Vessassa voi puhua rauhassa puhelimeen

Jetro Pernulle, 7, ja Joonatan Söderlundille, 7, käymälä ei ole tuttu sana. Ei myöskään puucee, pikkula eikä eriö. Mutta ulkohuussi jo tunnistetaan.

– Se on paikka, jossa ei ole kuuma eikä kylmä, Joonatan tietää.

– Siellä lemuaa kamalalle, sanoo Jetro ja ottaa nenästään kiinni.

Maailman käymäläpäivä 19.11.

Hajuhaittojen vuoksi pojat pyrkivät välttämään ulkohuusseja. Sisävessat ovat mukavampia.

Jetrolle ei tule mieleen sekään, mikä on potta.

– Mulla on vähän huono muisti, yhtenä päivänä en muistanut sitäkään, mitä on Oivariini.

– Etkö sä nyt muista, että potta on se, johon pikkulapset pissaavat? Joonatan kysyy.

Vessoihin ja kylpyhuoneisiin liittyy peseytyminen, joka poikien mielestä on tärkeää.

– Muuten tulee pöpöjä, Joonatan tuumii.

– Ne on bakteereita, Jetro selittää.

– Tarvitaan saippuaa, että tulee puhtaaksi. Käytän sellaista hunajanhajuista, Joonatan kuvailee.

– Mä pesen miesten sampoolla, voi sitä kyllä vähän naisetkin käyttää, Jetro tuumii.

Pojat pesevät myös ahkerasti hampaitaan.

– Mun sähköhammasharja heiluttaa itsestään sitä päätä, Joonatan kertoo.

Saunasta ei Joonatan oikein tykkää, mutta Jetro kertoo pulikoineensa isossa tynnyrissä.

”Käytösopas vuodelta 1671 neuvoo: Lasten kasvot ja silmät on hyvä pyyhkiä valkoisella pyyhkeellä, jotta lika saataisiin poistettua ja hipiän luonnollinen väri säilyisi. Veden käyttö vahingoittaa silmiä, aiheuttaa hammassärkyä, tekee kasvot kalpeiksi sekä altistaa ne talvella kylmälle ja kesällä auringolle.”

Pojat eivät 1600-luvun oppeja allekirjoita.

– No tietty vettä pitää olla!

Varsinaisen käyttötarkoituksen lisäksi vessalla on monia muitakin tehtäviä.

– Jos joku haluaa olla aivan rauhassa, hän voi mennä vessaan, Jetro keksii.

– Jotkut ihmiset menevät sinne, kun haluavat puhua puhelimessa niin, että muut eivät kuule, Joonatan lisää.

– Jotkut voivat lukea siellä lehtiäkin. Tiedän yhden pojan, joka luki tosi paksun kirjan, vaikka siinä ei ollut yhtään kuvaa, Jetro hämmästelee.

”Vähemmistölle vessa on myös ajanviettopaikka: 29 prosenttia ihmisistä, pääasiassa nuoria, lukee siellä lehteä, 6 prosenttia postinsa, 5 prosenttia puhuu puhelimeen ja 2 prosenttia ratkoo ristisanatehtäviä.”

– Joku tiedemies on ehkä keksinyt vessan, Jetro miettii.

Olen ajatellut ryhtyä tiedemieheksi. Tai sitten pelleksi, Jetro pohtii

– Professori on tiedemies. Piirretyissä videoissa yks tiedemies räjähti, kun se sekoitteli eri aineita. Tiedemies on vähän semmonen keksijä, niin kuin Pelle Peloton. Pelle keksi värikaapparin. Yks tyyppi on keksinyt sähkölampun ja tietokoneen.

– Joku on keksinyt muovin, Joonatan lisää.

Tiedemiehen elämä on mukavaa.

– Olen ajatellut ryhtyä semmoseksi isona. Tai sitten pelleksi. Tykkään esittää asioita, joille muut nauravat. Uuno Turhapuro on aika hassu, kun se menee aluspaita päällä kauppaan, Jetroa naurattaa.

Musta tulee sähköasentaja niin kuin isäkin on. Menen aina kattoon, kun se vaihtaa lamppuja tai korjaa jotain sähköjuttuja, Joonatan sanoo.

– Musta tulee sähköasentaja niin kuin isäkin on. Menen aina kattoon, kun se vaihtaa lamppuja tai korjaa jotain sähköjuttuja, Joonatan kertoo.

Siihen, että voi keksiä jotakin, tarvitaan rauhalliset olosuhteet.

Kansainvälinen tieteen ja rauhan viikko 8.–12.11.

– Tarvitaan työrauhaa. Jos mun äiti tekee koneella töitä, se ei kuule yhtään mitään muuta, Jetro sanoo.

– Kun on rauha maassa, ei kuulu ääniä eikä ole paljon ihmisiä.

– Yleensä, jos jossakin toisessa maassa on sota, se tarkoittaa valtausta, Joonatan pohtii.

– Suomeakin on joskus valloitettu, Jetro muistaa.

– Joo, siltä on poistettu se toinen käsi.

Kansainvälinen rauhanomaisen tieteen päivä 10.11.

Tiedättekö Nobelin rauhanpalkinnon?

– Olen kyllä kuullut tuosta, mutta en osaa selittää, Joonatan nyökyttelee.

– Yleensä palkinnon saa, kun voittaa jonkun kilpailun, vaikka olympialaiset, hän lisää.

– Aika usein palkinto on pokaali.

Molemmat pojat käyvät kotikoulua, oma äiti opettaa kumpaakin. Jetro osaa lukea ja Joonatankin jo vähän. Jetro harrastaa koripalloa. Pojat pitävät lumessa leikkimisestä.

– Me rakensimme kerran lumipeikon, jolle laitettiin perunasta nenä, Joonatan kertoo.

– Ulkona on hauska riehua. Me ei olla kovin rauhallisia, vaan vähän sellaisia riehujia. Ja parhaita kavereita.

>Kursivoidut lainaukset kirjasta Daniel Furrer: Vessakirja–Pikkulan kulttuurihistoriaa Atena 2006.