Kuukauden kirjat: Onnellisia loppuja

Keväällä elokuvanakin nähty Big Game (WSOY, suom. Jorma-Veikko Sappinen) on Suomen Lappiin sijoittuva jännittävä, välillä suorastaan pelottava seikkailutarina.

Brittiläisen Dan Smithin kirjassa Oskari, 13, suorittaa miehuuskoettaan erämaassa ja löytää alasammutusta lentokoneesta Yhdysvaltain presidentin. Kirjailija tulkitsee Lappia mystisenä ja kasvatusajatuksiltaan primitiivisenä paikkana. Sen korpimaisemissa käynnistyy epätoivoinen pelastusoperaatio, jossa Oskari on auttajan ja asiantuntijan roolissa.

Trillerimäinen tarina kätkee sisuksiinsa salakavalaa pahuutta, mutta pojan ja presidentin kontakti muodostuu paljaaksi ja läheiseksi.

Tärkeintä on sittenkin miehuus, josta pidetään melkoista meteliä. Jo pikkupoikana Oskaria väännettiin oikeaan suuntaan: ”Kun olet nyt viisivuotias, sinun on aika aloittaa matkasi miehenä”. Tarinan lopussa poika saa näyttää koko maailmalle, ”millainen mies minusta tulisi”.

Vaikea kuvitella, että tyttökirjoissa touhotettaisiin vaikka Viktorian aikaisista hyveistä ja vastustettaisiin naisten itsenäisyyttä. Nuortenkirjoissa pojat taitavat edelleen olla nurkkaan ahdettuja.

Leppoisaa ja syvällistä

Vahva ja tunnistettava paikallisväri ei ole nuorten dekkareissa yhtä yleistä kuin aikuisten. Jyväskylään sijoittuvat Pasi Lönnin nuortendekkarit tekevät hyvän poikkeuksen – ja vieläpä niin, että miljöökuvaus on olennainen osa sarjan viehätystä.

Pertsan ja Kilun jalanjäljillä

Jakesta ja Makesta kertovan sarjan neljännessä osassa Aavetanssi (Tammi) koulun talonmies katoaa kesämökiltään, ja kaikki merkit viittaavat henkirikokseen. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on tälläkin kertaa leppoisaa huumoria. Poikien poliisiystävät ovat todellisia persoonallisuuksia ihan niin kuin klassisissa nuortendekkareissa. Irtonaisen sanailun ja jännityksen rinnalla kirjassa on myös inhimillistä syvyyttä: Jakea mietityttävät kotiolot, ja vaivihkaa ihmetellään yhteiskunnallisiakin arvoja.

”Nykyään ei kuulemma tarvitse tehdä asioita hyvin, keskinkertainen tai heikkokin laatu riittää, kunhan sen saa edullisesti”, todetaan työtehtävien ulkoistamisesta.

Lönn taituroi hauskasti Pertsan ja Kilun jalanjäljillä vanhaa perinnettä määrätietoisesti uudistaen.

Marika Maijalan kuvitusta Puhelias Elias, Harjoituspusuja -kirjassa.

Valoisasti varhaisnuorille

Tuija Lehtisen Saimi, Selma ja konstikas kätkö (Otava) on hyväntuulista varhaisnuorten kirjallisuutta. 12-vuotiaiden sisarusten elämään mahtuu haikeita ja raivostuttavia hetkiä, mutta ongelmat eivät ole musertavia. Sivuhenkilöiden mukana kirjaan ujuttautuu aavistuksia muiden nuorten pulmista.

Lehtinen antaa nuorelle lukijalle mahdollisuuden rentoutua ja silti tunnistaa oman aikamme piirteitä. Vaivihkaa esim. mainitaan, että koulu lopetetaan, kun kunnalla ei enää ole varaa remontointiin.

Kirjan nuoret ovat aktiivisia, heitä kiinnostaa nuorisoidolien ohella mm. geokätkentä sekä vapaapalokuntatoiminta. Kainuuseen sijoittuvassa nuortenromaanissa ei ole rahtuakaan syrjäseutujen ankeutta, mutta inhimillisyyttä ja yhteisöllisyyttä sitäkin enemmän.

Rotevaa koulupoikahuumoria

Yhdysvaltalaisen Lincoln Peircen Iso Nipa (Big Nate) esiintyi ensin sanomalehdissä sarjakuvissa ja myöhemmin sarjakuvaa ja kertomusta yhdistelevissä varhaisnuorten kirjoissa.

