Siirry sisältöön
Äitipuhe

Vanhempien pelottelun anatomia

10.06.2018

Kuva: GabiSanda/Pixabay

Toimittaja Mari Julku kirjoitti Iltalehdessä osuvasti siitä, miten suomalaisessa julkisessa keskustelussa ja sosiaalisessa mediassa lapsiperhearki ei näyttäydy asiana, jota kannattaisi tavoitella. Perheelliset nähdään univelkaisina tyyppeinä, jotka metsästävät tuulipuvut päällä Prismassa alennusjauhelihaa samalla kun lapsettomat nauttivat elämästä ja matkustelevat ympäri maailmaa. Julkun mukaan suomalainen vanhemmuuskeskustelu kaipaisi perusteellista tuulettamista.

Itse olen kokenut vanhemmuuskeskustelun mustavalkoisena. Usein vanhemmuus nähdään joko yksiselitteisesti paskana tai sitten se on vaaleanpunaista rakkaudentäyteistä hattaraa. Kaikki ne harmaan sävyt siitä välistä tuntuvat keskusteluissa hävinneen tai ainakin jääneen vähemmälle huomiolle. Ehkä se tavallinen arki, johon välillä kuuluu hampaiden kiristelyä juuri ennen lomamatkaa iskeneen korvatulehduksen takia sekä välillä naurua lapsen hauskoille jutuille ei ole niin mielenkiintoista kuin dramaattisemmat ääripään kokemukset.

Suomessa kuitenkin osataan todella hyvin pelotella vanhempia. Mestareita ollaan esikoistaan odottavan maailman järkyttämisessä, mutta myös jo lapsen saaneille maalaillaan kauhukuvia tulevista vaiheista. Toki vanhempia myös kannustetaan ja rohkaistaan, mutta tuon tässä postauksessa esiin joitakin kuulemiani pelottelufraaseja, koska kaikessa ilmaisuvoimassaan osa niistä on lähes sanataideteoksia.

Oma suosikkini niistä, joita raskausaikana kuulin, on: ”Kohta sulla on kirkuva pallo jalassa 24/7”. Melko kulunut fraasi puolestaan on: ”Nuku nyt paljon varastoon”. Yksi kauhukuvien maalaileminen puolestaan liittyy siihen, että tasa-arvoisen pariskunnan ennustetaan lapsen syntymän myötä siirtyvän 1920-luvulle toteamalla: ”Kun vauva syntyy, miehen elämään vain tulee yksi elementti lisää, mutta naisen elämässä muuttuu ihan kaikki”.

Vastasyntynyttä vauvaa imettävää äitiä voi puolestaan säikytellä sanomalla: ”Se muuttuu piraijaksi heti kun eka hammas pilkottaa”. Omat haasteensa on siinä, kun vauva kasvaa, alkaa kävelemään ja oma tahto ja aloitekyky löytyy. Näitä vaiheita voi ennakoida vaikka toteamalla: ”Kaksi vuotta on se pahin ikä. Kaksivuotiaan lapsen kanssa oleminen on vähän kuin käyttäisi blenderiä ilman kantta.”

Päiväkodin aloittavan lapsen vanhempia voi puolestaan ilahduttaa kertomalla päiväkotilotosta. Tiedättekö siitä, miten päiväkodin henkilökunnalla on kolme laminoitua lappua ja lasta päiväkotiin vievä vanhempi voi joka aamu arvailla, kuinka moni niistä on seinällä ja missä järjestyksessä ne ovat. Punaisessa lukee ”Ryhmässämme on täitä”, keltaisessa lukee ”Ryhmässämme on kihomatoja” ja vihreässä lukee ”Ryhmässämme on liikkeellä norovirusta”. Useammin lappuja on seinällä kolme kuin yksi. Vuodenvaihteessa voi bonuksena ilmaantua sininen lappu, jossa lukee ”Ryhmässämme on liikkeellä influenssaa”.

Sitten on tietty se ikiaikainen klassikko, jota varsinkin leikki-ikäisen vanhemmat kuulevat: ”Muista, että pieni lapsi ja pienet murheet. Suuri lapsi ja suuret murheet.” Esiteini-ikäisen vanhemmalle voi sanoa vaikka: ”Kohta tapahtuu psykologinen äidin murha.” Tästä kaikesta voisi päätellä, että vanhempien oletettaisiin olevan vähintäänkin helpottuneita, kun poikaset vihdoin lentävät pesästä. No ei se tietenkään mene niin, vaan heille todetaan: ”Kohta lapsesi muuttaa pois ja kotisi huoneet vain kumisevat tyhjyyttä ja sydämesi täyttää ääretön yksinäisyys”.

Vieläkö jonkun tekee mieli nostaa syntyvyyttä Suomessa?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »