Antti Kaikkonen & Jani Toivola: Sittenkin isäksi

– Nuorena pidin varmana, että olen joskus isä. Se ei kuitenkaan käynyt helposti. Lasta ei vaan kuulunut, 41-vuotias Antti Kaikkonen sanoo.

Keskustan kansanedustaja puhui lapsettomuudesta myös julkisuudessa, mikä sekään ei ollut aluksi helppoa.

– Kun tajusin, kuinka yleisestä asiasta oli kysymys, lapsettomuuden jakaminen auttoi minua, vaimoa ja muita samassa tilanteessa olevia.

Lapsen hankkiminen ei tuntunut aikoinaan yksinkertaiselta asialta 38-vuotiaasta Vihreiden kansanedustaja Jani Toivolastakaan, joka on homo.

– Suomessa ei kovin paljon keskustella siitä, että myös mies, on sitten hetero tai homo, voi haluta lasta. Siksi julkisuudessa olevat esimerkit homoisistä ovat tärkeitä: homomiehet näkevät, että isäksi tulo on todella mahdollista. Toisaalta myös muut näkevät, että homovanhempia on olemassa.

Toivolalle ratkaisevaa oli opiskeluaika 2000-luvun vaihteessa New Yorkissa. Sikäläisessä mediassa oli tuolloin esillä julkisuuden henkilöitä, homoja, jotka olivat adoptoineet lapsen. Tärkeää oli myös tutustua homopariin, jolla oli pieni lapsi.

– Perheen lapsi oli adoptoitu Chilestä. Toinen isä oli kirjailija ja hoiti puolitoistavuotiasta lasta kotona. Hän kirjoitti, kun lapsi nukkui. Bisnes-isä kävi töissä. Tällöin tajusin vahvasti, että minunkin on mahdollista tulla isäksi, Toivola sanoo.

Nyt sekä Kaikkosella että Toivolalla on lapsi, hartaasti toivottu ja odotettu.

Suuria tunteita

Antti Kaikkonen odotti vaimonsa Satu Taiveahon kanssa ensin biologista lasta, sitten adoptiolasta ja lopulta sijoitettua lasta. Kun sijoituslapsi viimein saapui, tosin vain viikon varoitusajalla, tuntui, että isäksi tulo pääsi sittenkin yllättämään.

Kun näit lapsesi ensimmäisen kerran, mitä ajattelit?

– Jotain sellaista, että tuo kaveri tulee meille ja tehtävänäni on olla isä. Apua, miten vauvat toimivat? No, on niiden kanssa pärjätty maailmassa ennenkin. Suuret tunteet siinä jylläsivät, Kaikkonen muistelee.

Jani Toivolalla on biologinen lapsi, jonka äidin kanssa hän ei elä parisuhteessa. Toivola oli mukana synnytyksessä ja lähti laitokselta yksin vauvan kanssa kotiin.

– Hoivavietti iski heti: minun oli pidettävä hänet hengissä. Tuntui pelottavalta, mutta vauvan tuoma rutiini vei eteenpäin: nyt syödään, nyt vaihdetaan vaippa, nyt nukutaan.

– Olen kiitollinen sille neuvolan terveydenhoitajalle, joka jo ennen lapsen syntymää pohti kanssani, mitä äidinvaisto tarkoittaa minun, lähivanhemman, kohdalla.

Muumipappa livenä

Haastattelua tehdään Toivolan ja Kaikkosen työpaikalla eduskunnassa, Pikkuparlamentin Koivu-huoneessa. Istuntokausi on juuri alkanut, mutta heti on täysi höyry päällä. Puhelimet piippaavat ja minuuttiaikataulu vyöryy päälle.

Kaikkosen poikaa hoitaa kotona vaimo. Toivolan tyttö on päiväkodissa.

Kaikkonen vietti ensimmäistä kesää isänä. Miten se sujui?

– Erinomaisesti. Kiersimme puuha- ja muumimaat. Pojalle oli iso asia nähdä kirjoista tuttu muumipappa elävänä.