Iso Nipa iskee jälleen (Otava, suom. Tiina Eskola) on hellyttävän koominen koulukertomus, jossa sisäpesisottelu ja Benjamin Franklinista tehtävä esitelmä saavat suuret tunteet pintaan.

Nipan ällökkityttö Iida putkahtaa joka välissä esiin. Huumori tuntuu rouheassa koulupoikamaisuudessaan uskottavalta ja piristävän kekseliäältä. Opettajat ovat tietysti omituisia, ja osansa saa myös koulun kirjastonhoitaja. ”Kirjastonhoitajat. Eivätkö he olekin lystikkäitä?” Nipa mietiskelee.

Kirja sisältää reippaasti etenevää tarinointia. Se on mukava löytö pojille, jotka suhtautuvat nihkeästi kirjoihin.

Tunteiden opettelua

Marika Maijalan kuvitusta Puhelias Elias, Harjoituspusuja -kirjassa.

Puhelias Elias – Harjoituspusuja (Tammi) on jo toinen sympaattinen Elias-kirja. Essi Kummun kirjoittamassa ja Marika Maijalan kuvittamassa lastenkertomuksessa kaikenikäiset ihmiset, pienet ja isot, opettelevat lähestymistä, rakkautta ja vähän pussaamistakin.

Avioeroperheen arkea

Livian seurassa sirkuskoulussa Elias ei oikein keksi puhuttavaa ja hänen tulee äkkiä kuuma. Vaivihkaa hän joutuu seuraamaan myös aikuisten hapuilevia tunteita: avioeroperheen arkeen mahtuu monenlaisia virityksiä. Kirja on lämmin ja hauska, myötätuntoinen ja inhimillinen.

Aurinkoisessa kuvitustyylissä on retrohenkeä.

Hevossarja pienille koululaisille

Reetta Niemelän kirjoittama ja Salla Savolaisen kuvittama Ystäväni Uljas (Otava) aloittaa Tikkumäen hevostallista kertovan lastenkirjasarjan. Talli on tullut tutuksi jo kuvakirjoista.

Iiris ystävineen käy ponikerhoa, jossa opitaan myös hevosten kohtelua ja hyvin herkkävireistä psykologiaa. Niemelä onkin aina kädestä pitäen opastanut hevosten ymmärtäväistä hoitoa. Ihan riippumatta siitä, kuinka tuttuja hevoset lukijalle ovat, kirja avaa mielenkiintoisia näkökulmia hevosten talli- ja sielunelämään.

Lasten hevoskirjassa on tietysti samoja elementtejä kuin vähän isommille tarkoitetuissa, niinpä tässäkin tarinassa tykyttävät sydämenasiat ja tallin kummalliset tapahtumat saavat mielen kuohumaan. Niemelä ujuttaa helppolukuiseen kirjaan kaunokirjallista kuvailevuutta.

Balettiystävyyttä

Suuraakkosin ja tavutuksin ladattuja lastenkirjoja ei enää kovin paljon julkaista, niinpä Kirjatiikeri-sarja ilahduttaa. Annette Neubauerin ja Betina Gotzen-Beckin Oikea ballerina (Mäkelä, suom. Seija Kukkonen) on helppolukuisista raameistaan huolimatta antoisa pieni lastenkertomus baletin maailmasta.

Venäjältä tullut Tanja aloittaa balettikoulun uutena oppilaana, mutta harrastuksessa edistynyttä tyttöä pidetään ylpeänä. Vain Siiri yrittää olla ystävällinen, mistä käynnistyy ystävyys. Kirjassa käydään myös baletissa ja ihaillaan Joutsenlammessa primaballerinana loistavaa Tanjan äitiä.

Tarinassa käsitellään ennakkoluuloisuuden ja ystävyyden kysymyksiä ymmärrettävällä tavalla. Kaiken kruunaa kuitenkin sadunhohtoinen baletti. Tyttöjä ajatellen kuvituksessa on pihtailematta käytetty romanttisia värejä.

Onnellinen loppu

Rähmäräpylä (Lasten Keskus, suom. Anna-Reetta Sipilä) on suloinen mutta makeilematon kuvakirja kömpelöstä ankanpoikasesta, joka tuskastuu avuttomuuteensa. Onneksi sillä on kaverinaan pikkulintu, joka sitkeästi jaksaa kannustaa.

