Katoava kirjahylly
Kaksi viikkoa sitten Helsingin Sanomien pääkirjoitus aloitti pikkuruisen kohun kirjahyllyistä.
Kaikki alkoi HS:n pääkirjoitustoimituksen esimiehen Matti Kinnusen havainnosta, että Mikkelin asuntomessujen messutaloista puuttuivat kirjahyllyt. Tämän jälkeen mm. Talouselämä pyöritteli samaa aihetta.
Oikeastaan havainto ei ole kovin uusi. Esimerkiksi Kodin Kuvalehti haastatteli trenditutkija Susanna Björklundia aiheesta jo vuonna 2015. Ja Kalevan keskustelupalstalla aktiiviset kansalaiset keskustelivat kirjahyllymuutoksesta jo vuonna 2014. On ymmärrettävää, että kun ihmisten vapaa-ajanviettotavat ja mediakulttuuri kehittyvät, myös kodin sisusturatkaisut puhututtavat.
Kalevan keskustelussa ihmiset kuvailevat olohuoneratkaisujaan huvittavan rakastavasti ja yksityiskohtaisesti. Mutta siitä yllätyin, että monet keskustelijat kertoivat vihaavansa kirjahyllyjä.
Esimerkiksi nimimerkki Renessanssi kommentoi näin: ”Inhoan kirjahyllyjä, pölyä vain keräävät. Olen hävittänyt kirjahyllyt ja kirjat myynyt tai antanut tyttärelleni jos oli joku kiinnostava jonka halusi.”
Uskomatonta, että joku voi vihata kirjahyllyjä!
Ehkä viha oikeasti suuntautuukin menneeseen aikaan, jolloin suomalaisissa kirjahyllyissä nökötti pari matkamuistoa ja rivi vanhentuneita tietosanakirjoja, joita kukaan ei lukenut. Aikaan, jolloin oli nykyistä vaikeampaa tehdä itsenäisiä valintoja tai olla jotain muuta.
Nyt, kun aika on toinen, kirjahylly ansaitsee mielestäni uuden mahdollisuuden. On oikeastaan jopa huvittavaa, että vaikka kaikki maailman tieto ja sosiaalisuuden uudet muodot ovat ulottuvillamme verkossa, kirjan käyttöliittymä on edelleen ajankohtainen. Tietotulvan keskellä ihmiset ovat jopa alkaneet kaivata uudenlaista yksityisyyttä ja intiimiyttä, joita perinteinen kirjallisuus tarjoaa.
Meillä on kaksi erillistä kirjahyllyä: toinen aikuisten kirjoille ja toinen lastenkirjoille. Tosin aikuisten kirjahyllyyn olen hillonnut myös itselleni tärkeitä lastenkirjoja.
Minulle kirjahyllyt ovat ennen kaikkea käyttöesineitä. Niihin kerääntyy kirjojen lisäksi epämääräistä rojua, mappeja ja säilytyslaatikoita. Kirjoja ja tavaroita revitään hyllystä ja palautellaan eri paikkoihin, joten kirjahylly elää ja hengittää jatkuvasti kuin itsellinen organismi. Korkeintaan kirjahyllyn paikan valinta on Kiikkuvan kirjapyllyn perheessä sisustuksellinen ratkaisu, kaikki muu on vain elämää.
Meillä myös lapset käyttävät omaa kirjahyllyään aktiivisesti. Tärkeimmät kirjat he sijoittavat kirjahyllyn laidoille tai poikittain muiden kirjojen päälle, jolloin ne ovat helposti löydettävissä. Ja Ketunhännällä on lisäksi oma salainen pikkuhylly kaikista tärkeimmille kirjoille.
Muuton myötä järjestelimme kirjahyllyt uudestaan ja myimme kirjat, jotka eivät olleet aktiivisessa käytössä tai erityisen rakkaita. Pieni freesaus teki hyvää, mutta ei muuttanut kirjahyllyjen käyttötapoja.
Siitä en jaksa kummastua, että asuntomessutaloissa ei kirjahyllyjä näy. Eihän niissä näy muitakaan elämän merkkejä. Olen aina ajatellut, että messujen jälkeen tavalliset ihmiset muuttavat messutaloihin asumaan ja tuovat mukanaan siellä täällä lojuvat lehdet ja kirjat, pehmolelut ja muut rojut, sukset ja luistimet, viikattavien pyykkien röykkiöt ja likaiset astiat.