Toivolalle kesä isänä oli toinen.

– Me kiersimme ystävien mökeillä. Tytön kanssa oli kiva matkustaa: hän seuraa ja kommentoi asioita eri tavoin kuin edelliskesänä. Oli liikuttavaa seurata, kun hän laittoi oman pienen reppunsa lentokentällä läpivalaisuun.

Kaikkonen kuvailee poikaansa reippaaksi ja ihanaksi vesseliksi ja Toivola tyttöään iloiseksi, sosiaaliseksi ja temperamenttiseksi kaksivuotiaaksi, joka puhuu junissa ja busseissa kaikkien kanssa.

10 kuukautta kotona

Suomessa isällä on noin yhdeksän viikon korvamerkitty isyysvapaa. 75 prosenttia isistä käyttää siitä vähintään yhden päivän, useimmat reilut kymmenen päivää. Lisäksi isä voi pitää vanhempainvapaata. Kelan mukaan vanhempainvapaalla on vain 3–4 prosenttia isistä.

Eduskunnassa on käyty kovaa kalabaliikkia siitä, miten perhevapaat pitäisi jakaa vanhempien kesken ja pitäisikö vapaista säätää lailla.

Kun Antti Kaikkonen tuli isäksi, hän piti noin kuukauden isyysvapaata. Jani Toivola oli lapsen kanssa kymmenen kuukautta kotona.

Kaikkonen sanoo saaneensa äänestäjiltään viestiä, etteivät kaikki työnantajat sulata isyysvapaita. Suoraan tai vaivihkaa annetaan ymmärtää, ettei työpaikalla suosita miesten pitkiä hoitovapaita. Niiden nähdään kuuluvan naisille.

– Esitaistelijoita siis tarvitaan, Kaikkonen sanoo.

– Kuten kannustajiakin, Toivola lisää.

Hän ehdotti taannoiselle eduskunnan puhemielle Eero Heinäluomalle, että kävisi vanhempainvapaansa aikana eduskunnassa puhumassa.

– Tuntui hyvältä, kun Heinäluoma kannusti keskittymään vain lapseen, kun siihen kerran on mahdollisuus, Toivola muistelee.

Afrikan-matkasta piti kieltäytyä

Vaikeinta töihin palatessa molemmille miehille oli ajankäytön hallinta. Varsinkin paljon ilta- ja viikonlopputilaisuuksia vaativalle työlle oli pakko pistää rajat. Kumpikin sanoo rajoittaneensa virka-ajan ulkopuoliset menot minimiin.

Kaikkonen: – Ajankäyttö tuo jatkuvaa syyllisyyttä.

Toivola: – Totta, se aiheuttaa eniten epävarmuutta.

Kaikkonen: – Sain kutsun mielenkiintoiselle työreissulle Afrikkaan, mutta se olisi haukannut niin paljon aikaa, että siitä oli pakko kieltäytyä.

Toivola: – Minäkin sain kutsun, olikohan se sama reissu? Pyysin, että saisin ottaa lapsen ja lapsenhoitajan mukaan. Olisin maksanut itse heidän matkansa. Se ei sääntöjen mukaan käynyt, joten matka oli jätettävä väliin. Oletus ilmeisesti on, ettei työtä ja perhe-elämää voi yhdistää tällä tavalla.

Viikon alussa käymme läpi viikon menot ja kellonajat. AK

Lapsettomina miehinä Kaikkonen ja Toivoa saattoivat mennä ja tulla suurin piirtein miten halusivat. Nyt kummankin viikko alkaa kalenterisulkeisilla. Kaikkosen vaimollakin on menoja.

Kaikkonen: – Viikon alussa käymme läpi tulevan viikon menot ja kellonajat.

Toivola: – Minäkin teen itselleni lukujärjestyksen. Suunnitelmallisuus pitää viikon kasassa. Jos on jotain ylimääräistä, osaan pyytää lastenhoitajaa ajoissa.

Kaikkonen: – Vaikka tiesin, että lapsi vaatii paljon, on ollut yllätys, kuinka kokopäiväisesti pieni lapsi tarvitsee aikuista.

