Vammainen nuori haluaa koulutuksen ja työpaikan
Kaikille vammaisille ja pitkäaikaissairaille nuorille on turvattava mahdollisuus ammatilliseen koulutukseen. Vasta sen jälkeen ratkaisu voi olla työkyvyttömyyseläkkeelle ohjaaminen, vaatii Marjatta Martin väitöksessään.
Koulutus ja työelämään osallistuminen olivat vahvasti esillä Martinin tutkimien nuorten tavoitelistalla. Myös osa työkyvyttömyyseläkkeellä olleista piti työelämään siirtymistä mahdollisena sopivan koulutuksen jälkeen.
Kuntoutuksen keskeiset kehittämistarpeet liittyvätkin Martinin mukaan kuntoutujan kuulemiseen ja vaikutusmahdollisuuksiin. Vammaisen nuoren kuntoutuksen tulisi aina lähteä nuoren omista tavoitteista ja hänen kokemastaan hallinnan tunteesta.
Monivammaisilla nuorilla on vähän ystävyyssuhteita.
Martin tutkii väitöksessään Suomessa hyvin vähän tutkittua aihetta: vammaisten nuorten aikuistumista, siirtymävaiheeseen liittyviä roolimuutoksia ja ristiriitoja sekä kuntoutuksen tarjoamaa tukea. Tutkimuksen nuorista kolmasosa oli eläkkeellä ja kaksi kolmasosaa koulussa, opiskelemassa tai työelämässä.
Väitöstutkimuksen lomakekyselyyn vastasi 198 iältään 14–21-vuotiasta nuorta, joista 17 myös haastateltiin. Yksittäisistä vammoista tai sairauksista yleisimpiä olivat CP-oireyhtymä, älyllinen kehitysvammaisuus, autismin kaltaiset laaja-alaiset kehityshäiriöt, Downin oireyhtymä ja reuma.
Nuoret olivat yleensä ottaen varsin tyytyväisiä elämäänsä – vaikkakaan eivät yhtä tyytyväisiä kuin nuorisobarometriin satunnaisotannalla poimitut suomalaiset keskivertonuoret.
Tyytyväisyyttä tuottivat erityisesti yhdessäolo perheen ja sukulaisten kanssa sekä omaisilta saatu tuki.
Tyytyväisyys ystävyyssuhteisiin vaihteli vamman laadun mukaan: liikuntavammaisilla oli riittävästi hyviä ystäviä, mutta monivammaiset nuoret kokivat ystävyyssuhteensa vähäisiksi.
Vammaisuus vaikutti nuorten sosiaaliseen identiteettiin erityisesti koulussa tapahtuneiden erilaisten poissulkemisten ja ryhmien ulkopuolelle jäämisten kautta. Osalle vammaisuus oli identiteettiin ja elämään eniten vaikuttava tekijä, toisille se oli yksi tekijä muiden joukossa.
>Marjatta Martin: Nuoruus, vammaisuus ja kuntoutuksen merkitys. Lapin yliopisto 2016.
Korvatulehduskierre voi haitata kielen kehitystä
Varhaislapsuuden korvatulehdukset voivat olla riski kielen kehitykselle. Sini Haapala osoittaa väitöstutkimuksessaan, että toistuvia välikorvatulehduksia sairastaneiden 2-vuotiaiden lasten kuulotiedon käsittely aivokuorella poikkeaa monella tavalla tyypillisesti kehittyvien lasten vastaavasta.
Korvatulehduksia sairastaneiden lasten aivot havaitsivat puheäänten muutoksia poikkeavalla tavalla ja suuntasivat automaattisen tarkkaavuuden tavallista herkemmin epäolennaisiin ääniin. Näin kävi, vaikka lasten korvat olivat tutkimushetkellä terveet.
Tilanne voi Haapalan mukaan johtaa siihen, että korvatulehduksia usein sairastavien lasten on vaikea muodostaa tarkkoja muistijälkiä äidinkielensä äänteistä ja sanoista.