Britta Teckentrupin kuvakirja sisältää tietysti onnellisen lopun ja ankka löytää vedestä oman elementtinsä. Ystävyyttä ja toiveikkuutta korostava satu on tuttuudessaankin tärkeä – varsinkin, kun kuvitus on niin raikkaalla tavalla mutkatonta ja mieltä lämmittävää.

Lämmin karhukirja

Sam McBratneyn ja Ivan Batesin kuvittama pienten lasten katselukirja Ei hätää, Kaapo Karhu! (Tactic Publishing, suom. Tuula Kuoppala) kertoo lystikkäästi karhunpoikasen leikeistä ja loukkaantumisista.

Välillä karhu haluaa kävellä kuin ankka ja putoaa ojaan, välillä se kolauttaa päänsä puunoksaan. Ja ihan aina se tarvitsee pitkämielisen isän apua. Tarinan lopussa osat vaihtuvat, ja pieni karhu pääsee hellästi auttamaan isäänsä. Selväpiirteisessä kirjassa on lapsen arkipäivään mahtuvaa touhukkuutta, leikkimisen ja kokeilemisen iloa.

Himmeäsävyinen, ystävällinen kuvitus korostaa tarinasta välittyvää huolehtimisen teemaa. Lapsilukijan mukavuutta ajatellen kirja on painettu paksuille pahvisivuille.

Väriseikkailuja

Väreihin ja meren elämään tutustutaan Jenni Erkintalon katselukirjassa Värejä meressä (Etana Editions). Erkintalo on maalannut hennon vaaleansinisille aukeamille mm. mustekaloja, löllöjä meduusoja ja meritähtiä. Aukeaman toisella sivulla on kaikenkarvaisia pensseleitä, joiden avulla tekijä näyttää, miten perusvärejä yhdistelemällä syntyy vaikka mitä.

Samalla, kun kirjan katselija saa aavistuksen merielämästä, voi hän ihmetellä kuvittamisen ja maalaamisen salaisuuksia. Hauska ja tepsivä idea!

Pienet tekstiosuudet ovat runomuotoisia riimittelyjä. Ne ovat enimmäkseen sujuvia, mutta jossakin kohtaa loppusoinnutus tuntuu hiukan kömpelöllä tavalla ohjailevan sanavalintoja. Kaiken kaikkiaan hauska ja kekseliäs kuvakirja.

PS

Kamalan koulun pihdeissä

Lukukauden alussa tarvitaan taas koulun aloittamisesta kertovia lastenkirjoja. Onneksi niitä riittää, ja ne ovat lämminsävyisiä ja pienen koululaisen pelkoja laannuttavia.

Mutta mitä tapahtuu pehmeän alun jälkeen? Isompien lasten ja nuorten koulukuvaukset ovat melkein järjestään ankeita ja ahdistavia. Opettajat ovat usein epäoikeudenmukaisia ja sihisevän kiukkuisia, rehtorit kuvataan vieläkin pahemmiksi.

On tietysti hyvä, että lapsille näytetään, miten monimutkaisia auktoriteetteihin liittyvät kysymykset saattavat olla. Mutta lastenkirjallisuuden pakkomielteinen tapa näyttää opettajat ynseinä ja väärämielisinä herättää ainoastaan pelkoa.

Onneksi sympaattisia poikkeuksiakin on. Melukylämäiseen idylliin ei taida enää olla paluuta, mutta modernin lastenkirjallisuuden koulukuva saisi silti olla kannustavampi ja kohtuullisempi.

Palkitut

Lastenkirjainstituutin Onnimanni-palkinto meni Lukuinto-ohjelmalle lasten ja nuorten lukemista edistävästä työstä. Lukutaito ei ole enää itsestäänselvyys ja siksi on löydettävä yhä uusia tapoja tehdä lukemisesta olennainen osa oppimista ja vapaa-aikaa. Vuosina 2012–2015 toteutettu Lukuinto-hanke on luonut koulujen ja kirjastojen pilottipareja 30 paikkakunnalla ympäri Suomen. Hanke on pariensa kautta tavoittanut lähes 15 000 lasta ja nuorta.
www.lukuinto.fi

Anni Swan -mitali annettiin Vilja-Tuulia Huotarisen nuortenkirjalle Kimmel. Mitali on IBBY Finlandin jakama palkinto, jonka saa joka kolmas vuosi yksi korkeatasoinen ja omintakeinen lasten- tai nuortenkirja.