Yltääkö suvaitsevaisuus suomalaisiin kristittyihin?
Kuva: Pixabay/Pixel2013
Joulukuussa on taas vilkkaasti keskusteltu siitä, minkälaisia uskonnollisia perinteitä voi kouluissa ja päiväkodeissa harjoittaa ja mikä on uskonnon ja mikä kulttuurin harrastamista. Opetushallituksen lausunnon mukaan päiväkodin joulujuhlassa voi laulaa esimerkiksi Enkeli taivaan eikä tämä tai mikään muukaan yksittäinen virsi tee tilaisuudesta uskonnonharjoittamista. Sitoutumattomuus mihinkään yksittäiseen elämänkatsomukseen ei tarkoita myöskään sitä, että päiväkodissa ei saisi kertoa jouluevankeliumista.
Keskustelu näistä asioista on vilkasta ja ajoittain jopa rakentavaa, mutta yksi piirre on alkanut viime aikoina korostua. Yllättävän monessa suvaitsevaisuutta julistavassa ryhmässä suvaitsevaisuus loppuu kuin seinään kun vastassa on suomalainen kristitty. Samat ihmiset suhtautuvat usein huomattavasti suvaitsevaisemmin muiden uskontokuntien edustajiin kuin oman maansa valtauskontokuntaan kuuluviin. Tekeekö uskonnon enemmistöasema siitä vähemmän arvostetun tai tekeekö toisinajattelijoiden samanlainen kulttuuritausta heidän pilkkaamisestaan hyväksyttävämpää?
Uskonnoista keskustelevat vanhemmat saattavat lasten leikkiessä vieressä puhua esimerkiksi näin:
Mä en tunne yhtäkään älykästä ihmistä, joka ei olisi ateisti.
Lapsi kysyi jumalasta ja mä sanoin, että se on vähän niin kuin joku yksisarvinen tai joulupukki. Että meidän perheessä uskotaan tieteeseen eikä tommoseen hömpötykseen.
Myös raamatun vertaaminen satukirjaan on yleistä retoriikkaa. Eräs keskustelukumppani kertoi ateistisesta elämänkatsomuksesta huolimatta suhtautuvansa positiivisesti uskonnollista näkemystä sisältäviin joululauluihin. Hän oli miettinyt, miten asian omalle lapselleen selittäisi ja päätynyt seuraavaan:
Mä kerron lapselleni, että jouluun liittyy kaksi tärkeää satua. On joulupukkisatu ja on Jeesusvauvasatu.
Uskon hänellä olleen ihan hyvä tarkoitus, mutta näen tuossa myös perustavanalaatuisen ongelman. Kannattaako lasta opettaa kokemaan ja nimittämään muille tärkeitä asioita saduiksi? Toki oman perheen elämänkatsomuksesta ja siitä, miten ne poikkeavat muista vastaavista, kannattaa lapselle kertoa. Huomattavasti hedelmällisempi lähtökohta olisi kuitenkin se, että muista näkökulmista kerrottaisiin neutraalisti ilman ylenkatsomista.
Sitä, mitä päiväkodeissa ja kouluissa saa laulaa, lukea tai näytellä säätelee viime kädessä Suomen perustuslaki, jota kunnat ja muut varhaiskasvatuksen ja koulutuksen järjestäjät soveltavat käytäntöön. Keskustelu on tietysti tärkeää, jotta löydettäisiin tähänkin asiaan mahdollisimman monelle soveltuva ratkaisu. Käytäntöjä täytyy joka tapauksessa säännöllisin väliajoin päivittää vastaamaan nykyaikaa.
Keskustelu olisi kuitenkin puolin ja toisin hyvä käydä mahdollisimman rakentavassa hengessä. Lasten kannalta merkityksellistä on vanhemman näyttämä esimerkki. Jos vanhemmat puhuvat muiden valintoja pilkkaavalla tavalla, asettaa se uhkia myös lasten väliselle vuorovaikutukselle. Puhumalla lapsen kuullen hihhuleista, tyhmistä tai höpönlöpöstä voi huomaamattaan kasvattaa koulukiusaajaa.
Sanna Kaski
