Pikkupojan traaginen kuolema vauhditti lastensuojelulain syntyä
Elias Vehkalampi kuvassa vasemmalla.
Suomessa on ollut voimassa erityinen lastensuojelulaki vuodesta 1937. Ennen sitä lastensuojelu oli pitkään lähinnä muutamien köyhäinhoidollisten säännösten varassa, kun muissa Pohjoismaissa lastensuojelulait oli säädetty vuosikymmeniä aiemmin.
Yhteiskunnan apua tarvitsevien turvattomien, köyhien ja orvoksi jääneiden lasten heikko oikeudellinen asema ja lastensuojelulain tarve tunnistettiin jo vuonna 1897, jolloin Suomessa lausuttiin ensimmäistä kertaa yleisen ja yhtenäisen lastensuojelulain tarpeesta säätyvaltiopäivillä.
1900-luvun alkuvuosikymmenten epävakaat yhteiskunnalliset olosuhteet, sodat ja pitkittynyt pula- ja lama-aika, vaikuttivat kuitenkin siihen, ettei lakia säädetty.
Elias huutokaupattiin
Vuonna 1931 Elias Vehkalampi, 9, löydettiin kuolleena sijaiskotinsa lähellä virtaavan joen uomasta Perhossa. Hänet oli pahoinpidelty, ja hänen kurkkuunsa oli tungettu mädäntynyt linnunraato. Julmasta ja raa’asta teosta tuomittiin sijaisperheen täysi-ikäinen poika, mutta tapauksessa oli kyse myös vakavista viranomaisten lakimääräisten velvollisuuksien laiminlyönneistä.
Ennen ensimmäisen lastensuojelulain voimaantuloa alaikäisten sijaishuolto järjestettiin pitkään käytäntönä olleella elätehoidolla, jota kutsuttiin huutolaisjärjestelmäksi.
Kunnan viranomaiset järjestivät vuosittain tilaisuuden, jossa he huutokauppasivat elatusta vailla olevan ihmisen tämän ylläpidosta vähiten rahaa vaativalle kuntalaiselle vuodeksi kerrallaan. Viattomien lasten päivänä eli 28.12. pidetyt yleisölle avoimet tilaisuudet järjestettiin yleensä kunnantalossa, johon köyhäinhoidon alaiset lapset, vanhukset ja sairaat tuotiin yleisön eteen arvosteltaviksi ja huudettaviksi.
Vuoden 1922 köyhäinhoitolaki lopetti näiden jo kauan kritisoitujen ja nöyryyttävinä pidettyjen huutokauppojen pitämisen, mutta rahaa vastaan sijoittamista käytettiin vanhan tavan mukaisesti vielä pitkään sen jälkeenkin.
Orvoksi jäänyt 8-vuotias Elias Vehkalampi päätyi vuonna 1930 osaksi huutolaisjärjestelmää. Pojan huollosta vastasi köyhäinhoitolain mukaisesti hänen asuinkuntansa köyhäinhoitolautakunta, joka sijoitti hänet vieraaseen perheeseen 1 000 markan vuosikorvausta vastaan. Siellä Eliaksesta pidettiin huolta kuin omasta lapsesta, ja perhe pyysi pojasta kunnalta samaa maksua myös seuraavana vuonna. Köyhäinhoitolautakunta sai kuitenkin edullisemman tarjouksen: toinen perhe vaati Eliaksen huolenpidosta vain 800 markkaa. Elias sijoitettiin tähän perheeseen, jossa hän ei ehtinyt olla ennen tappamistaan kuin hiukan yli puoli vuotta.
Artikkeli jatkuu lehtilainausten jälkeen.
Laissa säädetyt tarkastukset laiminlyötiin
Tuolloin voimassa olleen köyhäinhoitolain mukaan kuntien köyhäinhoitolautakunnat vastasivat turvattomiksi jääneiden lasten tarpeenmukaisesta hoidosta ja elatuksesta. Lain mukaan köyhäinhoitolautakunnan oli hankittava lapselle kunnollinen ja hyväksi todettu sijaiskoti, jossa lapsen tuli saada muun ohella riittävästi ruokaa ja vaatteita.
Sijaishoidosta päätettäessä viranomaisten piti huolehtia siitä, että lapsi saisi olla sijoitettuna samaan kotiin mahdollisimman pitkään, mieluiten koko alaikäisyyden ajan.
Sijoituksista tuli tehdä kirjallinen hoitosopimus, jossa sovittiin sijaisperheen velvollisuuksista. Näitä olivat esimerkiksi lapsen koulunkäynnistä huolehtiminen sekä lapsen hyvä ja hellä kohtelu.
