Lasten ja nuorten ääni Joka viides nuori kohtaa päivittäin nettikiusaamista – yksi alusta on erityisen ongelmallinen Netissä kiusaaminen on entistä yleisempää, monimuotoisempaa ja vaikeammin tunnistettavaa. Nuoret toivovat aikuisilta ja teknologiayhtiöiltä…
Perhe Uusperheitä on paljon, mutta työelämässä bonusvanhempia ei aina huomioida Uusperheissä elävien huomioiminen unohtuu välillä työpaikoilla ja jopa työehtosopimuksista. Bonusvanhemmat eivät esimerkiksi ole oikeutettuja…
Lastensuojelu Nepsyt ovat yliedustettuina lastensuojelussa, koska apua saa liian vähän ja liian myöhään Nepsylapset päätyvät muita useammin lastensuojelun asiakkaiksi. Lohjalla tehdyt toimet osoittavat, että niin ei tarvitsisi…
Kasvu Tutkimus: Vanhemmat käyttävät valtaansa kontrolloimalla, ohjaamalla ja uhkailemalla Tytöillä ja pojilla on erilaiset tavat vaikuttaa heidän ja vanhempiensa välisissä konflikteissa. Vanhempien olisi…
hyvinvointi ja terveys Nuorisobarometri: Nuorten tulevaisuususko on romahtanut, ystävien merkitys korostuu Nuorten tyytyväisyys elämäänsä ja luottamus tulevaisuuteen on laskenut huomattavasti. Sen sijaan halu vaikuttaa yhteiskuntaan…
Lastensuojelu Yhä enemmän nuoria kuolee huumeisiin: ”Pitäisi olla mahdollista saada yhtaikaa päihde- ja mielenterveyspalveluita” Sijaishuollossa rangaistuksiin ja rajoituksiin nojaava päihdehoito ei johda toivottuihin tuloksiin. Varsinais-Suomessa opioidiriippuvainen alaikäinen voi…
Kasvu Vatsaan sattuu ja henkeä ahdistaa – liian herkkä sisäinen hälytysjärjestelmä saa lapsen pelkäämään turhaan Mullistukset perheessä, muutto tai esimerkiksi lemmikin kuolema voi laukaista lapsessa ahdistuneisuushäiriön. Psykologi Inkeri Eskonen…
Lasten ja nuorten ääni Lasten terveiset päättäjille: Enemmän aikuisia kouluihin Jos lapset ja nuoret saisivat päättää, koulumenestystä arvioitaisiin nykyistä monipuolisemmin ja koulussa olisi tarjolla…
Terveys ”Miten on mahdollista, että jopa joka viides lapsi on liian vilkas sopiakseen kouluun?” Pohjois-Karjalassa viidesosa alakouluikäisistä pojista on saanut ADHD-diagnoosin. Se herättää kysymyksen lapsen oikeuksien toteutumisesta, kirjoittaa…
18.2.2025 Pajunvitsamurtuma Lapselta murtuu ranne ja mitä siitä sitten seuraa: päivystyksessä istumista, lääkärikäyntiä, röntgeniä, kipsaamista, takaumia.