Kuukauden kirjat: Tarua & totta kuvakirjoissa

Satu Kettusen kirjoittama ja kuvittama esikoiskuvakirja Otso Aarnisen salaperäinen seikkailu (Tammi) on toteutettu iloisin värein, tekstityypeillä leikitellen ja kollaasitekniikkaa käyttäen.

Otso Aarninen on ”hyvin tavallinen aikaihminen”, luutunut pikkuasioiden virkamies, joka asuukin Arkikadulla. Kaikki muuttuu, kun mies kuulee pikkutytöltä rohkeuteen kannustavia viisauden sanoja. Rohkea ihminen soittaa vaikka huilua, tanssii villisti ja pääsee seikkailuihin. Otsokin löytää oman seikkailunsa.

Virkamies asuu Arkikadulla.

Hyvästä tarkoituksesta huolimatta kirja kärjistää modernin lastenkirjallisuuden kliseistä ihmiskäsitystä: lapset ovat veikeitä ja viisaita, aikuiset järjestään kangistuneita ja konservatiivisia. Huilun lurittaminen ja villi tanssi ovat tietysti vapautuneen elämäntavan iloisia symboleja, mutta mitähän lapsilukijat tuumivat romantisoidusta lapsikäsityksestä?

Anneli Kannon ja Noora Katon Virtasen perheestä kertova kuvakirja Paavo Virtanen ja pimeys (Karisto) ilahduttaa kotoisuudellaan. Sarjan kuudennessa osassa Paavo ja Perttu palaavat kaverin synttäreiltä kotiin, ja synkkä talvi-ilta villitsee poikien mielikuvituksen äärimmilleen. Ihmissusien ja vampyyrien kynsistä pikkupojat pelastaa isosisko Veera, joka tietää kertoa, että ”pimeä on maailman toinen puoli, outo ja tuntematon”.

Lasten pelot ja mielikuvituksen hurjuus näyttäytyvät kirjassa kekseliäästi. Kuvittaja Katto on herkutellut talvisilla kamaluuksilla. Pelon haihduttaminen käy hauskasti Paavon ja Pertun seurassa.

Ikuiset ystävykset

Herra Paasio on pehmonalle, joka kertoo rikkumattoman lujasta ja hellästä yhteisyyden tunteesta. Rauli-poika tutustuu nalleen jo vauvana, mutta läheisyys säilyy iän karttuessakin.

Riina Katajavuoren kirjoittama ja Liisa Kallion kuvittama Herra Paasio (Karisto) on sydämellinen kirja turvallisuudesta ja lohdusta. Nallen kertomuksesta puuttuu makeus, kaikenikäisille lukijoille sopivaa lämpöä on sitäkin enemmän. Nalleherra Paasio saa huomata, etteivät varttuminen ja muuttuminen köyhdytä kumppanuutta, ”hän on ihan sama kuin se vauva, joka kerran oli minua pienempi”.

Kallion pehmeäsävyisissä kuvissa on ystävällisyyttä. Hän uskaltaa muuten kuvittaa vanhan ihmisen mutkattomalla tavalla vanhaksi – yleensähän lastenkirjallisuuden mummot ovat ikinuorta farkkukansaa.

Puiden tarinoita

Kirjailija Iiro Küttner ja kuvittaja Ville Tietäväinen aloittavat Puiden tarinoita -sarjan keisarin ylimmäisestä puutyömestarista kertovalla kirjalla. Puuseppä (Books North) muistuttaa puiden pitkästä elämästä, mutta onneksi puilla on muutama lyhyempikin tarina kerrottavanaan. Ne kertovat ”meistä ihmisistä, sinusta ja minusta”. Puuseppä saa keisarilta luvan vetäytyä kaikessa rauhassa tekemään jotakin ihan omaa, ja 30 vuotta keisari malttaa odottaa ihmeellisiä tuloksia. Kun tulos vihdoin paljastuu, käynnistyy lukijan osuus. Jokainen voi ihastella ja ihmetellä puusepän vuosikymmenten työn tulosta.

