Kuukauden kirjat: Vahvat tytöt
Eppu Nuotio jatkaa tyttärensä Anna Nuotion kanssa lukioikäisestä Venlasta kertovaa tyttöjen viihdesarjaa.
Venla T:n se ainoa oikea (Otava) pyörii kahden teeman ympärillä: Venla yrittää silotella luonteensa pahimpia särmiä ja samalla hän haikailee varattua Matiasta.
Sarjan aloitusosassa Venla mokaili niin perinpohjaisesti, että nyt hän lelluu itseinhossa: ”Olen urpolan kuningatar, se joka pilasi kaiken ja joka on siksi myös menettänyt kaiken”.
Pohdiskeluistaan huolimatta hän syöksyy uusiin hassutuksiin ja tarina jatkaa noidankehäänsä. Ihmeellisillä sattumilla on kirjassa vahva sijansa – se nitistää uskottavuutta, mutta tuo juoneen keveää, ennalta aavistettavaa koukuttavuutta. Järkevissä sivuhenkilöissä on tarpeellista vastavoimaa hörselöiselle päähenkilölle.
Saksalaisia voimapesiä
Alice Pantermüllerin Lotta Levoton ja suuri kanikaaos (Lasten Keskus, kuv. Daniela Kohl, suom. Johanna Förster) kertoo touhukkaasta tytöstä ja hänen ystävästään.
Lastenkirjoille tyypilliseen tapaan kirja on päiväkirjamuotoinen ja täynnä hupaisasti selittäviä piirroksia sekä luetteloita. Vahvat muodit pyörittävät nykyistä lastenkirjallisuutta näköjään Saksassakin.
Saksalaista paikallisväriä Lotan kertomuksessa on tuskin nimeksikään. Lähtökohtien tuttuudesta huolimatta hyviin puoliin kuuluu liioitteleva koomisuus, joka houkuttelee lukemaan. Lapsilukija saa taas kerran nauraa kuikelomaiselle ja kuihtuneelle opettajalle, Kirsti Kakkelille, joka sihisee kiukkua.
Tytöt ovat voimakkaita ja neuvokkaita nykytyttöjä, jotka eivät anna koulun lannistaa. Miellyttävää kirjassa on se, että teoksen alussa tekijäpari esitellään lukijoille – se ei ole lainkaan tavallista.
Pohjalta ponnistaen
Amerikkalaisessa koulussa opiskellaan turvamiesten keskellä!
Amerikkalaisen Maya van Wagenenin omaelämäkerrallinen nuortenkirja Suosittu (Karisto, suom. Leena Perttula) on poikkeuksellisen avoin kertomus syrjityn koulutytön elämänmuutoksesta.
13-vuotias Maya saa käsiinsä 1950-luvulla ilmestyneen tyttöjen opaskirjan, joka valmentaa tyttöjä kaunistumaan ja menestymään. Hän päättää ryhtyä noudattamaan kirjan ohjeita, sillä hän on kyllästynyt kuulumaan ”sosiaalisten hylkiöiden ryhmään”.
Tyttö analysoi kaihtelematta koulun lukkiintuneita arvojärjestyksiä, ja kirjoittaa muutenkin kaunistelematta. Maya tarvitsee kokeeseensa 50-luvun tykötarpeita kureliiviä myöten, mutta pikkuhiljaa lukijalle paljastuu, että määrätietoisen tytön tähtäimessä on sittenkin henkisempiä asioita.
Sosiaalinen menestys, rohkeus ja itsetunto näyttäytyvät kirjan lopussa tyystin toisenlaisina kuin alkuasetelmassa. Kirjasta saa hyvän käsityksen amerikkalaisesta koulusta, jossa opiskellaan turvamiesten ja huumetarkastusten keskellä. Ja olipa sitten kyse suomalaisesta tai amerikkalaisesta nuortenkirjasta, äidinkielen opettajat edustavat inhimillisyyttä.
Kirja mykistää vilpittömyydellään ja rohkeudellaan.
Nykytytön ohjekirja
Tyttöys pelastaa maailman!
