Puoliksi kotona
Jokunen vuosi sitten yhdysvaltalaisen tietoliikenneyhtiön Bandwidthin omistaja-toimitusjohtaja David Morken havaitsi elävänsä sekavaa, vaikkakin aika tyypillistä työ- ja kotielämää.
Työajan lisäksi hän oli töissä myös kotona: hän tsekkasi älypuhelimestaan viestejä minuuttien välein, vastaili ja reagoi.
Kuudelle lapselleen ja puolisolleen Morken oli vain puoliksi läsnä. Huomiota kaipaava lapsi sai useimmiten vastaukseksi hajamielisen ”odota ihan pikku hetki, isillä on tässä yks homma vielä…”
Oi, tämä lause on tuttu myös meille suomalaisille älypuhelinvanhemmille – ja etenkin lapsillemme!
Siitä on tulossa heille klassinen lapsuusmuisto: vanhemman fyysinen olemus nuokkuu kyllä nojatuolissa, mutta ajatukset ovat muualla, huomio puhelimen ruudussa ja keskittyminen perheen asioihin suunnilleen ameeban tasoa.
Taannoisen tutkimuksen mukaan puolet yhdysvaltalaisista työntekijöistä tarkistaa sähköpostinsa vielä sängyssä ennen nukahtamista, ja 38 prosentin mielestä on normaalia vilkuilla työpuhelinta päivällispöydässä. Suomalaisista 70 prosenttia seuraa työsähköpostejaan myös lomalla.
Näinhän me teemme, koska meidän on ”pakko”. Joku odottaa, tarvitsee, vaatii; jotain hankaluuksia tulee, jos emme ole tavoitettavissa.
No, onko tälle jotain tehtävissä?
David Morken ei voinut syyttää tilanteestaan edes pomoaan, koska oli itse se pomo. Mutta juuri pomona hänellä oli valta parantaa sekä omaa että 300 työntekijänsä elämää.
Hän kielsi työntekijöitään viestittelemästä toisilleen työajan ulkopuolella. Myöskään firman ulkopuolelta tuleviin viesteihin ei saanut vastata varhain aamulla, iltaisin eikä viikonloppuisin. Kieltoa valvottiin, ja sen rikkojia huomautettiin.
”Piti olla ankara, muuten tämä ei olisi onnistunut”, Morken sanoi Mother Jones -lehdelle. ”Muutoksen on koskettava kaikkia, koska kukaan ei voi tehdä sitä yksin.”
Tulos: firman tuottavuus pysyi ennallaan, mutta ihmiset olivat entistä virkeämpiä ja motivoituneempia.
Sama tulos saatiin konsulttifirma Boston Consulting Groupissa, jossa johto kielsi kaiken työviestittelyn iltaisin ja viikonloppuisin. Asiakkaat eivät huomanneet työn laadussa mitään heikennystä, mutta konsulttien työtyytyväisyys nousi parikymmentä prosenttiyksikköä.
Johtaja Deborah Lovichin mukaan kaikkia koskeva viestintäkielto vapautti väen siitä ”neuroottisesta harhasta, että joku tarvitsee minua juuri nyt”.
Perheiden hyvinvointia ei näissä yhteyksissä tutkittu. Jos lapsilta kysytään, rauhallinen ja läsnäolossaan keskittynyt vanhempi on epäilemättä mukavampi kuin neuroottinen sähköjänis, jonka käpälään on liimautunut häntä kotonakin kovasti työllistävä älylaite.
Suuri osa siitä viestinnästä on nimittäin työn kokonaisuuden kannalta melko tarpeetonta. Ja vaikka se olisi tärkeääkin, se joutaisi aivan hyvin odottaa huomisaamuun.