Aikuiselle lukijalle tarjoutuu mahdollisuus punnita taiteen ja todellisuuden suhteita, satuikäinen lapsi tyytyy vähemmän konstikkaisiin tulkintoihin. Kertomus on selkeästi kirjoitettu, mutta myös monitulkintainen ja jännitystä loppuun asti varjeleva.

Katumuksen paikkoja

Pissis koettaa iskeä opettajan.

Eppu Nuotio ja hänen tyttärensä Anna Nuotio ovat sepittäneet uuden tyttökirjasarjan ylioppilaskirjoituksiin valmistautuvan Venlan levottomasta rakkauselämästä.

Venla T:n rakkaudet (Otava) koostuu tytön päiväkirjamerkinnöistä. Aivan aluksi hän hahmottelee tärkeimmät ominaisuutensa: ”En ole erityisen läski enkä juo kovin paljon.” Nykyisessä nuortenkirjallisuudessa lihavuus on paljon vaarallisempaa kuin tyhmyys. ”Kun mä astun huoneeseen niin yleensä siellä alkaa heti bileet”, Venla toteaa tyytyväisenä. Venla on valmis myöntämään, että häntä helposti pidetään pinnallisena, ja kirjan aikana hän saa kuulla olevansa myös itsekeskeinen.

Jonkinlainen pissis- ja bimbotyyppi Venla ehkä onkin, sen verran ällistyttäviä valheiden verkkoja hän punoo iskeäkseen äidinkielen sijaisopettajan. 2000-luvun nuortenkirjallisuudessa opettajien ja oppilaiden suhteista on tullut jokseenkin vapaata temmellyskenttää. Venla tekeytyy kirjoittamista harrastavaksi kaunosieluksi huomatakseen vain, miten niljakas opettaja pohjimmiltaan on. Kurjat kokemukset saavat tytön potemaan tunnontuskia ja terästäytymään uusiin taisteluihin.

Sarjan kehityssuunta ja ajatukselliset syvyydet paljastuvat vasta tuonnempana. Ristiriitaisen Venlan tunteet välittyvät kevyesti ja lukemaan viekoittelevasti.

Kisakuumetta

Arja Puikkosen Vastalaukkaa -kirjassa (Otava) on paljon hevoskirjoille tyypillisiä juonenkäänteitä, mm. vaikean mutta rakkaan hoitohevosen kuolema sekä omasta hevosesta haaveilu. Tuttujen piirteiden ohelle Puikkonen on varannut runsaasti persoonallista aineistoa.

Täysjärkinen hevoskirja

Kristinin perhe päättää muuttaa takaisin Suomeen monen Saksan-vuoden jälkeen, ja väistämättä kaikki tuntuu Kristinistä hankalalta ja vieraalta: ”Hän oli väärissä vaatteissa, käveli niin kuin yksinäiset kävelevät ja puhui väärin. ”

Kristinin sopeutumista hidastaa perheen samea tilanne: Isän bisnekset takkuilevat, eikä äiti levottomuudeltaan oikein osaa olla äiti.

Hevosharrastus ja muut teemat kulkevat teoksessa sujuvasti rinnakkain. Tasapainoiselta tuntuu sekin, että surullisista hetkistä huolimatta toiveikkuus säilyy. Kristin opettelee sekä hevostaitoja että ystävyyden aakkosia. Miellyttävä lukea täysipainoista ja täysjärkistä hevoskirjaa.

Pohjoinen meriseikkailu

Ari Paulow tunnustaa kiitollisuudenvelkansa mm. Enid Blytonille ja Väinö Riikkiselle nuortendekkarinsa Aavesaaren arvoitus (Otava) omistussanoissa. Klassikoiden vaikutus myös tuntuu vahvasti: joskus kielessä on jopa vanhanaikaista kaikua, mutta enimmäkseen vanha perinne asettuu luontevasti Hailuodon saarimaisemiin.

