Pinnallinen lukeminen ei ole someajan tuote
Kirjastoautot alkoivat kiertää Suomea 1960-luvulla. Ensimmäisen auton hankki Turun kaupunki. Kuva vuodelta 1966.
Onko joskus eletty sivistyksen kulta-aikaa, jolloin teinit ovat opettajiensa ohjaamina uppoutuneet intohimoisesti maailmankirjallisuuden klassikoihin?
Jos onkin, niin tuollaista aikaa ei eletty ainakaan 1960-luvun Ruotsissa, kertoo tuore Boråsin yliopistossa tehty tutkimus.
Nuorisosta, nuorisokulttuurista ja niiden kehityssuunnista on aina väitetty sitä sun tätä, väittäjinä tuhdisti keski-ikäiset kansalaiset. Arvostelun tukipisteenä on yleensä oma nuoruus, jolloin kaikki oli paremmin.
Ruotsalaistutkijoiden mukaan tällaisen kritiikin totuuspohjaa kannattaa aika ajoin tutkia, sillä huteruudestaan huolimatta väitteet voivat vaikuttaa esim. opetussuunnitelmien laatijoihin.
Lukevatko teinit nykyään pinnallisemmin kuin 1960-luvulla? Tutkijat selvittivät asiaa ruotsalaisissa peruskouluissa 60-luvulla kuvattujen filmien pohjalta. Aineistosta ei ollut pulaa, sillä juuri toimintansa aloittaneen peruskoulun oppitunteja filmattiin paljon tuon ajan tutkimuksia varten. Tutkittavaksi valikoitui 223 oppituntia useista kouluista.
Lukemiskulttuurin väitetystä rappiosta syytetään usein internetiä ja somea. Tutkijoiden mukaan ero 60-lukulaisen printtikirjan lukemisen ja nykyisen digitekstien lukemistavan välillä on pieni.
Tekstin pintapuolinen silmäily ja faktojen mahdollisimman nopea esiin siivilöinti hallitsivat peruskoululaisten lukemista jo yli 50 vuotta sitten, ja siihen oppilaita myös kannustettiin. Tämä pätee myös kaunokirjallisuuden lukutapaan.
Esimerkiksi Vilhelm Mobergin neliosaista Maastamuuttajat-teossarjaa luettiin 60-luvulla peruskoulun yläasteella erityisen tehtäväkirjan opastuksella. Oppilaiden huomio ohjattiin kaunokirjallisen teoksen maantieteellisiin ja historiallisiin faktoihin. Kirjojen fiktiivistä puolta, kirjallisia ansioita ja kaikkien tärkeintä eli lukuelämystä ei oppitunneilla käsitelty juuri lainkaan.
