Peter Franzén pienen ihmisen puolella

Peter Franzén, 42, on edellisyönä palannut Barcelonasta The Gunman-elokuvan taistelukohtausten kuvauksista rättiväsyneenä särkylääkkeiden voimalla.

– Mulla revähti jalka, ja kyynärpää jäi kahden miehen painon alle betonilattiaa vasten, mutta hengissä ollaan! Rooli palkka-armeijan sotilaana oli tosi fyysinen: olen oikeastaan vähän yllättynyt, että olen näinkin hyvässä kunnossa.

Rooli varmistui kesän alussa, minkä jälkeen alkoi kova kuntokuuri.

– Kehon muokkaaminen on näyttelijälle tuttua, ja mulla on aika hyvä itsekuri: kävin päivittäin salilla, juoksin ja nyrkkeilin. Kun päämäärä on tiedossa, on helppo treenata.

Franzén on näyttelijäuransa aikana ollut mukana kymmenissä hyvinkin erilaisissa rooleissa, ja nyt hän sai tehdä sellaista, mitä ei ole tehnyt koskaan ennen tässä mittakaavassa. Yli kahdeksan viikkoa kestäneet kuvaukset Barcelonassa ja Lontoossa olivat mielenkiintoisia ja tapahtumarikkaita. Ensi vuonna ensi-iltansa saavan actionleffan ohjasi Pierre Morel, sen pääosissa esiintyvät Sean Penn ja Javier Bardem.

Taistelukohtaukset, joissa Franzénilla ei juuri ole repliikkejä veivät täysin toisentyyppiseen maailmaan kuin juuri valmistunut draamaelokuva Tumman veden päällä. Se perustuu Franzénin samannimiseen omaelämäkerralliseen esikoisromaaniin ja on Franzénin käsikirjoittama ja ohjaama. Hän myös näyttelee siinä päähenkilö Peten biologista isää Kakea.

– Isän rooli oli helppo valinta ja tuntui ainoalta oikealta osalta mulle. En sano, että elokuvan Kake on juuri mun isä, mutta hänessä on samaa meininkiä kuin biologisessa isässäni. Meissä on ulkonäössä hyvin paljon samaa, ja se tekee roolista minulle hyvin läheisen.

Huoli pikkusiskon voinnista

Vuonna 2010 julkaistu Tumman veden päällä -romaani kertoo kouluikään tulevan Peten kasvutarinaa 1970-luvulla Keminmaalla, silloisessa Kemin maalaiskunnassa. Isäpuoli, jota näyttelee Samuli Edelman, on väkivaltainen vaimoaan ja Peteä kohtaan. Alkoholi muuttaa hänet hirviöksi, jota perhe toistuvasti pakenee Peten isovanhempien luo.

– Olen melkoisen herkillä tarinan suhteen. Kun ohjaajana lukee omaa tekstiään lapsuusmuistoistaan, on siinä aivan erityinen tunnelma.  Lapsuudenkokemukset ovat osa elämääni ja tulevat aina olemaan. Kaikesta huolimatta olen kiitollinen, että sain elää sellaisen lapsuuden. Lähellä on ollut rakastavia ihmisiä, jotka ovat jaksaneet auttaa ja kuunnella. Äidinkin mielestä aiheesta puhuminen oli tärkeää.

Elokuva pyrkii silti viemään ajatuksia synkkyydestä huomispäivään.

Lapset ovat niitä heikoimpia ja pienimpiä osasia tässä meidän ihmisyydessä.

– Kaikki tekivät mahtavan koskettavaa työtä. Ilmapiiri oli loistava: lapsinäyttelijöistä pidettiin hyvää huolta ja heidän vanhempansa olivat mukana melkein koko ajan.

Äiti, jota esittää Matleena Kuusniemi, rakastaa perhettään ja yrittää pitää sen koossa. Myös hänen vanhempansa, Peten mummo ja pappa, luovat huolenpidollaan ja välittämisellään uskoa elämään ja ihmisiin.

Lapsena Peter Franzén tunsi, että hänen velvollisuutensa oli pitää huolta pikkusiskosta huonosti voivassa perheessä.

– Mulla oli hirveän huono omatunto, että jos hänelle tapahtuu jotain, enkä ole paikalla. Sama huoli oli äidinkin kanssa. Sekin sitten väheni, kun kasvoin isoksi. Asia tunki syvemmälle, mutta tulee yhä silloin tällöin esille.

