Kuukauden kirjat: Pulmia perheissä

Koulu on kirjoissa helvetillinen paikka.

Henry Ahon laaja nuortenromaani Arvet (Reuna Oy) on järkyttävä kertomus koulukiusaamisen seurauksista. Pohjanmaalle sijoittuvassa kirjassa seurataan muutaman nuoren kokemuksia, ja lukija joutuu todella koville.

Itsemurha koskettaa aiheista tietysti syvimmin, mutta kirjassa käsitellään myös viiltelyä, vanhempien alkoholismia ja sairauksia, syömishäiriöitä, ankaraa uskonnollisuutta ja lopulta myös vankilakierrettä. Vaikeita aiheita on sullottu kirjaan roppakaupalla.

Peittelemättä taas kerran osoitetaan, miten haluttomasti suuri osa opettajista puuttuu kiusaamiseen. ”Olivatko he todella niin sokeita, etteivät nähneet, mitä heidän nenänsä alla tapahtui? Vai eivätkö he vain tahtoneet puuttua asiaan?”

Kirjan lopussa yksi kovia kokeneista päähenkilöistä on varma asiastaan: ”Opettajien olisi kuulunut valvoa oppilaita ja heidän käyttäytymistään.” Rehtori ja terveydenhoitaja ovat tarinassa tosin opettajiakin pahempia. Ällistyttävää, miten lukkiintunut käsitys opettajista ja rehtoreista nykyisessä kirjallisuudessa vallitsee.

Nuortenkirjallisuuden lajiominaisuuteen perinteisesti kuuluu ylikehittynyt dramaattisuus, mutta nyt tuntuu, että kirjojen koulusta on tullut entistäkin helvetillisempi paikka.

Perheyhteys säilyy

Brittiläisen Cathy Cassidyn Suklaamuruset-tyttökirjasarjassa pääsevät ääneen vuorotellen uusperheen tytöt. Kookoskaramelli-kirja (WSOY, suomentanut Ulla Selkälä) on 12-vuotiaan Cocon kertomus perheen dramaattisista kuulumisista.

Coco on yhteiskunnallisesti valpas tyttö, joka ei omien sanojensa mukaan anna hormonien hallita elämäänsä, vaikkei olekaan ”täysin immuuni pojille”. Hänen tehtävänään on pelastaa valaat, tiikerit ja isopandat. Eläinrakkaus johtaa tytön epätoivoiseen seikkailuun.

Isosisko Honey ajautuu vielä suurempiin vaikeuksiin, ja perhe tarvitsee lastensuojelun apua tyttöjen ongelmien paljastuttua. Vaikka perheen tasapaino järkkyykin, ei kirja valahda pelkkään synkkyyteen. Perheyhteys säilyy pohjimmaisena ajatuksena.

Kirjailija kuvaa vakuuttavasti sisarusten henkistä kamppailua: kuinka pitkälle täytyy sisarusten välisen lojaalisuuden venyä?

Surukirja selkokielellä

Kirjastonhoitajat tietävät, että nuoret rakastavat kuolemasta ja katastrofeista kertovia kirjoja. Tällaisia tarinoita myös julkaistaan tiuhaan tahtiin.

Marja-Leena Tiaisen nuortenkirjoissa on usein perheitä ravistelevia äärimmäisiä murhenäytelmiä, kuten Poistui kotoaan -kirjassa, josta hän on nyt kirjoittanut selkokielisen version Poika joka katosi (Avain).

Lukioikäisen Hannan elämä vavahtaa sijoiltaan, kun pikkuveli katoaa. Kokeneena nuorten elämän kuvaajana Tiainen muistaa myös valoisat asiat. Hanna ei peittele suruaan, mutta samalla hän hakeutuu muiden seuraan.

Napakasti etenevään selkokirjaan mahtuu monenlaisia tunteita; isän ja pojan välistä hankalaa suhdetta käsitellään hienovaraisella ymmärryksellä. Rakkaus ja välittäminen saavat kirjassa monta tulkintaa.

Tunnelmallinen lastenkirja

Saku Heinäsen lastenromaanisarjan toinen osa Zaida ja elovalkeat (Tammi, tekijän kuvittama) jatkaa taitavaa tasapainoilua realismin ja fantasian välillä.

Zaidan perhe viettää kesää perintömökillä merenrantakylässä, jonka elämää hallitsee suuri ja salamyhkäinen terästehdas. Zaida-tyttö tutustuu nopeasti naapurin vanhaan rouvaan sekä kylän lapsiin. Eräänä rajuna ukkosyönä elämänjärjestys murtuu arvaamattomaksi eikä mikään ole niin kuin ennen.

Adoptiolapsen taustaa.

