Vammaisten oikeuksien sopimus vihdoin voimaan!

Vuonna 2006 luotu YK:n vammaissopimus ei säädä uusia ihmisoikeuksia, mutta vahvistaa olemassa olevat myös vammaisille kuuluviksi. Se korostaa vammaisten itsemääräämisoikeuden kunnioittamista, tasa-arvon turvaamista, yhteiskunnallisen osallisuuden lisäämistä ja esteettömyyden takaamista. Se luo keinoja tavoitteiden toteutumisen valvomiselle.

Suomi allekirjoitti sopimuksen ensimmäisten valtioiden joukossa, mutta vasta ratifiointi saattaa sen sitovasti voimaan.

Sopimuksen kanssa ristiriidassa ollutta lainsäädäntöä on pitänyt muuttaa, mutta silti sen voimaan tulo vasta nyt ihmetyttää. Ihmisoikeuksien kuulumisen kaikille piti olla itsestään selvää kauan sitten.

– Vammaisten ihmisoikeuksia ei kunnioiteta. Tasa-arvoon on pitkä matka, sanoo lainsäädäntöprosessissa mukana ollut Vammaisfoorumin puheenjohtaja Pirkko Mahlamäki, jonka mukaan ratifiointiprosessi nosti esiin syrjiviä asenteita.

Syrjintä on iso ongelma Suomessa.

– Vain räikeistä tapauksista tehdään rikosilmoitus, vaikka syrjintää tapahtuu päivittäin. Vammaiset eivät aina tunnista syrjintää tai osaa puuttua siihen, sanoo Kynnys ry:n hallituksen puheenjohtaja Amu Urhonen.

Syrjintä voi olla huutelua kadulla tai alentavia asenteita virastoissa, mutta useimmiten se on rakenteellista ja näkymätöntä.

Esteettömyyden takaaminen on ollut vammaispolitiikan keskeinen kysymys kauan.

– Siinä on edistytty, mutta yhä sen kanssa saa tapella päivittäin. Esteetöntä vaativa saa hankalan ihmisen leiman, Urhonen sanoo.

Muutama porras vaikuttaa pieneltä asialta, mutta jättää niiden takana olevan palvelun, tilan tai tapahtuman liikuntavammaisen ulottumattomiin. Siihen sisältyy viesti siitä, ettei vammainen ole tervetullut.

– Näin rajoitetaan vammaisten asumista, koulutus- ja työmahdollisuuksia – jopa kansalaisoikeuksia. Kun vaalitilaisuutta ei järjestetä esteettömässä tilassa, oletetaan, etteivät vammaiset osallistu, sanoo kunnallispolitiikassa mukana oleva Urhonen.

Esteettömyys ei kosketa vain liikuntavammaisia. Näkövammainen ei voi käyttää joukkoliikennettä, jos pysäkkejä ei kuuluteta.

Monet palvelut ja tiedonsaanti ovat näkeville suunnattujen nettisivustojen varassa. Ruudunlukuohjelmat voivat kääntää tekstin puheeksi vain, jos tarve huomioidaan jo sivustoa suunniteltaessa.

YK:n sopimus korostaa, että esteettömyys on ihmisoikeus. Sopimuksen ratifiointi velvoittaa valtiot toteuttamaan esteettömiä ratkaisuja.

– Ennen esteettömiin ratkaisuihin kannustettiin, mutta nyt niiden toteuttamatta jättäminen kielletään syrjintänä, Pirkko Mahlamäki sanoo.

Suomessa esteettömyyden huomioimatta jättäminen ei ole johtanut rangaistuksiin toisin kuin vaikkapa Isossa-Britanniassa, jossa siitä voi saada sakot.

Esteettömyys ymmärretään nykyään laajasti: syrjivät asenteet, arvot ja käytännöt voivat estää sen toteutumisen.

