Kuukauden kirjat: Nuorten merkintöjä maailmasta

2000-luvulla kotimainen nuortenkirjallisuus on vahvasti muuttunut. Fantasiasta on tullut jättiläismäinen valtalaji, ja realistinen nuortenkirja on päässyt lähes tykkänään hiipumaan. Uhkarohkeita kirjallisia kokeiluja sitä vastoin julkaistaan yllättävän paljon.

Vilja-Tuulia Huotarinen on itsepintainen rajojen testaaja, jonka Kimmel-kirjassa (Karisto) 16-vuotias tyttö tutustuu maailmaan unen surrealismin kuljettamana. Kimmel matkustaa vaaleanpunaisella lentokoneella ja tutustuu tusinaan tyttöön. Kohtaamisissa on läsnä iloa, surua ja filosofiaa. Lentokoneella ympäriinsä kulkeva tyttö on kuin moderni naispuolinen vastine Pikku Prinssille.

Lyyrisyyden sijaan Huotarinen on tosin turhankin uhmakkaasti päätynyt nykykirjallisuuden suurimpiin kliseisiin: vanhemmat ilmoittavat, että heidän aikansa on ohi ja jättävät maailman tyttärensä hoidettavaksi ja pelastettavaksi. Jalo ajatus, mutta olisi onnellista, jos nuortenkirjallisuudessa pelastamista ei aina sälytettäisi vain heikkojen nuorten tehtäväksi. Jäikö yhteisen maailman idea 1970-luvulle? Kirjan kirkkainta ydintä on nuorten kohtaaminen.

Avomielinen päiväkirjaromaani

Terhi Rannelan päiväkirjaromaanin kertoja selviytyy itsemurhayrityksestä ja sinnittelee esikoiskirjailijaksi. Läpi yön (Otava) kertoo Mariasta, kunnianhimoisesta kympintytöstä, joka päiväkirjoissaan kuvittelee alituiseksi seuralaisekseen neiti Kunnianhimon. Lopussa Maria ottaa onneksi niskalenkin pinkeästä vartijastaan: neiti Kunnianhimo lupaa avata nutturansa ja pukea yllensä keltaisen kellohameen. Kirjan alussa Maria lopettelee peruskoulua ja lopussa hän on jo kirjallisuudenopiskelija Tampereen yliopistossa.

Kirja on autenttisen avomielinen kertomus nuoren tytön aikuistumisesta; niin tuskan hetkistä kuin euforisesta ilosta. Lukijan kannalta on onnellista, ettei siinä nuortenkirjallisuuden tavanomaiseen tapaan vellota vain traagisissa tapahtumissa, vaan vähintään yhtä tärkeää on intohimoinen kirja- ja kulttuurielämyksistä raportointi. Läpi yön on elävää ja elämyksellistä nuortenkirjallisuutta.

Veristä realismia

Anu Ojalan Pommi (Otava) on raastava kertomus henkisestä manipuloinnista ja eläinsuojelusta. Mitä kaikkea nuori ihminen on valmis tekemään hyvän puolesta? Lukioikäinen Mia on kirjan alussa pinnallinen hattara, jonka käytöstä jopa paras ystävä ihmettelee. Parikymppiseen Kimiin tutustuminen muuttaa kaiken: Mia ryhtyy lakia uhmaavaksi eläinsuojeluaktivistiksi, ja sekaantuu vielä vahingossa Kimin suunnittelemaan kohtalokkaaseen teurastamon pommi-iskuun.

Eläinaktivismia

Ojala ei kaihtele tuskallisuutta ja verisyyttä. Lukijan on helppo ymmärtää Mian anarkistisuuden taustoja, sillä kirjaan sisältyy piinallisia tietoja niin kotieläinten kuin hyötykarjan käsittämättömästä kohtelusta.

Kirjailija ei päästä ketään helpolla, mutta on harmillista, että hän sortuu karrikatyyrimäiseen kärjistämiseen. Välinpitämätön ja lepsu eläinlääkäri on replikointiaan myöten hihittelevä hölmö ja piittaamaton mopsikoirien kasvattaja, joka kuvataan idioottimaiseksi hempukaksi. Maatalousministerikin on onneton tunari. Tällainen tyypittely uhkaa siellä täällä tekstin vakavuutta; tuoreessa nuortenkirjallisuudessa suositaan muutoinkin liian paljon mustavalkoisia asenteita.

Kirjalle antaa silti paljon anteeksi, sillä viekas ja tunteisiin vetoava manipulointi kuvataan hienosti ja eläinsuojelun katvealueisiin on hyvä perehtyä säästelemättömällä tavalla.

Lahdesta Lontooseen

Kalle Veirto yllättää jatkamalla Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka -sarjaansa. Sherlock Holmesin jalanjäljet (Karisto, kuvittanut Jari Paananen) vie Henkan Lontooseen isän seurassa. Lahtelaisen omakotialueen vaihtuminen maailmankaupunkiin muuttaa hämmästyttävän paljon sarjan luonnetta. Kotipiirin realismin tilalle on tullut epäuskottavuutta ja huikeaa juonen paisuttelua. Etelä-Lahden Pumpputien Holmesina tunnettu Henkka Virtanen solahtaa lontoolaisen hotellin salaisuuksiin, ja siinä pyörteessä hän oppii yhtä ja toista maailman eriarvoisuudesta.

”Maailma pelastuu, kun jokainen yrittää silloin tällöin pelastaa siitä palasen”, isä muistuttaa.

