Suomalainen Pazilaiti Simayijiang nousi barrikadeille uiguurien oikeuksien puolesta – ”Toisen terroristi on toisen vapaustaistelija”

Hän lähti jo kahdeksannella luokalla mukaan koulunsa oppilaskunnan ja myöhemmin Suomen Lukiolaisten Liiton toimintaan. Hän on ehtinyt toimia myös Helsingin kunnallispolitiikassa, Feministisessä puolueessa ja verkostossa, joka ennaltaehkäisee väkivaltaista radikalismia.

Hän on osallistunut erilaisiin kokoontumisiin Tukholmassa, Brysselissä, Oslossa ja Münchenissä sekä mielenosoituksiin New Yorkissa.

Tänä keväänä ”Passulla” oli vakaa tarkoitus lähteä ehdolle eduskuntavaaleihin, mutta…

Kesällä 2017 alkoivat jokapäiväiset paniikkikohtaukset. Viime vuoden lopussa Simayijiangilla todettiin vaikea masennus. Politiikasta jättäytymisen lisäksi hänen on ollut pakko pitää itsensä uutispimennossa oman kansansa eli uiguurien tilanteesta.

Tein oikean ratkaisun, kun jättäydyin pois vaaleista.

Kiinan hallitus on ilmaissut kouluttavansa uudelleen vähemmistöjä, pääasiassa uiguurimuslimeja, mutta myös esimerkiksi kazakkeja ja falun gong -filosofiaa seuraavia ihmisiä. Ihmisoikeusjärjestöt, kuten Amnesty International, pitävät kohtelua keskitysleirimäisenä kurinpitotoimena, jopa kulttuurisena kansanmurhana.

– Kun kuulee hädästä, joka omalla perheellä tai kansalla on jossain muualla, iskee tuska, epätoivo ja avuton olo, kun ei voi tehdä mitään tilanteen edistämiseksi. Aloin tuntea fyysistä kipua, mutten pystynyt paikantamaan, missä se sijaitsee.

Sopivaan terapiaan pääsy ja oikeanlaisten lääkkeiden löytäminen julkisella puolella ei ole ollut helppoa, mutta nyt paranemisprosessi on toivottavasti alkanut.

– Huonommat päivät ovat vähentyneet. Ärsyttää, että samalla kun lääke ottaa äärimmäisen pahan olon pois, se vie myös ilon, joten olo on vähän turta. Ennemmin silti niin kuin että joutuisin toistuvasti miettimään hätänumeroon soittamista, Simayijiang puntaroi.

Ehdokkuudesta luopuminen oli raskas päätös: aktivismi ja politiikka olivat olleet osa Simayijiangin elämää teini-ikäisestä ja niiden pohjalle hän oli rakentanut identiteettinsä. Oli turhauttavaa, kun ei voinutkaan jatkaa enää täysillä eteenpäin valitsemallaan tiellä.

– Kelasin sitäkin, että ihmiset tykkäävät minusta liittyen siihen, mitä teen. En osannut varauksettomasti ajatella heidän jäävän elämääni, jos luovun ehdokkuudesta.

Simayijiang vietti jonkin aikaa ikään kuin välitilassa, vaikka sai perheeltään ja puolueeltaan tukea toipumiseen. Hän julkaisi Instagram-tilillään videon saatuaan masennusdiagnoosin.

– Joka päivä tunnen yhä varmemmin, että tein oikean ratkaisun.

Viime aikoina Kinopalatsin ympäristöstä on tullut Pazilaiti Simayijiangille tärkeä.

Oli sateinen toukokuun yö vuonna 2006, kun 7-vuotias Simayijiang saapui äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa Suomeen. Isä oli tullut tänne jo vuotta aiemmin.

Kesäkuussa isä ja Pazilaiti seurasivat jo televisiosta jalkapallon MM-kisoja uudessa kodissa. Samaan aikaan äitiä itketti keittiössä: hän ei tiennyt, mitä ruokaa ja miten olisi valmistanut suomalaisista aineksista.