Toivola: – Arki on jatkuvaa ristiriitaa työn ja kotielämän välillä.

Kaikkonen: – Myös meillä siirrytään tulevana talvena päiväkotirytmiin. Emme ole vielä puhuneet, miten päivä jaetaan, mutta luultavasti minä vien lapsen aamulla ja vaimo hakee. Hänellä on säännöllisempi työaika kuin minulla.

Lapsi pitää hakea päiväkodista viimeistään puoli viisi. Päivä rakentuu sen mukaan. JT

Toivola: – Tyttö pitää hakea päiväkodista viimeistään puoli viisi, joten päivä rakentuu sen mukaan. Pikkuhiljaa on löytynyt oikea rytmi.

Toivola kertoo, että vaikka hänellä olisi vain pari minuuttia aikaa, hän käy kodin kautta ja vaihtaa työvaatteet vapaa-ajan vaatteisiin ennen kuin hakee tyttärensä päiväkodista.

– Siinä tapahtuu jonkinlainen roolivaihto: työpaineet jäävät paremmin työpaikalle.

Aika on kortilla myös siksi, että lapsen myötä kotitöitä on moninkertaisesti. Ruoanlaitto ja siivous ovat näille miehille tuttua puuhaa, joten niitä ei ole tarvinnut opetella vasta lapsen myötä.

– Pyykki- ja tiskikone pyörivät nyt lähes aina. Nostan kyllä hattua monilapsisille perheille, Kaikkonen sanoo.

Kaikkosen kotona ei käy siivoajaa: – Välillä siitä on kyllä puhuttu.

Toivola sanoo, että hän oli lapsuudenkodissa jo pikkuaikuinen, joka hoiti nuorempia siskojaan. Hän kävi yläasteella kokkikursseja ja leipoi kakut perheen juhliin. Ansioluettelosta löytyy 16-vuotiaana käyty lastenhoitokurssi, joka pätevöitti toimimaan Kiljavalla lastenleireillä ohjaajana.

Kaikkonen pyörittää perhepalettia vaimonsa kanssa, Toivola yksin.

– Ei ole kuitenkaan itsestään selvää, että kahden vanhemman perhe jaksaa aina paremmin kuin yksinhuoltaja. Muut ihmiset saattavat ajatella, että he tukevat toisiaan, ja turvaverkko jää pieneksi. Minun turvaverkkoni on aika laaja, Toivola sanoo.

Lapset päätöksenteossa

Puhuvatko mieskansanedustajat työpaikalla lapsistaan?

– Kun poika tuli meille, kollegat kävivät onnittelemassa, myös miehet. Monet kertoivat omista lapsistaan. Erityisesti jäi mieleen, kun jotkut vanhemmat mieskansanedustajat sanoivat katuvansa, ettei tullut oltua lastensa kanssa aikoinaan enemmän. Moni on tutustunut lapsiinsa vasta, kun nämä ovat aikuistuneet.

Erityisesti jäi mieleen, kun jotkut vanhemmat mieskansanedustajat sanoivat katuvansa, ettei tullut oltua lastensa kanssa aikoinaan enemmän. AK

Kaikkonen ja Toivola arvelevat, että moni kansanedustaja yrittää pitää julkisuudessa työn ja vapaa-ajan erillään. Isyys kuuluu vapaa-aikaan.

– Siinä voi olla myös pelkoa, että yksityiselämästä puhuminen uhkaa asiantuntijaroolia, he sanovat.

Huomioidaanko lapset päätöksenteossa? Arvioidaanko asioiden vaikutusta lapsiin?

Kaikkonen: – Pitäisi kyllä, muttei sitä kovinkaan usein tehdä.

Meillä on paljon päätöksenteon alueita, joita ei ole totuttu punnitsemaan lasten kannalta. JT

Toivola: – Meillä on paljon päätöksenteon alueita, joita ei ole totuttu punnitsemaan lasten kannalta. Tärkeä näkökulma olisi, mitä tehty päätös merkitsee perheiden arjen kannalta.

