Vuoroasumisesta ei saa päättää lasta kuulematta
Kasvatustieteen tohtori Henriikka Linnavuori haastatteli yhdentoista vuoden jälkeen samat nyt jo aikuisiksi varttuneet henkilöt, joiden haastatteluja hän käytti vuonna 2007 julkaistussa väitöstutkimuksessaan. Haastatellut vuoroasuneet lapset olivat väitöksen tekoaikaan 8–18-vuotiaita. Aiemmin haastattelemistaan 20 henkilöstä Linnavuori tavoitti nyt 16.
Haastatellut pitivät vuorotellen molempien vanhempien luona asumista edelleen hyvänä ratkaisuna. He olivat kuitenkin jonkin verran kriittisempiä kuin ensimmäisessä haastattelussa, minkä tutkija arvelee johtuvan siitä, ettei heillä enää ollut tarvetta olla lojaaleja vanhemmilleen.
Haastatellut ymmärsivät senkin, ettei lasten vuoroasuminen ollut vanhemmille aina helppoa. Moni kertoi arvostavansa vanhempiensa yhteistyökykyä. Yhtä lukuun ottamatta kaikki valitsisivat omille lapsilleen vuoroasumisratkaisun, jos avioero sattuisi heidän omalle kohdalleen.
Vuoroasuminen voi lähentää ja parantaa jo ennestään hyvää lapsi-vanhempi-suhdetta: erityisesti naiset kertoivat sen lähentäneen heitä isäänsä. Vuoroasumisella ei kuitenkaan voi korjata lapsen ennestään huonoa suhdetta vanhempaan.
Linnavuoren mukaan lapsi pitää ehdottomasti ottaa mukaan, kun pohditaan eron jälkeisiä asumisratkaisuja. Murrosikään tultuaan nuori saattaa katkaista vuosiksi välit siihen vanhempaan, jonka luona joutui asumaan vasten tahtoaan.
Tärkeää on sekin, etteivät asunnot ole liian kaukana toisistaan. Lasten olisi hyvä voida siirtyä omin neuvoin asunnosta toiseen.
Hallitus käsittelee parhaillaan lapsenhuoltolain muutosta, joka tekisi vuoroasumisesta virallisen asumismuodon. Uudistuksen myötä lapsi voitaisiin merkitä väestötietojärjestelmässä kahteen kotiin. Linnavuori pitää muutosta tervetulleena.
>Lapsen ja vanhempien hyvä suhde on tärkeintä onnistuneessa vuoroasumisessa – Järjestely lähensi tyttöjä isäänsä. Jyväskylän yliopiston tiedote, marraskuu 2017.
Lue painetusta lehdestä myös artikkeli Isät uhreina ja sankareina.