Tätä tulkintaa vahvisti se, että korvatulehduksia sairastaneiden lasten puheen tuottamisen havaittiin viivästyneen. Aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että tällä viivästymällä on yhteys myöhempään kielenkehitykseen sekä luku- ja kirjoitustaidon oppimiseen.
Korvatulehduksia sairastavien lasten vanhemmille on tekeillä opaslehtinen.
Korvatulehduksia sairastaneiden lasten aivot havaitsevat erityisen herkästi puheäänen korkeuden muutoksia. Havainto on merkittävä, sillä se tarjoaa yhden reseptin kielenkehityksen ongelmien torjuntaan.
Paljon korvatulehduksia sairastaneiden lasten kanssa puhuttaessa kannattaa Haapalan mukaan suosia hoivapuhetta eli puhetapaa, jossa äänteitä, tavuja ja sanoja korostetaan erityisen voimakkaasti äänen korkeuden muutoksilla.
Lastenneuvoloiden terveydenhoitajat tapaavat korvatulehduksia sairastavat lapset kielenkehityksen kannalta kriittisessä vaiheessa. Haapala työstääkin parhaillaan opaslehtistä, jota voidaan jakaa neuvoloissa korvatulehduksia sairastavien lasten vanhemmille.
>Sini Haapala: Central auditory processing and the acquisition of phonology in 2-year-old children with recurrent acute otitis media. Turun yliopisto 2016.
Viisi tyttöä sadasta raskaaksi teini-iässä
Teini-iän raskauksiin liittyy kaikkialla terveysriskejä ja sosiaalista huono-osaisuutta. Maailman terveysjärjestö WHO onkin nimennyt teiniraskaudet yhdeksi maailman suurista kansanterveysongelmista.
Suomessa teiniraskauksia on Suvi Leppälahden mukaan suhteellisen vähän: vuonna 1987 syntyneistä suomalaisista tytöistä viisi prosenttia koki teiniraskauden. 80 prosenttia 13–15-vuotiaiden raskauksista päättyi aborttiin.
Leppälahti selvitti rekisteritietoihin pohjautuvassa väitöstutkimuksessaan teini-ikäisten raskauksien trendejä, altistavia tekijöitä ja vaikutuksia Suomessa vuosina 1987–2012. Synnytyksiin ja keskeytyksiin päättyneitä raskauksia analysoitiin erikseen.
Teini-ikäisille tehtyjen aborttien määrä vaihteli tutkimusjakson aikana yhteiskunnallisten muutosten myötä; asiaan vaikuttivat mm. muutokset lasten ja nuorten palveluissa. Esim. uusintakeskeytysten määrä lähes kaksinkertaistui vuosien 1987 ja 2009 välisenä aikana.
Ennen 18-vuotispäivää synnyttäneiden nuorten koulutustaso oli matalampi ja heidän toimeentulotuen tarpeensa suurempi 25 vuoden iässä kuin heidän raskaudenkeskeytykseen päätyneillä, ja etenkin teiniraskauden välttäneillä ikätovereillaan.
Raskaudenkeskeytyksen kokivat todennäköisemmin tytöt, joilla oli päihteiden käyttöön liittyviä ongelmia. Varhaisella iällä alkaneet käytös- ja tunne-elämän häiriöt sekä lapsuuden sosiaalinen ja taloudellinen huono-osaisuus olivat yhteydessä suurempaan teini-ikäisenä synnyttämisen riskiin ja jonkin verran myös raskaudenkeskeytyksen riskiin.
Keskeytys tai synnytys ei näyttänyt lisäävän aikuisiän mielenterveysongelmien riskiä sinänsä. Osalla raskaaksi tulleista nuorista mielenterveyden ja muiden hyvinvointiin liittyvien ongelmien riski oli kuitenkin suurentunut sekä ennen raskautta että sen jälkeen.
>Suvi Leppälahti: Teenage pregnancy in Finland: trends, determinants and consequences. Helsingin yliopisto 2016.
