Kuukauden kirjat: Viisaita nuortenkirjoja

Poliittisesti nokkela!

Brittiläinen Joanna Nadin vie tyttökirjallisuutta aavistuksen verran poliittiseen suuntaan. Rachel Riley kommentoi päiväkirjoissaan tuskastuneesti äitinsä ja tämän sukulaisten konservatiivisuutta, joka ilmenee epäluuloisuutena ja voitonriemuisena keskiluokkaisuutena:

”On todellinen kirous olla keskiluokkainen ja asua etelässä.”

Sarjan kuudennessa osassa Herää, Rachel Riley! (Gummerus, suomentanut Terhi Leskinen) tyttö saattaa jopa mennä hiestyneissä vaatteissa kouluun, ”sillä se ilmentää poliittista sitoutuneisuutta.”

Poliittisuudesta puhuminen ei kuitenkaan merkitse, että Rachel olisi poikkeuksellisen valpas yhteiskunnallinen ajattelija. Hän yrittää vain pärjätä konservatiivisessa kodissaan.

Suomalaisista nuortenkirjoista poliittinen nokkeluus ja rohkeus valitettavasti puuttuvat tykkänään.

Nadinin kirjasarja lipuu hauskalla tavalla tilannekomiikassaan välillä uskottavuuden rajoille.

Mallitytön elämää

Englantilaisen Holly Smalen Geek Girl -sarjaa luonnehditaan omaelämäkerralliseksi: 15-vuotiaana lontoolaiseen mallitoimistoon löydetty kirjailija kertoo sarjassaan nörttitytön kokemuksista mallimaailmassa.

Omakohtaisia mallikokemuksia.

Harriet haluaa uskoa, että muoti on muuttanut hänet suotuisaan suuntaan:

”Nörtti on poissa, ja hänen paikallaan on joku hohdokas. Suosittu. Siisti.”

Kohellusta korkokengissä (Tammi, suomentanut Marja Helanen) näyttää, että kaikki ei olekaan niin yksinkertaista. Tytön Japanin-matka on täynnä yllätyksiä, joita riittää myös kotimaassa.

Kerronta on humoristista ja nopeasti sinkoilevaa, kirjailijan kirjallisuudenopinnot näkyvät tiheästi toistuvina kirjallisuusviitteinä. Arkielämän ongelmia ei kuvata murskaavina, ja lämmittävää on sekin, että päähenkilön itsetunto kasvaa vähän kerrassaan.

Salaperäinen karkumatka

Amerikkalaisella John Greenillä on silmää dramaattisuudelle – eipä siis ihme, että hänen nuortenromaaneistaan tehdään elokuvia. Vahvojen juonenkäänteiden ja suurten tunteiden lisäksi kirjoista löytyy älykkyyttä. Kirjailija kunnioittaa nuorten uteliaisuutta ja älyllistä kiinnostuneisuutta.

Aiemmin suomennetuissa kirjoissa korostuu kuoleman teema, mutta uutuudessa suru ilmenee lauhkeammin. Arvoitus nimeltä Marco (WSOY, suomentanut Helene Bützow) on sekä epäsovinnainen rakkaustarina että road movie -muunnelma. Tyttö karkaa vakain tuumin, mutta hänen motiiviensa kokoaminen jää lukijan pääteltäviksi. Hänen suloinen salaperäisyytensä tuo mieleen Aamiainen Tiffanylla -klassikon utuisen sankarittaren.

Originelli tyttö kutsuu itseään sanavaraston uudeksi kuningattareksi. Kirjallisesta virittyneisyydestään huolimatta kirja koskettaa.

Bimbotyttöjen seurassa

Kustantaja kuvailee varovaisin sanakääntein amerikkalaisen Sara Shepardin Valehtelevat viettelijät -sarjan henkilökohtaisuutta: se perustuu ”erittäin löyhästi Shepardin omaan nuoruuteen läntisen Philadelphian vauraissa esikaupungeissa”.

Lukija saakin olla onnellinen, ettei viettelijätyttöjen elämä sentään aivan totta ole. Sarjan kymmenennessä osassa Häikäilemätön (Gummerus, suomentanut Sirpa Parviainen) tyttöjä vainoaa salamyhkäinen mies, mutta huimaavaa ihmissuhdehässäkkää tyttöset pyörittävät myös omasta takaa.

Shepard ei suinkaan ole ainoa, joka kirjoittaa bimboista, sillä aihe näyttäytyy taajaan tuoreessa tyttökirjallisuudessa. Haaveellisten runotyttöjen aika taitaa olla takanapäin.

