Uhma-leffa antaa äänen heille, joita ei ole kuultu – vielä

”Mua ei uskottu, kun kerroin.”

”Kukaan ei ottanut mua vakavasti.”

Nämä lauseet ohjaaja Visa Koiso-Kanttila, 55, talletti sydämeensä kuusi vuotta sitten, kun hän haastatteli neljää lastensuojelun kokemusasiantuntijaa.

Hän oli päätynyt kysymään lastensuojelulaitoksista juuri lähteneiltä nuorilta, millaisia kokemuksia heillä oli laitosmaailmasta. Teema oli alkanut kiinnostaa, koska mediassa oli edellisinä vuosina kirjoitettu paljon nuorisokodeissa ja lastensuojelulaitoksissa tapahtuneista kaltoinkohteluista sekä nuorten väkivallanteoista.

Koiso-Kanttila pohti, oliko kyse yksittäisten nuorten oireilusta vai jostain isommasta selittävästä tekijästä.

Aikuisista nuoret vääristelivät tilanteita

– Nuoret kertoivat, että heitä oli syytetty asioiden sepittämisestä, kun he olivat yrittäneet tuoda esiin kaltoinkohtelutilanteita, Visa Koiso-Kanttila kertoo.

Aikuiset olivat sanoneet, että nuoret vääristelivät tai keksivät asioita vain saavuttaakseen itselleen etuja tai helpotuksia.

– Törmäsin yhä uudestaan ja uudestaan siihen, että aikuiset olivat kyseenalaistaneet tai mitätöineet lasten ja nuorten kokemuksia. Uskallan väittää, että tälläkin hetkellä lastensuojelualalla on töissä ihmisiä, jotka pitävät alaikäisten kertomuksia kaltoinkohtelusta ei-tosina tai liioiteltuina.

Elokuvateattereissa ympäri Suomen saa 28.2. ensi-iltansa Uhma, jota ovat inspiroineet haastattelut ja eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian julkaisemat tarkastuspöytäkirjat.

”Elokuva perustuu todellisiin tapahtumiin, mutta yhteys lastensuojelulaitoksiin ja olemassa oleviin ihmisiin on sattumanvaraista”, elokuvan lopputeksteissä sanotaan. Sen ennakkoon nähneet ovat kuvailleet teosta vaikuttavaksi ja koskettavaksi.

– Koko leffan tekoajan olen tuntenut valtavaa vastuuta nuorille. Olen vastuussa siitä, että kerron nuorten tarinat ja kokemukset mahdollisimman rehellisesti.

Painavasta vastuusta huolimatta ohjaajan mieleen on päällimmäiseksi jäänyt kiitollisuus. Haastateltavat kertoivat olleensa otettuja siitä, että joku oli kiinnostunut heidän tarinastaan: ”Kerrankin joku kysyy ja on aidosti kiinnostunut minun kokemuksistani”.

Nuorten keskuudessa ensi-iltaa odotetaan jo kovasti.

– Monella laitostaustaisella nuorella on isoja odotuksia, minkä ymmärrän hyvin. Jos nuoret ovat joutuneet kokemaan omien kokemustensa mitätöintiä, heillä on nähdyksi tulemisen tarve. Haluan uskoa, että elokuva vastaa heidän odotuksiinsa.

Uhman päähenkilö on yläkouluaan päättävä Vilma (Ona Huczkowski), joka on menettänyt isänsä jo lapsena. Äidillä (Emmi Parviainen) on uusi puoliso, mutta Vilma ei löydä paikkaansa uusperhekuviossa. Hän voi huonosti ja oireilee. Lopulta Vilma päädytään sijoittamaan nuorisokoti Suvantolaan.

Kun nuorta ei kohdata, hän turvautuu uhmaan

– Olen kolmen pojan isä ja haluan elokuvalla puhua vanhemmuudesta, ylipäätään siitä, miten me aikuiset toimimme suhteessa lapsiin ja nuoriin, Koiso-Kanttila sanoo.

Elokuvan pääteemana on kohtaamattomuus. Vilmaa ei kohdata, ja siksi hänen tavakseen kohdata maailma on jäänyt uhma.

– Kukaan ei ole aidosti pysähtynyt ja kysynyt Vilmalta, kuinka hän voi tai miltä hänestä tuntuu. Sen sijaan hänelle on asetettu sanktioita ensin uusperheessä ja myöhemmin laitoksessa, ja uhmasta on muodostunut selviytymiskeino.

Elokuvan pääteema on kohtaamattomuus.

Myös Koiso-Kanttilan esikoisfiktio Kaiken se kestää (2017) käsitteli aikuisten ja lasten kohtaamattomuutta.

– Halusin tutkia tilannetta, jossa aikuiset eivät kohtaa lasten kokemusta. Aihe kiinnosti minua henkilökohtaisesti. Oma nuoruuteni oli vaikea.

Uhma on ohjaajan mukaan ennen kaikkea kertomus äidin ja tyttären suhteesta. Sen ydin on vanhempi-lapsi-suhteen rikkoutumisessa.