11-vuotiaan tytön jännittävät kokemukset kutkuttavat uteliaisuutta, mutta juonen kannalta yhtä kutkuttavaa on myös kaikki se, mikä on realistista ja arkipäiväistä. Ympäristökuvaus on tunnelmallisuudessaan vaikuttavaa ja vanhaan taloon kotiutuminen on kiehtovaa. Vanhojen huviloiden taika on tietysti tuttua vanhoista nuortenkirjoista, mutta kirjailija saa sen vaikuttamaan tuoreelta ja elämykselliseltä.

Jossain vaiheessa Zaida kiittelee uuden elämänpiirinsä tunnelmaa: ”Enkö ollut aina haaveillut juuri tällaisesta lämpimästä kesäillasta, tällaisesta tunnelmasta?”

Sakean ilmapiirin ohella kirjassa käsitellään myös tunteita – varsinkin ystävyyteen liittyviä kysymyksiä ja vaivihkaa myös erilaisia perhehistorioita sekä adoptiolapsi Zaidan taustaa.

Tarina sytyttää niin kuin hyvä lastenkirjallisuus tekee.

Helppolukuisia tietokirjoja

Jusa Hämäläisen kuvitusta Päivä Korkeasaaressa – Eläintarhan elämää -kirjaan.

Lastentietokirja Päivä Korkeasaaressa – Eläintarhan elämää (Tammi) yllyttää vierailemaan Korkeasaaressa olipa sitten kesä tai talvi. Lukija pääsee kierrokselle Jannen, Jaden ja heidän isoäitinsä seurassa, ja monipuolinen tietoaines tarjoillaan vaivihkaa retkipäivän aikana. Korkeasaaren ammattilaisilta he kuulevat eläinten hoitamisesta ja eläintarhan tehtävistä. Korkeasaarikaan ei ole yksinomaan turistien viihdykettä.

Katariina Heilalan kirjoittamassa ja Jusa Hämäläisen kuvittamassa kirjassa on mukana tietysti myös valokuvia eläimistä sekä pieniä tietoiskuja.

Carlos da Cruzin ja Heikki Nevalan Tutut oudot eläimet (Tammi) keskittyy sen sijaan omituisten otusten erikoisuuksiin.

Hämmästyttävä triviatieto ja humoristisen irrotteleva esitystapa tekevät kirjasta niin houkuttelevan, että sen kimppuun on helppo saada kirjoihin muuten nihkeästi suhtautuvatkin.

Miellyttävä ponikirja

Päivi Lukkarila on kokenut kirjailija, minkä huomaa myös hänen uudessa hevoskirjassaan Ihana Panda (Karisto). Kirja koukuttaa ketterästi, ja ponityttö Jasmiinan etenemistä oman poninsa kanssa seuraa mielikseen, vaikka kirjailija pelaakin hevoskirjallisuuden kliseillä.

Jasmiina saa yllätysperinnöstä varaa ponin hankkimiseen ja jossain vaiheessa hän itsekin arvelee elämänsä olevan kuin hevoskirjoista.

Kirjoissa ei vieläkään tyydytä vain ratsastamaan ja hoitamaan hevosia, vaan ratsu on mieluiten omistettava itse. Vaikeudet, yllätykset ja harrastuksessa edistymiset pitävät lukemisen jännitettä yllä.

Ehjä perhe!

Perhekuvauksen kannalta Lukkarilan kirja on mielenkiintoinen: vanhemmat jättäytyvät parhaansa mukaan syrjään tyttärensä intohimoisesta harrastuksesta. He omistautuvat talonsa sisustamiseen vimmaisella pontevuudella; ”ainokaisen lapsen harrastus ei siinä rinnalla merkinnyt mitään”.

Perinteinen ehjä perhe on kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa harvinaisuus. Lukkarila uskaltaa sellaisesta kirjoittaa, vaikka tytön kannalta perhe ei ihan onnelliselta tunnukaan.

Asiantuntevaa ponikirjaa sumentaa se, että ihmisten ulkoisen olemuksen perusteella voi päätellä niin paljon luonteesta. Esim. pinttynyt tupakansavu ei lupaa hyvää…

Tompan perhe kasvaa

Tompasta tulee isoveli Kristiina Louhen kuvittamassa ja kirjoittamassa Tomppa ja piimänakki -kirjassa,

Pikkusisaren odottaminen on hyvästä syystä pienten lasten katselukirjojen suosituimpia aiheita.

Nyt aihetta käsitellään Kristiina Louhen Tomppa-sarjassa. Yli 20-vuotiaan suosikkisarjan tuoreimmassa osassa Tomppa ja piimänakki (Tammi) Tompasta tulee isoveli. Hän valmistautuu vauvan syntymiseen iloisin mielin, mutta vähän roolien vaihtuminen silti kirpaisee. Monenlaiset tunteet ja ajatukset sisältyvät kertomukseen ilman dramaattista paisuttelua.