Jenni Pääskysaari on koonnut omat ohjeensa nykyhetken tytöille. Tyttö sinä olet… (Otava, kuv. Nana Sjöblom) levittää iloa ja rohkeutta, mutta muistuttaa myös vastuusta. Oppaassa kerrotaan, ”mitä kaikkea olet ja voit olla, jos vain haluat ja uskallat”.
Pieneen kirjaan mahtuu paljon viisaita ajatuksia elämän eri puolilta. Pääskysaari pohtii mm. energisyyttä, luovuutta, itsevarmuutta ja tasavertaisuutta.
Takakansi julistaa, että tyttöys pelastaa maailman. Lause ei onneksi jää pelkäksi iskulauseeksi, vaan kirjassa tosiaan muistetaan maailmanlaajuisiakin asioita eikä lainkaan kartella feminismiä.
Pääskysaari kirjoittaa helppotajuisesti ja kaikin tavoin lukijaystävällisesti siitä huolimatta, että teemat ovat suuria ja monimutkaisia. Sjöblomin piirrokset tuovat kirjaan keveyttä ja ilmavuutta.
Nukketalon oudot asukit
Noora Kunnaksen esikoislastenromaani Kaheli sakki ja kauhujen kaappi (Otava, kuv. Jenna Kunnas) on täynnä toinen toistaan hassumpia hahmoja.
Tapahtumapaikkana on majatalo, joka oikeastaan on lastenhuoneessa nököttävä nukketalo. Majatalossa asustelevat eläimet ovat varsinaisia persoonallisuuksia: joukkoon mahtuu runoilevaa kaunosielua, Arnold Schwarzeneggerin ihailijaa ja seikkailunnälkäisiä possukaksosia.
Eikö nää kakkajutut koskaan lopu?
Omituisin kaikista lienee karhurouva Bertta Perätuuli, joka myötäänsä laskee kaasua niin kuin lastenkirjoissa nykyisin on tapahduttava. Ihan turhaan talon äkäisin asukki ihmettelee: ”Eikö nää kakkajutut koskaan lopu?” Persoonallisinta Bertassa on sittenkin se, että hän on nuorempana toiminut itsensä Lasse Mårtensonin taustatanssijana!
Majatalon erikoinen joukko tempaantuu voimamiehen jäljille, ja seikkailu pääsee käyntiin. Huumori on iskevimmillään nautinnollista, jopa jonkin kauhean kielivirheenkin on melkein valmis antamaan anteeksi.
Tarina on sen verran lyhyt, että eläinhahmojen eriskummallisuuksilla ei päästä kovin laveasti revittelemään, mutta on helppo kuvitella, että jatkoa on luvassa. Jenna Kunnaksen kuvituksessa on humoristisuuden ohella rahtunen nostalgiaa, kuvitusmuistoja 1960-luvulta.
Beskowin kaunis maailma
Ruotsalaisilla on millä mässäillä! Ja sen he tekevät ruhtinaallisesti Elsa Beskowin kuvitusaarteita esittelevässä luontokuvien kokoelmassa I trädgårdsland och blåbärsskog (Bonnier Carlsen).
Vuodenaikojen mukaan kulkeva kuvakavalkadi tarjoaa sekä realistisia luontokuvia että satukuvia – kauniita kaikki tyynni. Beskowilla oli silmää jugendhenkiselle koristeellisuudelle, mutta yhtä hyvin hän näytti humoristisen puolensa, vaikkapa maalatessaan koppavalta näyttävän Mansikkarouvan.
Kirjan kuvat ovat hauskasti leikattuja yksityiskohtia: alkuperäiset kuvat on koottu lähdetietoineen teoksen loppuun. Nyt voi nauttia erityisesti Beskowin syysaiheisista kuvista, joissa on runsaasti lohtua, lämpöä ja kauneutta.
Majakkasaaren tunnelmia
Pirkko Vainion kuvitusta Majakan oudot vieraat -kirjaan.
Pirkko Vainio on kansainvälisestikin tunnettu kuvakirjojen tekijä. Majakan oudot vieraat -uutuudessaan (Lasten Keskus) hän yhdistelee yleistä kiinnostavuutta ja tunnistettavaa suomalaisuutta.