– Vaikka Vilmalla ja äidillä on vaikeaa, olen halunnut säilyttää toivonhivenen siitä, että heidän välilleen voisi löytyä uudelleen yhteys. Minulle oli tärkeää, että kohtaamisen mahdollisuus säilyy.

Mutta lastensuojelulaitoksen aikuiset ja Vilma eivät kohtaa.

– Kokemukseni mukaan laitosmaailman keskeisin ongelma on juuri nuorten kokemus siitä, ettei heitä kohdata.

– Tiedän, että Suomessa on monia hyviä laitoksia ja niissä työskenteleviä ohjaajia, jotka kohtaavat nuoret. Valitettavasti on myös paikkoja, joista puuttuu kohtaamista. Haluan herättää elokuvalla keskustelua aiheesta.

Järkytys oikeusasiamiehen tarkastuspöytäkirjoista ja nuorten haastatteluista

Ennen fiktioelokuviaan Visa Koiso-Kanttila on tehnyt pitkän uran dokumentaristina. Hänen tunnetuimmat dokumenttinsa Isältä pojalle (2004, yle.fi) ja Karkotetut (1998, yle.fi) löytyvät edelleen Yle Areenasta. Dokumentaristitausta näkyy hänen tavassaan tehdä fiktiota.

– Minua motivoi, että voin kertoa elokuvillani todellisista tapahtumista.

Uhma-elokuvaa valmisteleva tutkimustyö alkoi jo ennen nuorten haastatteluita. Ohjaaja tiesi, että oikeusasiamies oli suorittanut lastensuojelulaitosten tarkastuksia eri puolella Suomea. Koiso-Kanttila sai luettavakseen satoja sivuja tarkastuspöytäkirjoja. Tarkastuskäyntien yhteydessä oikeusasiamiehen juristit olivat haastatelleet laajasti myös laitoksissa asuvia lapsia ja nuoria.

– Alun perin huomioni kiinnittyi mediassa esitettyihin tapauksiin, mutta pöytäkirjat herättivät minut lopullisesti. Järkytyin asiakirjojen sisällöstä.

Pöytäkirjoissa toistuivat seikkaperäiset kuvaukset erilaisista kaltoinkohtelutilanteista. Samoja asioita oli tapahtunut useissa laitoksissa, ja tuoreimmat tapaukset olivat 2010-luvun lopusta.

Seuraavaksi Koiso-Kanttila halusi kuulla nuoria haastatteluiden kautta. Hän sai laitoksissa työskennelleiden ihmisten avulla kontaktin nuoriin.

– Nuorten haastattelut olivat niin vaikuttavia, että tajusin nopeasti, etten voisi odottaa tarinoiden ulossaamisen kanssa viittä vuotta eli aikaa, jonka leffan valmistuminen veisi.

Ohjaaja sai idean radiodokumenttisarjasta, ja vuonna 2020 Yle julkaisi kahdeksanosaisen audiodokumenttiteoksen Huostassa (yle.fi), joka on edelleen kuultavissa Yle Areenassa. Se sai jatkokseen Huostassa-keskustelusarjan (yle.fi), jossa lastensuojelun asiantuntijat keskustelivat dokumentista.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

”Annan teoksillani äänen niille ihmisille, jotka eivät muuten pääse kuuluviin. Tässä elokuvassa kerron nuorten näkökulman lastensuojeluun”, kertoo ohjaaja Visa Koiso-Kanttila.

Kiinnipitotilanteita ja riisuttamista

Sitten elokuvan käsikirjoittaja Reeta Ruotsalainen aloitti työnsä.

– Olin tehnyt juoniaihion, jonka pohjalta Reeta lähti tekemään käsikirjoitusta. Ennen sitä hän oli tutustunut taustatutkimukseen ja Huostassa-dokumenttiin.

Visa Koiso-Kanttila muistuttaa, että elokuva on dramatisointi, jonka taustatyö on tehty huolellisesti. Esimerkiksi elokuvan kiinnipitotilanteet ja riisuttamiskohtaus on otettu suoraan nuorten haastatteluista ja eduskunnan oikeusasiamiehen tarkastuspöytäkirjoista.

Kun käsikirjoitus valmistui, se tarkistutettiin vielä kahdella aikuisella kokemusasiantuntijalla.

”Kaikki ymmärsivät, miksi tämä leffa tarvitaan.”

Kuvaukset alkoivat viime keväänä. Jo ennen tätä näyttelijät olivat tutustuneet Huostassa-sarjaan. He olivat myös tavanneet nuorisokodissa asuneen ja työskennelleen kokemusasiantuntijan ja kuulleet, millaista laitoselämä oli.

– Elokuvassa näyttelevät nuoret ovat sanoneet, että heille merkitsi tosi paljon se, että elokuva perustuu tosielämään. Kaikki ymmärsivät, miksi tämä leffa tarvitaan, miksi nämä tarinat pitää kertoa ja miksi elokuvan pitää olla mahdollisimman tarkasti totta.

Ennakkopalautetta lastensuojelupiireistä

Radiosarja Huostassa sai ilmestyessään aikaan keskustelun suomalaisen lastensuojelun tilasta.

