Sijoitettujen hatkareissuja ei oteta tarpeeksi vakavasti
Sijoitettujen lasten luvattomat poissaolot eli hatkat ovat suuri riski lasten kehitykselle. Toistuvasti hatkaava on usein rikoksen uhri tai rikoksesta epäilty. Vähintään joka kymmenes lapsi joutuu luvattoman poissaolon aikana rikoksen uhriksi, ja joka kolmatta epäillään rikoksesta.
Poliisin tilastoihin kirjataan vuosittain yli 3 000 hatkareissua, joista lähes kolmasosa kestää vähintään viikon. Luvattomat poissaolot kasaantuvat samoille lapsille ja samoihin sijaishuoltopaikkoihin. Neljä viidestä luvatta poistuneesta tekee niin toistuvasti.
Pakoreissuillaan lapset päätyvät usein pahoinpitelyjen tai seksuaalirikosten uhriksi. Hatkaajiin kohdistuneet rikosepäilyt olivat nekin usein vakavia, kuten ryöstöjä, pahoinpitelyjä ja huumausainerikoksia.
Kaikki toimijat eivät ota hatkoja tarpeeksi vakavasti, vaikka kyse on lapsen kannalta erittäin turvattomasta tilanteesta, arvostelee Sami Isoniemi tuoreessa väitöksessään.
Ohjeiden mukaan poliisin tulee etsiä kadonnutta henkilöä aktiivisesti silloin, kun tätä ei ole kohtuullisessa ajassa muuten tavoitettu. Hatkojen kohdalla näin ei yleensä toimita, Isoniemi väittää. Poliisi ei kirjaa aina edes yli viikon kestäneitä luvattomia poissaoloja katoamisiksi.
Poliisi ja muut toimijat eivät myöskään tee aktiivista yhteistyötä hatkojen ehkäisemiseksi. Isoniemi ehdottaa poliisin toiminnan laajentamista etsinnöistä luvattomien poissaolojen jälkipuintiin.
Hatkoja varten pitäisi myös luoda riskiarvio- ja seurantalomake. Pakomatkojen taustojen ymmärtämiseksi tulisi selvittää, kokeeko lapsi olonsa sijoituspaikassa turvalliseksi.
Isoniemen väitös Sijaishuoltopaikasta luvatta poistuminen ja sinne palaamatta jääminen poliisin lastensuojeluviranomaiselle antaman virka-avun näkökulmasta tarkastettiin Vaasan yliopistossa kesäkuussa.