Vastaansanomaton lapsen näkökulma

Lapsen näkökulmasta asioiden esittäminen on Peter Franzénista kaikkein tärkeintä. Hän kuvaa taitavasti, miten lapsi kokee pelon fyysisten oireiden kautta, aavistaa pahan tapahtuvaksi ja yrittää selviytyä ahdistavassa ilmapiirissä. Läheisten rakkaus auttaa ja lohduttaa, vaikka pelottavat kokemukset toistuvat.

– Lapsen näkökulma on jotenkin niin vastaansanomaton, kun se toimii. Sen tavoittaminen on haasteellista, mutta näyttelijänkoulutus auttaa luonnollisesti samaistumisessa.

Franzénin oli helppo palauttaa mieleensä lapsuusmuistojaan. Monista asioista on vuosien mittaan keskusteltu vanhempien kanssa, ja ne ovat siten piirtyneet tuoreempaan muistiin. Joitain vaikeita asioita hän ei kuulemma voi unohtaa koskaan.

En edes halua haudata menneisyyden painajaisia.

– Pystyn pitämään sen taakan taka-alalla ja tulen toimeen sen kanssa. Itse asiassa en edes halua haudata menneisyyden painajaisia, vaan hyväksyn, että elämä on ollut sellaista. Pyrin siihen, etten toistaisi samoja virheitä. Ammattini on sellainen, että pystyn hoitamaan itseäni työtä tehdessä. Se energia, joka taiteen tekemiseen kuluu, riittää pitämään minut ihmisenä. Koen myös, että pystyn antamaan itsestäni jotain muillekin.

Jo Teatterikorkeakoulu antoi työkaluja lapsuusmuistojen käsittelyyn.

– Näyttelijä joutuu etsimään mielensä sopukoista aineistoa esittämiinsä rooleihin. Kaikki se, mitä on kokenut, tulee mukaan suoritukseen.

Näytteleminen on elämän, itsensä ja maailman opiskelua. Kun Franzén on kirjoja ja elokuvaa työstäessään availlut mielensä sopukoiden ovia, hän on tehnyt sen mielellään – siitäkin huolimatta, että vastaan on tullut kokemuksia, jotka hän olisi mielellään jättänyt kokematta.

– Pyrin olemaan mahdollisimman avoin, sillä taiteilijan tulee osata kiinnostua ikävistäkin asioista ja tehdä niistä taidetta.

Esikoiskirjan saaman positiivisen palautteen ansiosta Franzénin itsevarmuus ja rohkeus kasvoivat: hän pystyi kertomaan tarinoita isommalla kädellä ja avautumaan lisää lapsuuden traumoistaan.

– Ei niitä kannata pelätä. Mitä omaleimaisimpia tarinoita taitelija kertoo, sitä mielenkiintoisempia ne ovat katsojasta, lukijasta tai kuulijasta.

Lastensuojelulliset syyt

Franzén kirjoitti Tumman veden päällä -romaaniaan lähes kuusi vuotta. Kirja syntyi puhtaasti lastensuojelullisista syistä.

– Kirjan kirjoittaminen on niin iso homma, että se kannattaa tehdä aiheesta, josta on jotain todella tärkeää sanottavaa. Halusin kirjoittaa oman selviytymistarinani, jotta huomiota kiinnitettäisiin muiden vastaavissa tilanteissa olevien lasten kärsimyksiin.

– Pienestä ihmisestä huolen pitäminen ei ole missään nimessä helppo tehtävä. Se ei voi olla vain valtion tai poliisin asia: vastuuta tulee kantaa jokaisen, joka havaitsee lasten kaltoin kohtelua.

Jos aavistaa pahaa, voi kysyä sekä aikuiselta että lapselta itseltään, onko kaikki hyvin.

Esikoisromaanin jatko-osa Samoilla silmillä sisältää edellisosaa enemmän fiktiota, kertoo Peter Franzén.

70-luvun pienessä kyläyhteisössä toisten elämään puuttuminen oli vaikeaa, mutta niin se on tänä päivänäkin. Asioita pidetään salassa pelolla, väkivallalla ja monenlaisilla uhkailuilla ryyditettyinä.

– Lapset ovat aina niitä heikoimpia ja pienimpiä osasia tässä meidän ihmisyydessä. Heistä tulee kuitenkin niitä vahvoja ja isoja tulevaisuudessa. Jottei paha jatkuisi, sen sykli on pakko katkaista, mistä vastuu on meillä kaikilla.

Franzénista tuntuu, että ihmiset alkavat olla kiinnostuneempia lasten hyvinvoinnista ja ovat herkempiä sille, miten lapsia kohdellaan ja mitä heidän elämässään tapahtuu.