– Haluan haastaa teoksillani katsojia sekä kuulijoita ja synnyttää sitä kautta keskustelua. Eikä tietenkään riitä, että asioista vain keskustellaan. Muutos on sitten vielä toinen asia.

– Viidessä vuodessa on mielestäni menty eteenpäin siinä, että lastensuojelulaitosten ongelmat tunnistetaan entistä selvemmin, mutta tunnistaminen ei vielä tarkoita, että ongelmat olisivat tulleet ratkaistuiksi.

Uhma on herättänyt keskustelua jo ennen ensi-iltaansa. Visa Koiso-Kanttila kertoo saaneensa ennakkopalautetta lastensuojelupiireistä. Hänelle on kommentoitu, että elokuvassa esimerkiksi käytetään vanhanaikaisia toimenpiteitä. Häneltä on kysytty, voiko tuollaista tapahtua Suomessa vuonna 2025.

– Olen täysin samaa mieltä siitä, ettei tällaista pitäisi tapahtua enää tämän päivän Suomessa. Tiedän varmuudella myös sen, että meillä on hyviä lastensuojelulaitoksia. Mutta valitettavasti meillä on myös Suvantolan kaltaisia paikkoja. Eduskunnan oikeusasiamiehelle tulee tälläkin hetkellä valituksia asioista, joita leffassa on kuvattu.

Laitoksen johtaja on syyllinen sen ongelmiin

Elokuvassa laitoksen ongelmat lähtevät sen johtajasta.

– Jos työilmapiiri on huono, se heijastuu välittömästi lapsiin ja näkyy kaltoinkohteluna.

Ohjaajan mielestä on keskeistä kysyä, miten ihmiset kohdataan. Voivatko työntekijät hyvin? Jaksavatko he?

Suvantolan johtaja Anneli (Kati Outinen) edustaa vanhaa autoritääristä johtamiskulttuuria. Tästä entisestä laitosnuoresta on tullut laitosohjaaja, joka on myöhemmin kohonnut esimiesasemaan. Koiso-Kanttila paljastaa, että Annelille löytyy vastine tosielämästä.

– Anneli uskoo käyttämiinsä menetelmiin, koska on käynyt itse läpi saman järjestelmän. Koska systeemi on pelastanut hänet, hän uskoo voivansa pelastaa nuoria samoilla keinoilla.

Koiso-Kanttila ennustaa, että Uhma synnyttää keskustelua myös siitä, kerrotaanko elokuvassa riittävästi aikuisten näkökulmasta.

– Mutta olen valinnut nuoren näkökulman.

Yksi Uhman esikuva on saksalainen elokuva System Crasher (2019, yle.fi), jota kiitettiin siitä, että se esitti lastensuojelutyötä todenmukaisesti sosiaalityöntekijän kautta. Uhma pyrkii kuvaamaan lastensuojelumaailmaa yhtä todenmukaisesti, mutta sen näkökulma on nuoren.

– Pääfokus on nuoren kokemuksessa, mutta olemme pyrkineet esittämään myös aikuiset mahdollisimman kokonaisina ihmisinä. Olemme halunneet tuoda esiin sitä, että aikuisten toimintaan heijastuu suoraan se, miten he itse voivat.

Tulossa vaikuttavuusnäytöksiä asianosaisille

Lastensuojelun Keskusliitto ja elokuvan levittäjä B-Plan Distribution järjestävät vaikuttavuusnäytöksiä, joihin kuuluu keskustelutilaisuus. Näytöksiin kutsutaan kokemusasiantuntijoita, lastensuojelutoimijoita, asiantuntijoita, laitosten edustajia sekä päättäjiä.

– Toivon, että Uhma saa aikaan keskustelua, jotta alalle saadaan lisää resursseja ja koulutusta. Resursseja tarvitaan ennen kaikkea ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön, Visa Koiso-Kanttila sanoo.

Hänen mielestään meidän tulisi hoitaa juuriongelmia eli tukea perheiden jaksamista ja toimeentuloa.

– Perheitä pitäisi auttaa kokonaisvaltaisesti.

Ohjaaja on huolissaan myös lastensuojelulaitosten valvonnasta.

– Ei ole instanssia, joka tietäisi, kuinka monta lastensuojelulaitosta tässä maassa on – tai joka valvoisi keskitetysti laitosten toimintaa. Periaatteessa valtakunnallinen vastuu on oikeusasianmiehen kanslialla, mutta sen resurssit eivät millään riitä kattavaan valvontaan.

Ohjaajasta sijaishuollon tilanne on tämän päivän Suomessa haastava, mutta yhdestä kehityssuunnasta hän iloitsee.

– Nuoret ovat oppineet tekemään kanteluita ja ymmärtäneet, että sillä voi olla vaikutusta asioihin. Se on positiivista.

Suvantolan johtavan laitosohjaajan Annelin roolissa nähdään Kati Outinen. Anneli on itsekin entinen laitosnuori. Hän pyrkii kohtaamaan Vilman (Ona Huczkowski) ja rakentamaan hänen kanssaan luottamussuhteen.

Uhma elokuvateattereissa ympäri Suomen 28.2.