Tällainen on tanssiesitys, johon tervetulleita ovat vain vauvat ja erityislapset

Reaktiot ovat olleet voimakkaita:

”Ei meidän lapsi voi osallistua tanssiesitykseen!”

”Lapsemme voi nousta kesken kaiken seisomaan ja alkaa häiritä!”

”Voisiko esitykseen näyttää vain autististen lasten vanhemmille?”

Tällaisia kommentteja liettualainen koreografi ja tanssiryhmän johtaja Birutė Banevičiūtė on tottunut kuulemaan, kun hän matkustaa ulkomaille tekemään tanssiesitystä paikallisten lasten kanssa. Vanhemmat vastustavat ja epäilevät. Taustalla on usein häpeää, Banevičiūtė arvelee.

Banevičiūtėn, 57, ura tanssitaiteilijana ja tanssipedagogina kääntyi nousuun kymmenisen vuotta sitten, kun hän alkoi tehdä tanssitaidetta lapsille. Hänen esityksissään osa lapsiyleisöstä on mukana lavalla, osa katsomossa.

Elokuussa hän saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen perustamansa tanssiryhmä Danseman kanssa. Tampereen Teatterikesässä nähdään Banevičiūtėn teos World Without Eyes. Ensimmäisen päivän esitys on 1–6 -vuotiaille erityislapsille. Toisena päivänä katsomo on varattu alle 18-kuukautisille vauvoille.

Oivallus 1: Vauva ymmärtää valtavasti

”En usko, että sama tanssiesitys voi kiinnostaa 1–99 -vuotiaita. Olen ikärajojen suhteen tiukka. Joskus vanhemmat kysyvät, voisiko 20-kuukautinen lapsi osallistua, mutta en jousta. Tuossa iässä lapsi kehittyy yhdessä kuukaudessa enemmän kuin aikuisena 20 vuodessa. Ikärajani vauvojen esityksissä on 6–18 kuukautta, koska esitys on tarkoitettu ryömijöille ja kävelijöille, mutta juoksijat tekevät siitä pienemmille vaarallisen.

Vauvoilla ei ole vielä sanoja, mutta kognitiivisesti he ovat jo hyvin kehittyneitä. He havainnoivat värejä, muotoja, ääniä ja liikkeitä.

Tein ensimmäisen esitykseni alle kolmevuotiaille vuonna 2012. Ensin he saivat katsoa ammattitanssijoita vanhempiensa sylissä ja lopuksi he pääsivät mukaan lavalle. Kun seurasin näitä lapsia, huomasin lavan isojen värikkäiden asioiden kiinnostavan heitä heti. Jotkut lapset halusivat heti liikkua lavalle ja kosketella lavasteita, toiset tarvitsivat enemmän aikaa rohkaistuakseen, ja sitten heitä harmitti, kun esitys jo pian loppui.

Tajusin tarjoavani lapsille aikuisille tarkoitettua toimintatapaa. Käännekohtani oli luopua tanssin perinteisestä estetiikasta ja vaihtaa se vuorovaikutukseen vauvojen kanssa. Mottoni on siitä lähtien ollut: Ei sääntöjä vauvoille! He saavat tehdä esityksissäni mitä haluavat, liikkua lavalla ja katsoa mitä itse haluavat. Sillä periaatteella olen tehnyt 20 teosta.

Alle kolmevuotiaana lapsi tutkii ympäristöään luontevasti, ilman kulttuurin ja kasvatuksen tuomia rajoitteita. Kun hän täyttää kolme, vanhempien varoittelut ja kiellot alkavat rajoittaa hänen luovuuttaan. Lapsille myös usein sanotaan, että he ovat johonkin liian pieniä.

Minä haluan tarjota puolen ja puolentoista vuoden välissä oleville lapsille puolisen tuntia elämyksiä ilman rajoituksia.”

Olen joutunut kamppailemaan vammaisten ja autististen lasten vanhempien ennakkoluuloja vastaan.

Oivallus 2: Vanhemmat tarvitsevat rohkaisua

”Alle puolitoistavuotiaiden lasten lisäksi teen esityksiä autismin kirjolla olevien lasten sekä näkö-, kuulo- ja kehitysvammaisten lasten kanssa.

Liettuan itsenäistymisestä on 35 vuotta, mutta joissain asioissa vanha miehityksen aika vaikuttaa meihin edelleen. Neuvostoliiton aikaan yhteiskunnassamme ihailtiin tervettä ja ahkeraa ihmistä. Autistiset ja vammaiset lapset suljettiin yhteisön ulkopuolelle laitoksiin.

Olen joutunut kamppailemaan vammaisten ja autististen lasten vanhempien ennakkoluuloja vastaan myös muualla kuin Liettuassa. Saksassa teimme tanssiteosta erityiskoulun oppilaiden kanssa ja kysyin lupaa kuvata sen. Erään pojan kuvaamiseen emme saaneet lupaa, koska pojan isälle ei oltu kerrottu, että hän käy erityiskoulua. Sellainen on minulle sokki.

Olen joutunut pyytämään, anelemaan ja kerjäämään, että saisin tanssiteoksiin ja niihin valmistaviin harjoituksiin lapsia. Nykyisin Liettuassa on nykyisin inklusiivisuuden takaava laki ja neurokirjon moninaisuudesta on viime vuosina alettua puhua avoimemmin.”

Panostamme ilmavirtaan, joka liikkeestä syntyy. Näkövammaisilla lapsilla on kehittynyt kyky tuntea värähdyksiä.

Oivallus 3: Kosketus auttaa näkövammaiset mukaan tanssiin

”Norjassa pääsin yhteistyöhön näkövammaisen opiskelijan kanssa. Hän halusi opettaa tanssia, ja kysyi minulta, kuinka voi tietää, tekevätkö oppilaat liikkeet hänen toivomallaan tavalla. Se kysymys vei minut omassa työssäni olennaisen äärelle.

Ymmärrän nykyään, että näkövammaiset ihmiset joutuvat todella paljon kuuntelemaan, kun muut ihmiset selittävät heille asioita, miten ne toimivat ja miltä ne näyttävät. Sellainen katkoo ihmisen oman autenttisen yhteyden asioihin.

Esitykseni World Without Eyes tehdään yhteistyössä näkövammaisten lasten kanssa. Lapset liikkuvat lavalla ammattitanssijoiden kanssa. Peitämme lavan eri tuntuisilla materiaaleilla, joista lapset tunnistavat alueita ja löytävät reunat.

Brasiliassa aiempaa esitystä valmistellessa tajusin, että sokeat lapset tunnistavat ihmisiä hajun perusteella. Nykyisin annamme osallistuvien lasten haistella kaikki ammattitanssijat etukäteen. Se syventää luottamusta ja sujuvoittaa yhteistyötä. Lapset saavat myös koskettaa ryhmämme tanssijoita ja sitä kautta päästä mukaan liikkeeseen. Panostamme ilmavirtaan, joka liikkeestä syntyy. Näkövammaisilla lapsilla on kehittynyt kyky tuntea värähdyksiä. Sellainen on delfiineilläkin.”

World Without Eyes, Tampereen teatterikesä 9. ja 10.8.2025