Katselukirja

Louhi näyttää onnistuneesti, miten vilkkaasti lapsi assosioi ja kehittelee pieniä leikkejä.

Kuvituksessa korostuvat ilo ja ilmeet, mutta valppaalle katselijalle on varattu poimittaviksi myös kirjasta toiseen toistuvia tuttuja yksityiskohtia.

Yhdessä ja yksin

Tomi Kontion kuvakirjatarina Koira nimeltään Kissa (Teos, kuvittanut Elina Warsta) kertoo yksinäisyydestä, ystävyydestä ja itsenäisyydestä.

Yksin vaelteleva sekarotuinen koira on saanut äidiltään Kissa-nimensä, sillä kissat ovat itsenäisiä. Kaupunkiin jouduttuaan se tutustuu ystävälliseen puliukkoon, jonka seurassa on hyvä olla.

Ilmaisu pysyy selväpiirteisenä ja konkreettisena, vaikka välillä teksti tiivistyy aforistiseksi. Viisauden ja selkeyden tasapaino ei aina ole ongelmatonta lastenkirjallisuudessa.

Rikkaat ovat hankalaa porukkaa.

Kontio on saanut mahtumaan pienehkön kuvakirjan raameihin myös helsinkiläisyyttä. Ystävykset suhaavat metrolla ja tutustuvat kaupungin eri kolkkiin, mutta Kontula taitaa vahvimmin korostua. Viimeaikainen lasten- ja nuortenkirjallisuus riisuukin aktiivisesti Itä-Helsinkiin liitettyjä vanhoja mielikuvia.

Sitä vastoin tarina toistaa ainakin 1970-luvulta lähtien korostunutta käsitystä rikkaiden ihmisten elämästä. Varakkaat näytetään lastenkirjoissa monella tapaa hankalana joukkona.

Kontion tarinassa todetaan armeliaasti punavuorelaisista: ”Täällä asuu rikkaita ihmisiä. Mutta ei se ole heidän vikansa.” Se puolestaan on helppoa, ”kun ei ole taskuja, joihin kerätä rahaa”.

Mutta millaisen Punavuoren Warsta taikookaan! Kuvittajan tyylittelyssä yhdistyvät notkea mielikuvitus ja realismi.

Jännittävä aihepiiri

Ludi Wangin kuvittusta kirjaan Tervatonttu Toivo ja kadonnut isoisä

Tervatonttu Toivolle ei enää riitä tervatynnyreiden veneisiin lastaamisen seuraaminen, vaan hän pujahtaa salamatkustajana mukaan Tapulikaupunkiin. Päivi Honkakosken kirjoittamassa ja Ludi Wangin kuvittamassa kuvakirjassa Tervatonttu Toivo ja kadonnut isoisä (Nordbooks) perehdytään vanhaan tervanpolttoperinteeseen ja siinä ohessa myös seikkaillaan maailman merillä.

Toivo on vakuuttunut, että hänen kuolleeksi luultu isoisänsä on vain matkoilla ja palaa vielä Suomeen, niinpä tonttupoika lähtee uhkarohkealle etsintäretkelleen. Matkallaan Toivo näkee omin silmin, mihin tervaa käytetään eri puolilla maailmaa.

Kirjan aihepiiri on jännittävä, ja seikkailun lomassa lapsilukijakin saa aavistuksen entisaikaisista tavoista ja elinkeinoista. Teokseen olisi mainiosti vielä mahtunut pieni tervasta kertova tietoteksti.

Jostain harmillisesta syystä kustantaja ei ilmoita sen enempää paino- kuin copyright-vuottakaan. Tällainen hatara tapa näivettää kirjallisuuden merkittävyyttä.

PS

Elämäkertoja myös lapsilukijoille

Suurten lastenkirjailijalegendojen elämäkerrat ovat ilahduttaneet viime vuosina. Nyt on valmis uskomaan, että lastenkirjallisuus ei ole marginaalista, sillä niin vahvasti nostalgia on esillä. Toivottavasti puhti jatkuu.

Kirjan ansaitsisi ilman muuta myös mm. Marjatta Kurenniemi, jonka syntymästä tulee kohta sata vuotta. Ja kirjailijaelämäkertoja pitäisi vihdoin viimein kirjoittaa myös lasten tarpeisiin.

Tove Janssonin kaupungin ja saaristolaisuuden värittämästä lapsuudesta ei Suomessa ole laadittu vielä ensimmäistäkään kirjaa lapsilukijoille!