Hyppää sisältöön

Turmiolliset tuomioennusteet

Heikki Hiilamo ihmettelee, keitä varten säästämme planeettaa, jos uusien sukupolvien ei anneta syntyä.
Julkaistu
Teksti Heikki Hiilamo
Kuvat Mara Leppä
Turmiolliset tuomioennusteet

Muistan lukion biologian tunnilta englantilaisen taloustieteilijä Thomas Malthusin. Vuonna 1798 hän julkaisi esseen populaation perusteista (An Essay on the Principle of Population), jonka oivallus oli ero väestön ja ruokavarojen kasvussa. Väestö voi lisääntyä eksponentiaalisesti, koska jokaisen syntyvän sukupolven kokoon vaikuttaa edellisen sukupolven koko. Sen sijaan yhden vuoden viljasato ei ole riippuvainen edellisen vuoden sadosta.

Tiedemies ennusti apokalyptisesti nälkäkuolemaa suurelle osalle väestöä. Hän vetosi yksilömoraaliin: katastrofi voitaisiin estää, jos ihmiset lykkäisivät avioitumista, mikä vähentäisi jälkeläisten määrää.

Myöhemmin tutustuin Thomas Malthusin ajatuksiin köyhyydestä. Hänen mukaansa köyhyyden syynä oli moraaliton elämäntapa: mitä enemmän köyhät saisivat apua yhteiskunnalta, sitä enemmän lapsia he hankkisivat, ja köyhyys lisääntyisi edelleen. Malthusin mukaan pienikin tulojen lisääntyminen nostaisi lapsilukua. Koska köyhät eivät hänen mukaansa ymmärtäneet omaa parastaan, hän suositteli kaiken avun kieltämistä köyhille, jotta he eivät synnyttäisi lapsia köyhyyteen.

Vanha teoria tulee mieleen ilmastokeskustelusta, jossa on alettu vaatia lasten määrän vähentämistä myös Suomessa. Tuorein keskustelu käynnistyi elokuussa sensaatiohakuisesta kolumnista, jossa viitattiin jo kaksi vuotta sitten julkaistuun tieteelliseen artikkeliin. Artikkelin mukaan lasten määrän rajoittaminen on kaikkein merkittävin yksilöllinen ympäristöteko. Artikkelissa kritisoitiin siitä, ettei tätä vaihtoehtoa pidetä esillä lukioiden oppikirjoissa.

Kolumnisti ei vaivautunut informoimaan lukijoita laajasta kritiikistä, jonka kohteeksi artikkeli on joutunut muun muassa laskentamenetelmänsä ja etiikkansa puolesta.

Suomessa syntyvyys on vajonnut ennätysalhaalle. Huolestuttavaa kehitystä vauhdittaa varmasti se, jos lapsia aletaan pitää ympäristöhaittoina.

Keitä varten säästämme planeettaa, jos uusien sukupolvien ei anneta syntyä?

Lapsikielteisyyden lisäksi tämänkaltaiset vaatimukset herättävät myös ilmastokielteisyyttä. Perhesuunnittelu on ihmisoikeus. Sen loukkaaminen, vaikka tämä tapahtuisi tärkeän tavoitteen nimissä, muistuttaa Tarkoitus pyhittää keinot -ajattelua, joka on tuttua totalitaaristen valtioiden ja terroristien toiminnasta.

Thomas Malthusin suuri virhe oli siinä, että hän väheksyi ihmisten kekseliäisyyttä. Pellon edellisen vuoden sato ei ennustanut seuraavaa, mutta peltoa voitiin alkaa viljellä tehokkaammin uusilla menetelmillä ja lajikkeilla.

Myös Malthusin ihmisvihamielinen köyhyysteoria osoittautui virheelliseksi. Tulotason nousu vähentää – ei lisää – lapsien määrää.

Ei ilmastonmuutoksenkaan kaltainen systeeminen ongelma ratkea vetoamalla yksilömoraaliin. Se vaatii ennen muuta teknologisia innovaatioita ja niitä tukevaa sääntelyä. Demokraattisissa maissa päättäjien on hankittava sääntelylle enemmistön tuki. Oikeudettomina pidettyjen vaatimusten esittäminen voi heikentää tukea myös oikeutetuiksi koetuille toimille.

Jos väestökadosta kärsivissä maissa vaaditaan ilmastosyistä vieläkin vähemmän lapsia, ilmastonmuutoksen torjunta alkaa näyttäytyä höyrypäiden touhulta. Silloin ilmastoradikalismi voi paradoksaalisesti muodostua ilmastodenialismin jälkeen järkevän ilmastopolitiikan esteeksi.