Köyhäinhoitolautakunnan tuli valvoa, että sijaisperhe täyttää lain ja tehdyn sopimuksen mukaiset velvollisuutensa. Lautakunnan tuli tarkastaa yksityishoitoon sijoitettujen lasten olosuhteet vähintään neljästi vuodessa ja laatia käynnistään kirjallinen raportti.
Elias näki nälkää, eikä saanut käydä koulua.
Elias Vehkalammen tapauksessa ilmeni lukuisia viranomaisten lakimääräisten velvollisuuksien laiminlyöntejä, joista köyhäinhoitolautakunnan jäsenet tuomittiin virkavirheistä sakkorangaistuksiin. Eliaksen sijaisperhe oli lyhyen ajan sisällä vaihtunut ilman hyväksyttävää syytä.
Lautakunta oli myös tarttunut alhaisimpaan hoitomaksutarjoukseen, vaikka Eliaksen hoito oli todistetusti hyvää edellisessä perheessä. Lisäksi viranomainen oli laiminlyönyt tarkastusvelvollisuutensa, sillä sijaisperheeseen ei ollut tehty ainuttakaan lain tarkoittamaa tarkastuskäyntiä.
Elias joutui tekemään päivittäin talon töitä, eikä hänellä ollut oppivelvollisuudestaan huolimatta mahdollisuutta käydä koulua. Lisäksi hän kulki rääsyisissä vaatteissa, kärsi nälkää ja kävi pyytämässä ruokaa naapurustosta.
Artikkeli jatkuu lehtilainausten jälkeen.
Eliaksen kohtalo päätyi myös arkkiveisuksi
Aikalaiset pitivät Elias Vehkalammen tapausta äärettömän julmana, ja tapahtumista kirjoitettiin runsaasti ja maanlaajuisesti. Varsinkin viranomaisten räikeät laiminlyönnit kuohuttivat kansalaisia, ja tapahtumat linkitettiin ennen kaikkea maamme lastensuojelun puutteellisuuteen. Eliaksen kohtalon myötä sanomalehdet toivat koko kansan tietoisuuteen lukuisia muitakin turvattomien lasten surullisia kohtaloita ja heihin kohdistuvia rikoksia.
Tapaukset toivat julki merkittäviä puutteita lastensuojelujärjestelmässä, ja ne päätyivät lopulta eduskuntatasoiseksi keskusteluksi ja osaksi lastensuojelulain esitöitä. Vuoden 1936 lastensuojelulailla puututtiin juuri niihin epäkohtiin, joita turvattomien lasten huollossa Eliaksen kohtalon myötä ilmeni.
Eliaksen kohtalo levitti tietoisuutta turvattomien lasten heikosta asemasta.
Laissa säädettiin erityisesti yksityishoitoon sijoitettujen lasten olosuhteiden tarkastamisvelvollisuudesta, selvennettiin kuntien viranomaisten tehtäviä lasten suojelemiseksi ja säädettiin kunnan viranomaistoiminnan valvonnasta.
Eliaksen tapaus tuli tutuksi koko Suomelle ja sai tunteikkaan sekä surun että vihansekaisen vastaanoton. Mutta se levitti samalla tietoisuutta turvattomien lasten heikosta asemasta. Traagisuudestaan huolimatta Elias Vehkalammen kohtalo oli kansallisen lastensuojelujärjestelmän mullistanut tapahtuma, joka toimii edelleen tämänpäiväisen sääntelyn perustana.
Teoksessa 3 laulua: Tattarisuon salaisuus, Perhon poika ja Laulu Hl. Philibertin tuhosta (Kirja-myynti 1931) julkaistu Perhon poika -arkkiveisu loppuu säkeisiin:
”Yhden köyhän lapsen taru tässä kerrotaan/
paljon heitä samoin kulkee, harvoin mainitaan./
Vasta kun on henki mennyt eikä auttaa voi,/
autettais kun myöhä on kun kuolinkellot soi.//
Pieni mies on levon saanut, tuskat laantuneet,/
elon varjot jatkuneet ja sitten himmenneet./
Kun vain muisto Perhon pojan muita auttaa vois,/
turhaan silloin elämä ei nuori mennyt ois.”
Hyvä lukija,
Lastensuojelun Keskusliiton julkaisema Lapsen Maailma -lehti on journalistisin periaattein toteutettava aikakauslehti, joka katsoo maailmaa uteliaan lapsen silmin.
Tue Lastensuojelun Keskusliittoa (lskl.fi) sekä laadukasta journalismia tilaamalla Lapsen Maailma – joko diginä tai painettuna lehtenä.
Ulla Siimes, päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja
Kommentit (0)