Kaikkonen: – Jos asia koskee suoraan lapsia, lapsiin liittyviä etujärjestöjä kyllä kuullaan.

Toivola: – Sivistysvaliokunnassa pohdittiin jokin aika sitten digitaalisia oppimateriaaleja. Pyysin kahdeksaa nuorta valiokuntaan kuultavaksi siitä, miten he voisivat mielestään osallistua oppimateriaalien suunnitteluun. Nuorten läsnäolo sai kyllä hyvää palautetta.

Oman ison malli

Antti Kaikkosen isä on ollut hänen elämässään aina. Nyt hänen vanhempansa hoitavat myös poikaa tarvittaessa.

Jani Toivola ei muista nyt jo edesmenneestä isästään mitään. Hän näki tämän viimeksi 2-vuotiaana. Vaikka isä jäi tuntemattomaksi, Toivola on perinyt tältä Suomen oloissa näkyvän piirteen: ihonvärin.

– Isäni tuli 1970-luvulla köyhistä oloista Ruotsiin, Lundiin. Hänellä oli vahva usko elämään ja omiin mahdollisuuksiinsa. Itsekin tiesin jo 12-vuotiaana, että haluan näyttämöille esiintymään. Sitä tietä olen kulkenut.

Kaikkonen toivoo perineensä isältään tietynlaisen leikkisyyden, jonka hän toivoo osaavansa siirtää pojalleen.

– Toivottavasti osaan olla isänä myös reilu ja keskusteleva. Minun isäni ei puhu hirveästi tunteistaan, ja minussakin on tässä suhteessa varmaan kehittämisen varaa.

Toivola sanoo, että hänestä on tullut isänä aika kontrollihakuinen, mikä oli hänelle itselleenkin yllätys.

– Tuntuu, että vain tiukka ajan ja asioiden hallinta pitää paletin kasassa. Haasteena on päästää myös irti ja antaa arjen ajelehtia omalla painollaan. Niin tuo leikkisyys varmaan nousisi esiin myös minulla.

Äitiyden paineet

Kasvattajana Jani Toivola toivoo osaavana tukea sitä, että lapsi löytää oman innostuksensa ja intohimonsa. Se kantaa arjessa.

– Kova halu tanssia ja näytellä vei minuakin eteenpäin – myös silloin, kun olin koulukiusattu. Toivottavasti en kuitenkaan tarjoile asioita liian valmiina. Uskallanko ottaa tyttäreltä vastaan kaiken, mitä tulee? Nekin asiat, joista en pidä tai jotka eivät ole oman maailmani mukaisia?

Antti Kaikkonen toivoo, ettei maalaisjärki katoa:

– Jos katsoo netistä, miten olisi hyvä toimia lapsen kanssa, löytää kyllä ohjetta ja neuvoa. Monet niistä ovat vieläpä keskenään ristiriitaisia.

– Jonkinlaista balanssia on tosiaan haettava koko ajan, tietoisuutta siitä, mikä on omaa valintaa ja mikä ulkopuolelta tulevaa vaatimusta, Toivola pohtii.

Hän arvelee, että äideillä norminmukaisuuden paineet ovat vielä isiä kovemmat, koska äitiydellä on rasitteenaan raskas myyttinen perinne.

– Toisaalta monet äitiyteen liittyvät asiat liittyvät minuun, koska olen lähivanhempi. Mietin paljon esimerkiksi, kauanko voin olla poissa lapsen luota. Syntymän jälkeen oli epävarma olo siitä, koska hän voi mennä äitinsä luokse ensimmäistä kertaa yöksi, kun hän oli tottunut olemaan minun kanssani.

Käsilaukku vai kauhakuormaaja?

Millaisen toivot maailman olevan, kun lapsesi on täysi-ikäinen?

Kaikkonen: – Toivottavasti se olisi ainakin nykyistä tasa-arvoisempi. Minulle ei ollut merkitystä, tuleeko meille poika vai tyttö. Tietoisesti emme kasvata lasta ”pojaksi”, mutta kummasti häntä autot ja koneet kiinnostavat, vaikka nukkejakin on.

