Terveisin paskamutsi
Äitiyden vääristävä peili
Törmäsin vaunulenkillä tuttavaani, jolla on lähes saman ikäinen vauva kuin minulla. Hän kertoi, että äitiyslomalla päivät tuntuvat välillä piinaavan pitkiltä. Joo, tiedän tunteen. Kerroin hänelle vauvakerhosta, jossa käyn ja kysyin, haluaisiko hän tulla joskus mukaan. Hän kavahti ajatustakin ja vastasi, että hänelle ei tulisi mieleenkään lähteä tuntemattomien kanssa vouhottamaan kantoliinoista tai nokittelemaan siitä, kuka tekee parhaimmat luomusoseet. Yritin sanoa, että ei se ole lainkaan sellainen porukka. Siellä käy ihan tavallisia naisia ja tavallisia vauvoja. Tottakai siellä puhutaan maidonsakeuttajistakin, mutta myös kaikesta muusta. Gradun viimeistelemisestä, Ateneumin ankkanäyttelystä, Kreikan matkoista, töihin paluusta, mistä nyt ihmiset ylipäänsä puhuu. Siellä on ihan kannustava ja erilaisuuttakin sietävä ilmapiiri. Mutta tuttava oli päätöksensä tehnyt. Jos se on äitien kokoontuminen, on siellä wanna be supermutseja, jotka pitävät häntä paskamutsina, koska hänen vauvallaan ei ole yllään Papua tai Vimmaa.
Tämä sai minut miettimään, miksi näemme usein itsemme erilaisina kuin muut äidit. Monet äitiyslomalla olevat kärsivät raastavasta yksinäisyydestä. Kun työ- tai opiskeluyhteisön sosiaaliset kuviot jäävät tauolle voi olla karua huomata, mitä jää jäljelle. Vauva-arki voi laittaa parisuhteen niin pahasti koetukselle, että puolisostakaan ei oikein ole seuraa. Muita samassa elämäntilanteessa olevia löytyisi muskareista ja Facebookin vauvaryhmistä. Jopa taloyhtiön hiekkalaatikolta voi löytää juttukavereita, mutta on helpompi kyräillä lasin takaa ja pohtia: ”Ne on sisäänpäinlämpeävä porukka. Identiteettinsä vauvamaailmaan kadottaneita. Mä en sormiruokaile, niin ei mulla ole niiden kanssa mitään puhuttavaa. Mä otan kaiken paljon rennommin. Mulla on muutakin elämää. En mä jaksa niiden kotkotuksia”.
Paskamutsi on muuten mielenkiintoinen nimitys. Sitä käytetään nimenomaan itsestä. En ole koskaan kuullut kenenkään nimittävän ketään toista paskamutsiksi. Jos toisen äitiyttä haluaa kritisoida, tuo ei ole se termi edes Vauva-lehden AV-palstalla. Lopettamalla netin keskustelupalstalla tekstin sanoilla terveisin paskamutsi, saa viestiin aivan uutta passiivisagressiivista sävyä.
Paskamutsi ilmauksella noustaan muiden yläpuolelle. Paskamutsi on se, joka osaa keskustella muustakin kuin jälkeläisensä eritteistä. Ne toiset, supermutsit, ovat niitä, joiden aivojen tilalla on luomu-porkkanasosetta ja jotka menevät heijastimet heiluen leikkipuistoon joka aamu klo:7.30 kaatosateellakin. Siellä ne seisovat ringissä kumisaappaat jalassa ja arvostelevat toisten tapaa kasvattaa lapsiaan. Tällä itse luomallaan vihakuvalla itse itseään paskamutsiksi nimittävä äiti-ihminen eristää itsensä muista.
On hyvä muistaa, että äitiporukoissakin on kuitenkin vain kyse siitä, että ihmiset tapaavat toisia ihmisiä. Joidenkin kanssa tulee paremmin toimeen kuin toisten, eikä sillä yleensä ole mitään tekemistä sen kanssa, onko käytössä kesto- vai kertakäyttövaipat. Yksi parhaimmista äitiyteen liittyvistä ohjeista, jonka itse olen kuullut, on se, että on tärkeää jo odotusaikana pohtia, mistä löytää äitikavereita. Monet käyttävät liikaa energiaa vauvan varusteiden pohtimiseen, vaikka ne haalarit ja leikkimatot saa poimittua mukaansa vaikka Prismasta ruokaostosten yhteydessä. Paljon tärkeämpää on varmistaa, että varsinkaan vauvavuotena ei jää yksin kotiin.