Samaan aikaan vammaistutkimuksessa on ryhdytty tarkastelemaan vammaisuutta sosiaalisena ilmiönä. Lääketieteellinen diagnoosi korostaa vain fyysistä vammaa, vaikka vammaisuutta muovataan ja määritellään myös yhteiskunnallisilla rakenteilla ja asenteilla.

Koulutus- ja työelämäpolitiikkamme heijastavat käsityksiä vammaisten asemasta yhteiskunnan laidalla: ne tarjoavat ratkaisuja, jotka ylläpitävät marginaalista asemaa.

Vammaiset lapset laitettiin kauan erityiskouluihin, jotka eristivät heidät muista lapsista sosiaalisesti ja tiedollisesti, eivätkä tarjonneet eväitä tavalliseen elämään. Sairaseläkettä pidettiin usein vammaisten ainoana vaihtoehtona.

Vanhemmille tulee tarjota tukea vammaisen lapsen kasvatuksessa ja hoidossa.

YK:n sopimus korostaa vammaisten lasten oikeutta yhdenvertaiseen koulutukseen. Suomessa erityiskouluista ollaan luopumassa, mutta asenteet muuttuvat hitaasti.

– Vammaisia ei kannusteta opiskelemaan samoin kuin muita. Ammattikouluun tutustumaan tulleelle nuorelle voidaan todeta, ettei hän sovellu alalle, Amu Urhonen kertoo.

– Nuori voi jättää hakematta kouluun, eikä edes tunnista kommenttia syrjinnäksi.

Laki velvoittaa kouluja luomaan esteettömiä ratkaisuja, jotka mahdollistavat vammaisten nuorten opiskelun. Etenkin korkeakouluissa tähän on jo panostettu.

Ylisuojelukin on syrjintää: lapsen puolesta voidaan tehdään kaikki, eikä hänen anneta kokeilla siipiään. Lopulta vinoutuneesta itsetunnosta tulee suurempi este kuin itse vammasta.

Vammaisten oikeuksien sopimus velvoittaa tarjoamaan vanhemmille tukea vammaisen lapsen kasvatuksessa ja hoidossa. Toisaalta se korostaa koko lähiyhteisön – koulun, terveydenhuollon ja naapureiden – merkitystä tasa-arvoisen lapsuuden toteutumisessa.

Myös työelämässä näkyvät käsitykset vammaisten vaillinaisuudesta. Vammaisten työllistämistä pidetään työnantajan hyväntekeväisyytenä. Työllistämispolitiikan ytimessä ovat palkkatuetut työt tai toimintakykyä ylläpitävät ratkaisut, jotka ovat joillekuille välttämättömiä, mutta estävät toisten kohdalla todellisen työllistymisen.

– Vammaiset tekevät samoja töitä kuin muut, mutta heille ei makseta palkkaa. Näin viedään itsenäisen elämän mahdollisuus, Amu Urhonen muistuttaa.

Kuitenkin yhä useampi vammainen on korkeasti koulutettu.

Vammaisten työttömyys on muuta väestöä korkeampaa, mikä näkyy vähävaraisuutena ja suoranaisena köyhyytenä.

Sopimuksen toteutumista valvoo YK:n kansainvälinen komitea, jolle voi tehdä kanteluja syrjinnästä elämän eri osa-alueilla.

Yhteiskunnallisen osallisuuden ja itsemääräämisoikeuden lisääminen on monien vammaisjärjestöjen mukaan sopimuksen hienoin saavutus. Vammaisilta on aiemmin evätty oikeus vaikuttaa heitä koskevaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, eikä viranomaisilla ole aina ymmärrystä vammaisten arjesta. Jo perusoikeuksien saaminen vaatii byrokratiasotaa.

– Sopimus velvoittaa vammaisjärjestöjen kuulemista vammaisia koskevassa päätöksenteossa, Pirkko Mahlamäki iloitsee.

Mutta hän muistuttaa, että toisaalta juuri lakimuutokset osallisuuden ja itsemääräämisoikeudesta vaativat suurinta taistelua.