– Isä ei halunnut lastensa kasvavan B-luokan kansalaisina Kiinassa. Hän toivoi, että saisimme paremmat mahdollisuudet.

Simayijiang muistaa synnyinmaastaan vahvat lettipäiset isoäitinsä, joilta hän peri feminisminsä.

– Uiguurien sisäisissä tasa-arvoasioissa on ongelmia, muttei niin paljon kuin patriarkaalisessa kulttuurissa voisi olettaa. Sukupuolten tasa-arvo on kuitenkin aika hyvällä mallilla avioliitossa.

Kiinalaisessa koulussa kuri oli ollut tiukkaa ja opettajat huoliteltuja. Helsinkiläisen alakoulun opettajan paidassa näkyi hikiläikkiä, hän niisti kovaa ja laittoi vielä nenäliinan hihaansa – tavatonta! Pazilaiti vilkuili luokassa ympärilleen ja mietti, miksei kukaan sano mitään.

10-vuotiaana Simayijiang näki uutiskuvan kuolleesta ihmisestä, joka näytti ihan samanlaiselta kuin hän itsekin. Hän ymmärsi, että hänellekin voisi tapahtua samanlaisia asioita. Sängylleen käpertyneestä tytöstä, joka pelkäsi ja suri, kasvoi kuitenkin voimakastahtoinen aktivisti.

Simayijiang oli Kiinassa viimeksi vuonna 2013. Hän vietti siellä kolme kuukautta.

– Multa on kysytty usein, että mitä jos mun sukulaisille tapahtuu jotain Kiinassa, kun puhun Suomessa asioista. No, romanttinen vastaus on, että kiinalaiset läheiseni haluaisivat, että puhun. Mutta sitten kyynistyin ja aloin sanoa, että he kuolevat kumminkin. Sehän on ihan kauheasti sanottu. Mutta onko parempi, että puhun ääneen asioista – vai että ne ihmiset kuolevat vain hiljaisuudessa? Simayijiang kuvailee kestämätöntä ristiriitaansa.

– Mun on aina pitänyt tiedostaa, että miljoonat ihmiset kärsivät ja tässä mä oon, vaikka jaamme saman kansalaisuuden. Kontrasti uiguurin oikeuksien välillä Suomessa ja Kiinassa on tosi iso, enkä olisi voinut antaa itselleni anteeksi, jollen olisi noussut barrikadeille.

Uiguuriasutus keskittyy Luoteis-Kiinan Xinjiangiin, jossa elää 11 miljoonaa uiguuria. Viime syksynä YK:n ihmisoikeuspaneeli arvioi, että Kiina on lähettänyt internointileireille miljoona uiguuria ja että se on lisäksi pakottanut kaksi miljoonaa uiguuria ”indoktrinoinnin poliittisille leireille”.

Suomessa asuu 200–300 uiguuria valtaosin pääkaupunkiseudulla. He eivät ole järjestäytyneet, mihin on Simayijiangin mukaan syynä pelko.

Uiguurit kokoontuvat Helsingissä uskonnollisiin ja kulttuurisiin juhliinsa sekä pop up -ravintolapäiviin, joissa tarjoillaan nomadi-, tiibetiläis- ja kiinalaisvaikutteista ruokaa, kuten höyrytettyjä vehnätaikinanyyttejä tai riisiannoksia. Ruuan välityksellä tieto monelle suomalaiselle vieraasta kansasta leviää. Toisinaan uiguurit ovat järjestäneet rauhanomaisia mielenosoituksia.

Simayijiang suhtautuu masennukseensa kuin pitkittyneeseen kausi-influenssaan. Hän on käynyt terapiassa vuoden verran ja oli vuodenvaihteessa myös sairauslomalla.

On syljetty päälle, vedetty huivia päästä ja huoriteltu.

– Se oli se pohja. Makasin vain himassa ja haahuilin.

Sairastumiseen vaikuttivat myös ennakkoluulot.