Toivola: – Tähän mennessä sukupuoli ei ole vaikuttanut vanhempana olemiseen tai kasvattamiseen juuri mitenkään. Tytöllä on toisessa kädessä käsilaukku ja toisella hän viittoilee ihastuksissaan traktoreita ja kauhakuormaajia. Myös ympäristöllä, esimerkiksi päiväkodilla, on iso merkitys siinä, millaiseksi ihmiseksi ja millaiseksi sukupuoleksi kukin saa kasvaa.

Toivola: – Toivottavasti Suomi on lastemme aikuistuttua tottunut monenlaisiin lapsiperheisiin. Toivon, ettei lapseni joudu kiusaamisen pelossa kokemaan olevansa vääränlaisesta perheestä tai vaikenemaan taustastaan.

Se olisi kohtuutonta näille lapsille, kauan kaivatuille, paljon rakastetuille.

Antti Kaikkonen

Antti Kaikkonen odotti vaimonsa kanssa ensin biologista lasta, sitten adoptiolasta ja lopulta sijoitettua lasta.

Pärjääkö ilman kasvatusoppaita?

– Maalaisjärjellä pärjää pitkälle, mutta oppaiden lukeminenkin on järkevää.

Tulisiko homo- ja lesbopareilla olla oikeus adoptoida?

– Kyllä ja hyvä, että asia etenee.

Pitäisikö kohdunvuokraus laillistaa Suomessa?

– Käyttäisin termiä sijaissynnytys, koska mitään bisnestä se ei saa olla. Sijaissynnytys pitäisi laillistaa ainakin niissä tapauksissa, joissa siihen on lääketieteelliset perusteet.

Tulisiko perhevapaat jakaa 6+6+6 -mallin (korvamerkitään äidille 6 kk, isälle 6 kk ja kolmannen jakson käytöstä päättää perhe) mukaan?

– Tähän suuntaan pitäisi mennä.

Pieniä lapsia ei pitäisi tuoda ruokaravintolaan, sillä meteli häiritsee muita.

– Olen eri mieltä. Kyllä ääntä maailmaan mahtuu.

Käyttääkö lapsesi kertakäyttö- vai kestovaippoja

– Kertakäyttö, mutta toivottavasti pottahommat opitaan pian.

Marjastatko, sienestätkö?

– Sienestän, mutta marjatkin maistuvat.

Osaatko leipoa?

– No jonkin verran.

Pysyvätkö vasara ja pora kädessä?

– Omakotiasujana se on välttämätöntä.

Luetko iltarukouksen?

– Kyllä.

Entä iltasadun?

– Ehkä ensi vuonna

Jani Toivola

Jani Toivolalla on biologinen lapsi, jonka äidin kanssa hän ei elä parisuhteessa.

Pärjääkö ilman kasvatusoppaita?

– Kyllä pärjää.

Tulisiko homo- ja lesbopareilla olla oikeus adoptoida?

– Kyllä. Se toteutuu uuden avioliittolain myötä vuonna 2017.

Pitäisikö kohdunvuokraus laillistaa Suomessa?

– Kyllä.

Tulisiko perhevapaat jakaa 6+6+6 -mallin mukaan?

– Kyllä. Rakenteiden tuki on tärkeää tasa-arvon kannalta.

Pieniä lapsia ei pitäisi tuoda ruokaravintolaan, sillä meteli häiritsee muita.

– Olen eri mieltä ja käyn lapseni kanssa ravintoloissa.

Käyttääkö lapsesi kertakäyttö- vai kestovaippoja

– Kertakäyttö.

Marjastatko, sienestätkö?

– Hädin tuskin…

Osaatko leipoa?

– Kyllä, se on intohimoni.

Pysyvätkö vasara ja pora kädessä?

– Kyllä.

Luetko iltarukouksen?

– Kyllä.

Entä iltasadun?

– Me keksitään omia.