”Seuraavaan kertaan, nartut! Muah!” luvataan Häikäilemättömässä…

Venäläinen harvinaisuus

Venäläinen lastenkirjallisuus on Suomessa varsin tuntematonta. Niinpä Stanislav Vostokin lastenromaani Frosjan talo (Karisto, kuvittanut Maria Vorontsava, suomentanut Katri Kulmala, stilisoinut Hannu Hirvonen) nostattaa uteliaisuutta.

Suomalaiseen lastenkirjaan verrattuna Frosjan talo on verkkaisempi: huumori ei perustu nopeasti ryöpsähteleviin tilanteisiin, vaan hiljaisempaan nauruun ja hyväntahtoisuuteen.

Isälän kylä, jossa Frosja-tyttö asuu mummonsa kanssa, kuvataan rehevästi. Tytön kotipiiriin kuuluvat niin karhu kuin pari sanaa puhetta taitava kanakin.

Venäläinen kyläyhteisö tarjoaa suomalaiselle lukijalle eksoottisuutta ja taikaa. Sen sijaan tutulta tuntuu, että tytön vanhemmat ovat ties missä. Harvoinpa lastenkirjoissa enää kirjoitetaan perinteisistä perheistä.

Hienoa havaita, että venäläisessäkin lastenkirjassa puhutaan ympäristönsuojelusta ja maailman pelastamisesta!

Pasilasta Egyptiin

Veera Salmi aloittaa uuden lastenkirjasarjan itse kuvittamallaan Mauri ja vähä-älypuhelin -kirjalla (Otava). Mauri kertoo apein mielin parhaan kaverinsa Bashinin Egyptiin muutosta. Ystävän menettäminen saa pojan kaivamaan tunnelia toiselle puolelle maapalloa, ja siinä sivussa hän ihmettelee maailman levottomuuksia.

”Minä yritän pelastaa luontoa, muurahaisia, kilpikonnia ja sademetsiä. Ja ratkon maailman levottomuuksia”, Mauri tuumii.

Ongelmia kirjassa piisaa, mutta enimmäkseen tekijä onnistuu välttämään liiallisen sullomisen. Mukaviin puoliin kuuluu myös Pasilan lämmin kuvaus. Vihdoinkin kerrotaan, miten mukavaa on kerrostalopihalla!

Hauras maapallo

Pasi Pitkäsen kuvitusta Kepler62-sarjan aloitusosassa Kutsu.

Kuumuudesta kärsivä ja ylikansoitettu maapallo on aiheena norjalaisen Bjørn Sortlandin ja Timo Parvelan Kepler62-sarjan aloitusosassa Kutsu (WSOY, kuvittanut Pasi Pitkänen).

Dystopia tulee lastenkirjallisuuteen.

Lasten- ja nuortenkirjoissa ei jää epäselväksi kuinka hauras maapallomme on, ja uudessa sarjassa aihelmaan on liitetty tietokonepelien maailma sekä äidin katoaminen.

Arin ja hänen veljensä kauhuelementtejäkin sisältävä tarina antaa aihetta myös oman aikamme kriittiseen pohdiskeluun. Köyhyys ja kurjistuminen tulevat peittelemättä esille. Tekijät näyttävät myös, millaisia uhkia lapsuuteen voi sisältyä.

Pitkäsen upea kuvitus tarjoaa visuaalisia yllätyksiä, ja tarina kietoutuu ovelasti kuvitukseen. Viimeistään nyt dystopia tulee myös lastenkirjallisuuteen.

Työelämän painajaisia

Suomenruotsalaisen Sanna Tahvanaisen kirjoittama ja Jenny Lucanderin kuvittama Lohikäärmeunia (Schildts & Söderströms, suomentanut Katriina Huttunen) on hyvin ajankohtainen puheenvuoro työelämän kuluttavuudesta.

Bellan äiti on niin väsynyt, ettei saa untakaan, vaan napsuttelee sängyssäkin tietokonetta ja miettii Kiinan konjuktuureja.

”Sängyssä luetaan ja katsotaan unia”, neuvoo huolestunut tytär.

Asetelma on perin juurin tuttu tuoreessa lastenkirjallisuudessa: lapset ovat vanhempiaan viisaampia ja neuvokkaampia. Lapsesta on tullut vahvasti idealisoitu perheen pikkufilosofi.

