan määrittelivät sen, mikä on ”harrastus” ja mikä ”omaksi iloksi”? Esimerkiksi sosiaalisen median kanavissa nuoret tunnetusti tuottavat tekstejä, kuvia, ääntä, videoita ja muita mediasisältöjä paljonkin, mutta eivät kenties luokittele tätä toimintaa harrastamiseksi. Miltä vastaukset näyttäisivät, jos kysymys olisi muotoiltu hieman eri tavalla? Entä jos kirjojen lukemisen rinnalla olisi kysytty monipuolisemmin erilaisten tekstien ”omaksi iloksi” lukemisesta?

En ajattele, että kaikkien lasten ja nuorten pitäisi harrastaa taiteita tai olla hillittömiä lukutoukkia, mutta toivoisin, että jokaiselle lapselle tarjoutuisi riittävästi tilaisuuksia ilmaista itseään taiteellisin menetelmin. Ja tietysti toivon myös, että jokaista lasta ja nuorta kannustettaisiin häntä itseään inspiroivien monimuotoisten tekstien pariin. Usein sopiva huomiointikin voi riittää herättämään lapsen tai nuoret kiinnostuksen lukemiseen. Tie lyhyemmistä teksteistä kohti kirjajärkäleitä on monesti se toimivin reitti.

3. Uutiset

Tästä kummastuin kaikista eniten: Niiden nuorten määrä, jotka seuraavat päivittäin uutisia televisiosta, sanomalehdistä tai netistä on tippunut huomattavasti.

Onko lasten ja nuorten (tai koko väestömme) suhde uutismedioihin ja tiedon luotettavuuteen muuttumassa? Tiedän, että monet nuoret seuraavat kyllä tiukasti kuratoituja ajankohtaiskatsauksia esimerkiksi YouTubesta. Tai jotkut saattavat pysyä kärryillä maailman tapahtumista vain ja ainoastaan Snapchatin avulla. Mutta näissä tilanteissa ongelmaksi muodostuu se, että kuratoinnin on tehnyt joku ihan muu kuin journalistin ohjeisiin sitoutunut media-alan ammattilainen.

Suuremmassa mittakaavassa se, minkälaisia medioita ja tekstimuotoja lapset ja nuoret seuraavat tai eivät seuraa, vaikuttaa tietysti myös heidän lukutaitoonsa ja lukemisen tottumuksiinsa. Ehkä yksipuolinen ja passiivinen tiedon vastaanottajan rooli ei enää kiinnosta näitä keskustelemiseen ja oman mielipiteen ilmaisemiseen tottuneita uusia sukupolvia.

Mutta tässä tapauksessa kriittisen medialukutaidon, tiedonhaun ja lähdekriittisyyden opetuksen pitäisi myös jotenkin soluttautua osaksi tätä uutta mediakulttuuria. Siinäpä riittää vielä puuhaa.

P.S. Kouluterveyskysely tarjosi tänä vuonna tietoa myös sijoitettujen lasten ja nuorten kokemuksista. Lue lisää Lastensuojelun Keskusliiton blogista.