Kun Simayijiang mietti yläkouluikäisenä jatkoa, opinto-ohjaaja suositteli lahjakkaalle ja lukemisesta pitävälle oppilaalle lähihoitajaksi kouluttautumista, vaikka tämä halusi nimenomaan lukioon lukuaineiden pariin.

Rasismiakin Simayijiang on kokenut:

– On syljetty päälle, vedetty huivia päästä ja huoriteltu. Silti terapeutti kysyi ensitapaamisessamme, ovatko nämä asiat oikeasti tapahtuneet vaiko vain mielikuvitukseni tuotetta.

Hiukset peittävän huivin tai hijabin käyttö on käyttäjälleen erityisen arvokas mahdollisuus silloin, jos se on aiemmin kielletty vangitsemisen uhalla. Kyse on siis itseilmaisusta ja uskonnonvapaudesta.

Monia helsinkiläisiä huivipäinen nainen kuitenkin ärsyttää. Simayijiangin mukaan huivi tuntuu olevan kuin lupa siihen, että häntä saisi kohdella miten tahansa.

Vaikka Helsinki ei suinkaan aina näytä parhaita puoliaan, on se silti Simayijiangin toinen kotikaupunki, jossa hän on kasvanut omaksi itsekseen.

– Jos miettii parisuhteita, niin usein käy niin, että jompikumpi osapuolista päätyy antamaan suhteelle enemmän ja toinen vähemmän. Mutta mä annan Helsingille juuri sen verran kuin pystyn ja Helsinki antaa mulle saman, se on juuri 50–50.

Simayijiang halusi aiemmin opiskella juristiksi, jotta hän olisi voinut paremmin edistää oman kansansa ihmisoikeuksia. Toistaiseksi hän on joutunut jättämään haaveet yliopisto-opinnoista, mutta tulevaisuudessa saattaisi kiinnostaa myös lapsuuden haave biologian opettajan ammatista.

Sairauslomansa jälkeen Simayijiang aloitti aivan uudenlaisissa töissä. Hän on nykyään Finnkinon elokuvateatterityöntekijä, mikä pitää sisällään vaihtelevia tehtäviä.

– Olen synnynnäinen asiakaspalvelija, ja useina päivinä lempihommani onkin kassalla. Kinopalatsin ympäristöstä sekä irtokarkkien, popcornin ja homehtuneen betonin hajun yhdistelmästä on tullut minulle tärkeä asia.

Nykyisessä tehtävässäänkin Simayijiang on tosin vähän politikoinut.

Ryhmä nuoria poikia oli tulossa katsomaan Captain Marvelia, kun yksi heistä tajusi, että elokuvan pääosassa onkin nainen. He halusivat vaihtaa näytöstä.

– Kysyin heiltä, peruuttaisitteko tosiaan satasen lipputilauksen vain siksi, että elokuvan pääosassa on nainen. Tulostin liput, annoin ne heille ja sanoin, ettei kannata mennä huonoon kauhuleffaan, kun tarjolla on parempikin. Pyysin heitä antamaan palautetta jälkeenpäin suoraan minulle, jos he eivät olisi pitäneet näkemästään.

”Passun” työ leffateatterissa pitää sisällään kaikkea muuta paitsi tekniikkaa. Iso merkitys viihtymiselle on myös työporukalla, jossa kukoistaa hyvä yhteishenki ja huumorintaju.

Öinen kaupunki ei pelota Simayijiangia. Hän käsittelee isoja asioita kävelemällä yksin pitkin Helsingin katuja.

– Jos on yksin kotona, on tosissaan yksin, mutta yöllä kaupungissa ei ole yksinäinen olo, koska silloin on kaupungin kanssa.

Kaikista maailman paikoista juuri Helsinki on lopulta se paikka, joka saa Simayijiangin hengittämään vapautuneesti. Hän rakastaa meren jäällä kävelyä ja vain harhailua teillä.

Simayijiang tietää, että Suomessa on hyvin paljon toisistaan poikkeavia paikkakuntia:

– Esimerkiksi Lapualla en törmännyt yhteenkään rodullistettuun. Onkin helpompaa olla helsinkiläinen kuin kokonaisvaltaisesti suomalainen.