Onneksi kirjailija keksi kuljettaa uupuneen äidin armeliaaseen uneen, joka mahdollistaa surrealistisen seikkailun. Kuvissa on kollaasimaista runsautta ja kauneutta.

Jannen juhlavuosi

Jean Sibeliuksen juhlavuosi on hyvä päättää Hämeenlinnan Janne -lastenkirjalla (Tammi). Hämeenlinnassa asuvan Tapani Baggen kirjoittama ja Salla Savolaisen kuvittama teos välttelee onnistuneesti juhlavaa kankeutta siitä huolimatta, että Finlandia ja Tuonelan joutsen tulevat mainituiksi.

Kirjassa keskitytään Jannen lapsuuteen ja säveltäjä itse kertoo vaiheistaan. Tarinan ohessa on pieniä tietolaatikoita niin musiikin maailmasta kuin Hämeenlinnastakin.

Bagge on juuri passeli kirjoittaja Sibeliuksen tarinalle: hän ymmärtää hupaisien muistojen arvon ja uskaltaa ottaa villejä vapauksiakin. Auringonpaisteisella mielikuvituksella on tärkeä sijansa, niinpä Janne tulee lapsilukijallekin tutuksi.

Kekseliäisyyttä ja erilaisten elementtien yhdistelyä löytyy myös Savolaisen kuvituksesta.

Kohti joulua

Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatun ja Patun ihmeellinen joulu.

Joulu on runojen ja kuvakirjojen aikaa, mutta onneksi silloin tällöin ilmestyy myös jouluaiheisia lastenromaaneja. Anneli Kanto kertoo Pate-porosta, tonttu Ärtsystä ja muista Korvatunturin asukkaista kirjassaan Radio Korvatunturi (Karisto, kuvittanut Janne Harju).

Tässä Korvatunturi-versiossa ei toimitella kuumeisesti suloisia lahjoja, vaan joulupukin apulaiset ottavat rajusti yhteen. Kirjailija näyttää Korvatunturin inhimillisenä ja mutkikkaana työyhteisönä, jossa käytetään muodikasta bisnessanastoa asiakasrajapinnasta alkaen.

Uutta joulukirjallisuuden sorttia edustaa myös Tatun ja Patun ihmeellinen joulu (Otava). Aino Havukainen ja Sami Toivonen kuljettavat joulupoikia väärinkäsityksestä toiseen ja kommentoivat ehtimiseen tapahtumia.

”Pahoittelut, olette kenties hankkineet maailman tylsimmän joulukirjan”, kertoja huokaisee.

Virpi Pennan tonttutyttö teoksessa Ihan täysi tonttu!

Leikkisää satuisuutta ja modernin maailman pulmia yhdistelee Tuula Korolaisen toimittama Ihan täysi tonttu! (Lasten Keskus, kuvittanut Virpi Penna).

Kokoelman runot ovat uusia ja ajankohtaisia. Mummolan lahjojen ja perhejoulun rinnalla esim. Annika Sandelin muistuttaa auttamisesta: ”Ulos kaiken maailman ääriin/pitää avata ikkunat.”

Pelaava perhe

Aira Savisaaren kirjoittama ja Hannamari Ruohosen kuvittama Niilo Nikkaroi (Karisto) kertoo Niilon, isän ja äidin yhteisestä jalkapallo-ottelusta. Vanhana mimmiliigalaisena äidinkin tekee mieli peuhata pihanurmella. Maalin nikkaroiminen sen sijaan jää Niilon ja isän tehtäväksi.

Nimestään huolimatta kuvakirja keskittyy enemmän pelaamiseen kuin nikkarointiin. Tärkeintä on yhdessä viihtyminen.

Kuvitus on naivistisen punaposkista ja nykerönenäistä. Pienet piiperöiset yksityiskohdat luovat hauskaa kontrastia suurille väripinnoille.

PS

Lapset pelastavat kotikylän

Tuula Kallioniemen lastenkirja Eläköön Reuhurinne! kommentoi koulujen lopettamista ja kylien kurjistumista. Reuhurinteen vanha koulurakennus on uhattuna: ”Kylällä ei olisi enää sydäntä, jos koulu purettaisiin.”

Lapset taistelevat aseenaan YouTube, eikä ajankohtaista aihetta käsitellä ahdistuneesti, vaan aktiivisuuteen kannustaen.

Yhteiskunnallisuus nousee pikkuhiljaa kotimaiseen lastenkirjallisuuteen. Kotikylän ja maailman asiat hipaisevat taas lastenkin elämää.