– Kaikki läheiset varmasti aistivat merkkejä lapsen kaltoin kohtelusta. Jos aavistaa pahaa, voi kysyä sekä aikuiselta että lapselta itseltään, onko kaikki hyvin.

Rakkaita paikkoja ja ihmisiä

Peter Franzén ei halunnut korostaa elokuvassa väkivaltaa. Asiat tulevat ilmi muutenkin.

– Siitä oli tarkoitus tehdä lähinnä liikuttava. En ole koskaan nähnyt Suomessa niin huikeaa lapsinäyttelijää kuin Peten osaa näyttelevä Olavi Angervo. Ainakin vielä hänellä on jalat maassa…

Olavi eli suvereenisti 70-luvulla eläneen 7-vuotiaan Peten elämää ja otti ohjeita vastaan jopa vauhdissa kesken ohjauksen.

Lapset olivat todellisuudessa mahdollisimman vähän mukana elokuvan väkivaltaisissa kohtauksissa, vaikka näyttää siltä, että he ovat läsnä.

– Mulle oli uskomattoman tärkeää, että sain tehtyä oman elokuvan ja vietyä tuotannon ylös Keminmaalle niihin aitoihin ympyröihin, joista tarina lähti. Elämäni juuret on just siinä paikassa, esimerkiksi mun isovanhempien talossa Lautsikassa Keminmaalla. Siinä on muitakin autenttisia paikkoja kuten Isohaara, hotelli Merihovi, Kemijoen rannat ja Akkunusjoki. Filmausten aikana juurrutin itseni ehkä vielä syvemmin niihin rakkaisiin maisemiin ja ihmisiin.

Elokuva sisältää paljon Franzénin mummon ja papan ajatuksia ja mielenmaisemaa. Pappaa näyttelevä Ismo Kallio ja mummon roolissa oleva Marja Packalén muistuttavat jopa ulkonäöltään hiukan Franzénin isovanhempia.

– Mua viehätti ehkä eniten tässä työssä se, että sain pitää koko homman itselläni. Ajattelen tosielämässäkin lähes kaikki hetket oikeastaan elokuvallisina ja mietin, millainen kamerakulma niissä olisi.

Maagisinta miehestä on, kun filmiryhmä ja näyttelijät tähtäävät yhdessä jokaiseen yksittäiseen kuvaan keskittyneesti.

– Kun neljäkymmentä ihmistä kerääntyy yhteen ja keskittää taitonsa tiettyä tärkeää hetkeä varten ajassa ja tallentaa sen elokuvan osaseksi, se on maagista. On hieno tunne olla siinä osallisena ja johdattaa porukkaa tiettyä pistettä kohti.

– Elokuva on hyvin pitkälti sellainen, johon tämänhetkiset taitoni ohjaajana ja tarinankertojana riittävät.

Isänä perheen elämässä

Peter Franzén sanoo olevansa jatkuvassa univelassa. Viime ajat ovat menneet maksimissaan viiden tunnin yöunilla. Vastikään tarjotusta kotimaisen elokuvan pääroolista hän joutui kieltäytymään, vaikka se olisi kiinnostanut. Täytyy ajatella välistä muutakin kuin työtä.

Hän potee huonoa omaatuntoa perheensä ja kohta 7-vuotiaan Diego-poikansa suhteen, johon hän pitää yhteyttä puhelimella ja skypellä.

En ole pystynyt olemaan sellainen isä, jollainen haluaisin olla.

– Toivon, että minulla olisi enemmän aikaa Diegolle. Monet tärkeät hetket menevät hänen elämässään minulta ohi ja minua vaivaa, kun en ole pystynyt olemaan sellainen isä, jollainen haluaisin olla.

– En haluaisi jatkaa sellaista sykliä, että isähahmo ei ole joka päivä mukana lapsen elämässä.

Kuka?

Peter Franzén

Syntyi 148.1971 Kemin maalaiskunnassa.

Perheeseen kuuluu poika Diego sekä vaimo, näyttelijämuusikko Irina Björklund, joka sävelsi Tumman veden päällä -elokuvan musiikin yhdessä Janne Lappalaisen kanssa.

Kirjoittanut romaanit Tumman veden päällä (Tammi 2010) ja Samoilla silmillä (Tammi 2013).

Näytellyt yli 40 elokuvassa ja 15 tv-sarjassa.

Ohjannut esikoisromaaniinsa Tumman veden päällä perustuvan elokuvan, jonka ensi-ilta on 6.9.2013. Sen maailman ensi-ilta koettiin Keminmaalla 31.8.2013.

Palkittu kolmesti Jussi-patsaalla.