Majakkasaaren tonttujen kesäpuuhailut keskeytyvät, kun he saavat päähänsä, että pelottava noita on tulossa juhannuksena saarelle. Väärinkäsitys pyörittää vauhdikasta juonta, mutta mukaan mahtuu myös rauhallista luonnontunnetta ja iloista yhdessä oloa.
Vainion kuvitustyyli on himmeän tunteikasta ja vähäeleisellä tavalla ystävällistä. Kirjassa hiukan häiritsee vain se, että Perttu-tontun repliikit kuulostavat niin kirjallisilta ja teennäisiltä.
Kirjavan kissan seurassa
Ilma-Sofia Kuismasen kuvitusta Kirjavan kissan luontoretki -teokseen.
Lotta Kujanpää on kirjoittanut eläinkirjan Kirjavan kissan luontoretki (Maahenki, kuv. Ilma-Sofia Kuismanen), jossa kissa tutustuttaa lukijan metsän eläimiin. Luontoretken alkajaisiksi luvataankin, että ”selvitämme nyt luonnon salat!”
Kirja noudattaa lastenrunokokoelmien perinteistä ideaa: persoonallinen johtohahmo esittelee tuttaviaan. Loppusoinnutus toimii milloin osuvammin, milloin hatarammin. Jossakin runossa sanasto saattaa hulahtaa lapsen ymmärryksen yli: rouva Norppa Lumouksen runossa kerrotaan vähän hankalasti vähemmistövaltuutetusta ja puolueen motosta.
Kokoelman lopussa viritellään runomuotoisia kysymyksiä ja kannustetaan kirjaan uudelleen tarttumista: ”alkuun voit palata monta kertaa!”
Kuismasen värittämä kissa ei raidoistaan huolimatta ole kovin ilmeikäs, mutta varsinaisissa luontokuvissa on tunnelmaa ja murrettujen värien kauneutta.
Unelmien huvipuisto
Päivä Linnanmäellä -kuvakirja (Tammi) kertoo Helsingin hauskimmasta kaupunginosasta. Katariina Heilalan kirjoittamassa ja Päivi Areniuksen kuvittamassa kirjassa toimivat oppaina karusellihevonen ja sen ankkaystävä. Esim. vuoristoradasta, karusellista ja Kyöpelivuoren hotellista (ent. Kummitusjuna) saadaan irti sekä kulttuurihistoriaa että jännittäviä yksityiskohtia.
Ainakin aikuista lukijaa kiinnostavat ulkoilmanäyttämön vuosikymmenten takaiset suuret tähdet Zarah Leanderista lähtien.
Kirjan ulkoasu muodostuu valokuvien, piirroskuvitusten ja monenmoisten tekstityyppien yhdistelmästä. Ilmeisesti vain on niin, että lapsia vissi levottomuus ja sirpaleisuus viehättää.
Raflaavasta olemuksestaan huolimatta kirja on hyvä johdatus tivoli- ja huvipuistoperinteeseen. Huvipuiston henki tiivistetään kirjassa kauniisti: ”tämä on kokonainen pieni maailma, jossa kaikki sellainen on mahdollista, mikä tavallisessa arjessa on vain unelmaa”.
PS
Kirjoittaminen on seikkailua
Lasten ja nuorten kirjoittamisoppaita on viime vuosina julkaistu mukava määrä. Se on näin rapistuvan lukutaidon päivinä enemmän kuin tarpeellista.
”Uuskirjoitustaidottomille on pakko paljastaa, että kirjoittamista oppii vain kirjoittamalla, uudelleenkirjoittamalla ja lukemalla”, muistuttaa toimittaja Heikki Haapavaara Kauppalehden kolumnissaan.
Arja ja Emma Puikkosen Käsikirja mielikuvituksen matkaajille (Kirjapaja) on monipuolinen ja leppoisa kirjoittamisen seikkailuopas. Hienoa on myös se, että mukana on paljon niin kirjailijoiden pieniä puheenvuoroja kuin houkuttelevia tekstipätkiä.
Kirjoittaminen ja kirjallisuus näkyvät taas vähän paremmin. Vielä kun saisi opastetun kierroksen kirjallisuudenhistoriasta!
