Lukukissa Fedja-setä

En ole aikaisemmin tainnutkaan mainita, että meidän perheeseen kuuluu myös kissa: nuori herrasmies nimeltä Fedja-setä. Ehkä arvaattekin, että kissa on saanut nimensä eräältä lastenkirjallisuudesta tutulta hahmolta. Tosin Fedjaa kutsutaan tuttavallisesti myös Välikaton Feetuksi erään toisen hauskan lastenkirjahahmon mukaan.

Fedja-setä on maailman uteliain kissa. Se rakastaa Ketunhäntää, Sudenkuonoa ja Karhuntassua yli kaiken ja haluaa aina olla mukana lasten leikeissä. Joskus kisuli on käynyt lasten kanssa jopa kylvyssä. Ja vaikka Fedja onkin rotukissa, sen olemus on niin pahasti vinksottava, että olen melko varma, että se on edellisessä elämässään ollut rämäpäinen kulkukissa.

Alun perin halusin kissan täysin itsekkäistä syistä: En ikinä lapsena saanut omaa lemmikkiä ja päätin korjata tilanteen nyt aikuisiällä. Samalla ajattelin, että kissa kenties tarjoaisi terapeuttista läsnäoloa lapsillekin, etenkin sitten, kun he tulevat murrosikään ja yhteys vanhempiin saattaa viilentyä.

Sitä en tullut ajatelleeksi, että kissasta tulisi myös lukukissa.

Jo jonkun aikaa olen seuraillut lähialueen kirjastojen aikatauluja siltä varalta, että voisin viedä Ketunhännän ja Sudenkuonon lukemaan lukukoiralle tai vaikkapa lukumarsulle. Pojat rakastavat eläimiä niin paljon, että innostuisivat tällaisesta kirjastokäynnistä takuulla.

Sitten huomasin, että Fedja-setä hakeutuu lasten lähelle, kun he lukevat ääneen. Syy tälle käytökselle on luultavasti se, että kissa haluaa olla jatkuvasti kaiken keskipisteenä. Mutta lukevan lapsen näkökulmasta kissa on kiinnostunut ja haluaa kuunnella.

Tässä Fedja-setä kuuntelee, kun Sudenkuono lukee Moritz Petzin ja Amélie Jackowskin kuvakirjaa Voi harmi, mäyrä!

Lukukoirista ja muista lukueläimistä sanotaan, että niiden paras ominaisuus on se, että ne eivät arvostele lukijan virheitä. Lukukoiralle jokainen saa lukea täysin omalla tyylillään. Lisäksi eläimen lämpö ja läsnäolo rauhoittavat. Lukukoiratoiminta auttaa erityisesti lapsia, joille lukeminen on jollakin tavalla vaikeaa.

Olen tarkkaillut omaa käytöstäni niissä tilanteissa, joissa lapset lukevat minulle ääneen. Pienistä virheistä on todella vaikea olla huomauttamatta. Ihan hävettää, kuinka paljon sitä tulee puututtua Ketunhännän ja Sudenkuonon lukemiseen. Joskus jopa vähän hoputan tai luen vaikeita sanoja lapsen päälle, koska en vain yksinkertaisesti osaa pitää suutani kiinni.

Fedja-sedällä ei tällaisia ärsyttäviä tapoja ole. Se on ihan oikeasti hyvä ja kärsivällinen kuuntelija.

Mutta joskus Fedja saattaa kyllä tunkea itsensä kokonaan kirjan päälle kesken lukusession. Tai nukahtaa.

P.S. Oletteko tutustuneet Lukukoira Sylvin ihanaan vlogiin? Lisätietoa lukukoiratoiminnasta löytyy Kennelliiton sivuilta.