Ainoa asia, jota Simayijiang tällä hetkellä pelkää, on hänen oma mielensä tai mielikuvituksensa. Ahdistavimpina hetkinään hän soittaakin jollekulle läheiselleen, ettei vajoaisi liian syvälle.

– Nuoremmalle itselleni minulla ei olisi mitään sanottavaa, koska en olisi varmaankaan kuunnellut vanhempaa mua. Mutta jollekulle toiselle sanoisin, ettei ottaisi kaikkea pahaa itseensä ja hilloaisi sitä. Ja että kertoisi perheelleen tai muille omasta pahasta olostaan. Itselle pitäisi olla armollinen.

Väkivaltaista terrorismia ehkäisevässä ryhmässä Simayijiang on pysähtynyt miettimään ajatuksia, joita hän on oppinut:

– Toisen terroristi on toisen vapaustaistelija. Toista ihmistä ei pitäisi koettaa ratkaista ennalta hänen tarkoitusperiään selvittämättä. Olisin toivonut, että maailmankuvani olisi jo aiemmin perustunut tällaiselle ajattelulle.

Kuka?

Pazilaiti ”Passu” Simayijiang

Syntyi Atushissa, Kiinan Xinjiangissa vuonna 1998. Uiguurit kutsuvat autonomista aluettaan Itä-Turkestaniksi.

On kansallisuudeltaan Kiinan vähemmistöryhmään kuuluva uiguuri.

Muutti 7-vuotiaana nykyiseen kotikaupunkiinsa Helsinkiin, jossa myös hänen äitinsä, isänsä ja neljä pikkusisarusta asuvat.

Aktiivinen: Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston jäsen ja Feministisen puolueen toinen varapuheenjohtaja. Kuuluu Youth Against Violent Extremism (YAVE) -verkostoon, joka tekee yhteistyötä sisäministeriön kanssa ja pyrkii ennaltaehkäisemään väkivaltaista radikalismia.

Yksi päähenkilö teoksessa Sankaritarinoita tytöille (Into, 2018). Kun ”Passuun” otettiin yhteyttä kirjan tiimoilta, hän huudahti Oh my god! – esiintyväthän samassa teoksessa myös mm. Minna Canth, Koko Hubara ja Alma.

Paikat, hajut, tuoksut ja sitä kautta tunnemuistot ovat Pazilaitille erittäin tärkeitä.

Valittiin Kauppalehti Option (1/2019) artikkelissa niiden 35 nuoren suomalaisen vaikuttajan joukkoon, jotka muuttavat maailmaa.

---

Nyt, kun olet lukenut jutun, haluaisimme kertoa Sinulle,

että julkaisemme aina joitakin printtilehden juttuja verkossa ilmaiseksi. Näin siksi, että tärkeä ja asiantunteva tieto lapsista ja perheistä olisi mahdollisimman monen saatavilla.

Lehtitilauksista saatavilla tuloilla pystymme kuitenkin tekemään laadukkaampaa ja monipuolisempaa lehteä. Haluaisitko auttaa meitä siinä? Tilaamalla Lapsen Maailman printtilehden tuet samalla Lastensuojelun Keskusliiton työtä lapsen oikeuksien edistämiseksi.

Painatamme lehden Punamustan painotalossa. Punamustalle on myönnetty Joutsenmerkki eli Pohjoismainen Ympäristömerkki. Lehti painetaan PEFC-sertifioidulle paperille, johon käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja valvotuista kohteista. Tämä tiedoksi sinulle, jota paperisen lehden ekologinen jalanjälki huolettaa.

Voit halutessasi tilata lehden lahjaksi esim. lähimmälle koululle, päiväkodille, sairaalalle tai neuvolalle. Lasten parissa työskentelevät ammattilaiset arvostavat lehtemme sisältöjä suuresti.

Tuethan työtämme tilaamalla lehden! Lämmin kiitos jo etukäteen.

• Täältä pääset tilaamaan lehden!