Sarjan toisessa osassa nuoret pestautuvat kahden mökin maalauspuuhaan, mutta arkisen työn keskeyttää – tietysti – kelmien ilmaantuminen paikalle. Nuoret selviytyvät uhkaavista tilanteista, ryöstelijöistä ja huumerikollisista niin mallikkaasti, että lopussa poliisi hykertelee tyytyväisyyttään aivan kuten Viisikoissakin on tapana.

Merellisen seikkailun Paulow hallitsee mennen tullen. Hän saa tunnelmaan painostavuutta varsinkin kun nuoret keinuttelevat ilman aikuisten apua.

Salakielinen rikostarina

Marja-Liisa Tiaisen Kyttäyskeikalla (Avain) on kaikki edellytykset houkutella vähän tottumattomampiakin lukijoita. Pikkukaupungin ryöstöjengistä kertova kirja on selkokielinen, joten lukemisen makuun pääsevät mm. monenlaiset helppolukuisuutta tarvitsevat erityisryhmät ja vaikkapa kirjojen kanssa rimpuilevat pojat.

Vilkasverinen juoni selkokielellä

Vilkasverinen juoni ja selkokieli sopivat hyvin yhteen. Alkuperäisiä nuorten selkokirjoja ilmestyy harvakseltaan, joten Tiaisen kirja on tärkeä jo harvinaisuutensakin takia. Muokatut klassikkotarinat ovat nekin tarpeellisia, vaikka eivät viekään selkokirjallisuutta eteenpäin. 15-vuotiaan Nikon tarinassa on jännittäviä tilanteita, romanttista kuumotusta sekä perhesuhteiden puntarointia. Kyttäyskeikka on tarpeellinen kirja; toivottavasti nuorten selkokirjallisuus pääsee vastakin kehittymään.

Parvelan uusi sarja

Kotimaiset lastenkirjasuosikit puskevat uusia sivusarjoja ja tuoretta ilmettä tulee kuvittajan vaihdoksista. Timo Parvelan Ella-sarjasta tuttu Pate on nyt saanut oman humoristisen ja helppolukuisen kirjasarjansa. Opettajan antama vihko joutuu roskiin, kun Pate ryhtyy kirjoittamaan kesäloman tapahtumia. Antiikkivihon tilalle poika perustaa ”supersalaisen nettisivun”.

Paten aikakirjat (Tammi, kuvittanut Pasi Pitkänen) koostuu nykyisen lastenkirjallisuuden tapaan monenlaisista aineksista: muistiinpanojen lisäksi lukija voi seurata

• dialogeja
• verkkokommentteja
• sarjakuvaa muistuttavaa kuvitusta
• listoja.

Vauhdin Paten kesään tuo vieraisille tuleva eno. Parvela ottaa kaiken irti väärinkäsityksistä sekä aikuisten lemmentouhuista. 2000-luvun lastenkirjallisuudessa lapset seuraavat ahnaasti, miten hellyttävän kömpelösti aikuiset rakkausasiansa hoitavat. Kirjan vakavinta ydintä on enon aikakäsityksen muuttuminen. Alussa hän vannoo tehokkuuden nimeen, mutta lopussa muuttunut mies puhuu kallisarvoisesta ajasta, jota pitää ”tuhlata mahdollisimman paljon ja jakaa toisten kanssa”.

PS

Helppolukuinen hakusalla

Helppolukuinen lastenkirjallisuus on tuntuvasti vähentynyt viime vuosina. Tutut ja perinteiset kustantajasarjat ovat lähes tykkänään kadonneet.

Lastenkirjallisuuden suosikkihahmot sentään ilmestyvät omina sarjoinaan, ja parhaimmillaan ne lisäävät kirjallisuuden näkyvyyttä.

Kirjastojen viesti on kuitenkin selkeä: kustantajasarjoja tarvitaan edelleen. Vihreät Varikset, Kirjavat Kukot ja Pultit helpottivat lukemisen löytymistä ja olivat jo sen takia tärkeitä. Nämä sarjat suuntasivat tulevaisuuteen esittelemällä hyvän joukon esikoiskirjailijoita.