Yksilötasolla vammaisten itsemääräämisoikeutta on rajoitettu radikaalisti: monin paikoin maailmaa vammaisia pakkosteriloidaan yhä. Suomessakin niin tehtiin 1960–luvulle. Nyt vammaisten oikeus perheeseen ja adoptioon ovat perusoikeuksia, mutteivät aina toteudu käytännössä.

Lain mukaan yksilön itsemääräämisoikeutta voidaan kaventaa vain poikkeuksellisesti. Valviran ja Vammaisfoorumin mukaan sitä tehdään perusteettomasti sosiaali- ja terveydenhuollossa vammaisten kohdalla. Laitoksissa ja asuntoloissa on tiukat aikataulut: suihkuun tai vessaan pääsee vain sovittuina aikoina, ja mahdollisuuksia osallistua tavalliseen elämään on rajattu.

– Näin viedään mahdollisuus kodinomaisuuteen ja oikeuteen elää omanlaista elämää, Amu Urhonen sanoo.

Rangaistukset laitoksissa voivat ollut kohtuuttomia ja loukata sekä yksilön fyysistä että henkistä koskemattomuutta. Sellaisia ovat esimerkiksi lukkojen taakse sulkeminen tai ateriatta jättäminen.

Vammaisfoorumin mukaan vammaisen ihmisen niin kutsuttu haastava käytös johtuukin useimmiten muista tekijöistä kuin vammaisesta. Sitä voivat aiheuttaa kommunikointivaikeudet, henkilökunnan puuttuvat resurssit tai vain totutut käytännöt.

– Laitosten ulkopuolella vammaisten on vaikea päättää omasta elämästään ja vapaa-ajastaan. Kuljetuspalveluja vapaa-ajalle tarjotaan, mutta vain rajoitetusti, mikä rajoittaa osallistumista, Pirkko Mahlamäki muistuttaa.

Suomessa on tehty muutamia vammaisten elämäkertakeruita, tuorein on Suomen Kansallisarkiston viime vuoden lopulla päättynyt keräys. Tarinoissa toistuu halu tulla kuulluksi omilla ehdoilla. Sitä YK:n sopimus näyttää edistävän.

Sopimuksen on ratifioinut jo yli 150 maata. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan maailman väestöstä noin 15 prosenttia on jollakin tavoin vammautuneita, eli sopimus koskettaa noin miljardia ihmistä.

– Syrjinnän taustalla on tietämättömyyttäkin: vammaisten asioista vaietaan. Sopimus lisää tietoisuutta, Pirkko Mahlamäki uskoo.

Laman myötä moni leimaa vammaiset kalliiksi.

Vammaisten asema on edistynyt Suomessa muutenkin. Suuri saavutus on vuoden 2009 laki subjektiivisesta oikeudesta henkilökohtaiseen avustajaan. Ennen se riippui kuntien määrärahoista. Oikeus avustajaan on mullistanut monen elämän. Joku on voinut aloittaa uuden harrastuksen, toinen muuttaa asumaan yksin ja kolmas päästä treffeille. Avustaja vapauttaa täydellisestä riippuvaisuudesta läheisistä ja muiden hyväntekeväisyydestä.

Lainsäädännön edistyessä asenteet vammaisia kohtaan ovat kiristyneet. Laman myötä moni leimaa heidät kalliiksi. Samalla avoin syrjintä, kuten nimittely tai jopa töniminen kaduilla, on lisääntynyt.

– Lama lisää omaan napaan tuijottamista muutenkin. Kenenkään ihmisarvoa ei edistä, että sitä mitataan taloudellisilla tekijöillä, Amu Urhonen pohtii.

Amu Urhonen: Kompastuksia, Intokustannus 2011.
Simo Vehmas (toim.): Vammaisuuden kokeminen ja kokemisen vammaisuus, Kehitysvammaliitto 2010.