Alakouluikäisen pojan ääni

Etsiväsarjan 11. osa on siinä mielessä onnellisesti ennallaan, että Veirto kirjoittaa miellyttävän luontevasti ja keveästi. Kirjasta tosiaan kuulee alakouluikäisen pojan äänen.

 Teiniselkkauksia

Teinityttö raportoi ujostelematta mokaamisistaan ja onnistumisistaan Totuus Tarusta -kirjassa (Otava), jonka on kirjoittanut Sari Luhtanen ja kuvittanut Tiina Paju.

Nuorten humoristinen viihdekirjallisuus jäsentyykin yhä useammin perinteisen tekstiosuuden lisäksi tekstatuista luetteloista, korostetuista kirjaimista ja räväköistä pilakuvista. Tarinassa tuttua ovat myös tyttöjen väliset mustasukkaisuusdraamat. Luokan uusi suklaasilmäinen poika kiinnostaa sekä Tarua että Angelaa, mistä syntyy väistämättä räjähdys. Tarulta ei jää huomaamatta Angelan ja tämän kamarineitojen ällöttävimmät puolet:

”Hän saattoi näyttää viattomalta, mutta tosiasiassa hän oli häijy basiliski, joka katsoi minua kuin suupalana syötävää ihmistikkaria.”

Happamuuden ja hörselömäisen juonittelun rinnalla kirjassa on myös inhimillistä lämpöä ja oikeaa ystävyyttä.

Lukemisen nautintoja

Maria Turtschaninoff on hyvää vauhtia asettumassa Irmelin Sandman Liliuksen rinnalle suomenruotsalaisen fantasian huipulla.

Maresi-kirjan (Tammi, suomentanut Marja Kyrö) päähenkilö on tiedonnälkäinen noviisityttö Punaisessa luostarissa. Luostarisaarelle ei miehillä ole asiaa, ja tietojensa ja taitojensa avulla luostarilaiset pärjäävät omin avuin oikein hyvin. Kaikki muuttuu, kun luostariin saapuu säikysti käyttäytyvä nuori tyttö, Jai. Isänsä silmitöntä raivoa pelkäävän tytön perässä saarta lähestyy uhkaavalta tuntuva purjelaiva.

Kertomuksessa vuorottelevat suuret koettelemukset sekä tyvenet rauhan hetket, jolloin päähenkilö voi rauhassa uppoutua Aarrekammion houkutteleviin kirjoihin.

Fantasiaromaani

”Minua kiukuttaa, jollen pysty lukemaan kaikkea mitä näen”, toteaa Maresi taistelujen ja repivien kokemusten jälkeen. Hänen lukeneisuutensa kypsyy viisaudeksi ja hän haluaa ”vaikuttaa siihen, kuinka miehet näkevät itsensä”.

Kirja on huomattava fantasiaromaani, jossa korostuvat lukemisen, kirjoittamisen ja oppimisen nautinnot.

Entisajan Helsinkiä

Kari Vaijärven varhaisnuorten seikkailukirja Halkokellarin salaisuus (Mäkelä) kertoo vuoden 1954 helsinkiläispojista Matista ja Vesasta. Matin isoisä muistelee pääkaupungin rajuja pommituksia ja hänen tarinansa sisältää myös jännittävän tehtävän pojille. Pojat liikkuvat niin Punavuoressa, Töölössä kuin Kalliossakin, joten lukija saa aavistuksen 50-luvun stadin ilmapiiristä.

Tietoiskuja

Vaijärvi kertoo luontevasti sekä kirjastosta että pallokentästä. Perinpohjaiset tietoiskut kirjan lopussa käsittelevät esim. slangia, jalkapalloa ja nuorisokulttuuria sarjakuvista ja elokuvista alkaen. Tuoreessa nuortenkirjallisuudessa vinkataankin innostuneesti elämyksellisiä kirjoja, ja samalla lähikirjastosta puhutaan heltymyksellä.

Tästä teoksesta löytyy omakohtaista tunnetta, muistoja ja faktoja.

Iloinen arkipäivä

Pia Perkiön lorut ja Sanna Pelliccionin kuvat käsittelevät lapsen arkipäivää. Kiitos! sanoi Leijona -kirja (Lasten Keskus) sisältää näkökulmia mm. ystävyydestä, tunteista ja juhlista. Iloisissa loruissa pidetään hauskaa ja leikitään, mutta opitaan samalla uusia asioita ja muistutetaan yhdessä touhuamisen pelisäännöistä. Leijonakin tietää yhtä ja toista kaveruudesta.

”Ollaan kaikki kavereita,/ yksin ei jää kukaan!”

Helpoissa ja konkreettisissa loruissa ilahduttaa melodisuus. Vaikka kyse on käyttörunoudesta, Perkiö ei tingi keinojensa monimuotoisuudesta.

Pelliccionin kuvissa ja aukeamien suunnittelussa on riehakkuutta ja kirkkautta mutta myös ystävällisyyttä ja lämpöä.

Onnellinen loppu

Omien voimien ja vahvuuksien etsintä kuuluu saumattomasti kuvakirjojen suosikkiaiheisiin. Reseptejä on ainakin kaksi: sievä ja lyyrinen tai rempseä ja vauhdikas.

Alison Brownin Mestari-Masa (Mäkelä, suomentanut Terhi Leskinen) toteuttaa jälkimmäistä mallia. Pesukarhu Masa kyllästyy laiskaan loikoiluun ja päättää kokeilla jotain mielenkiintoista tekemistä. Mikään ei oikein ota sujuakseen, ja pesukarhu lannistuu surkeista yrityksistään, mutta saa ystävien avulla vielä uuden mahdollisuuden.

Tekijä paisuttelee hauskasti tilanteita sarjakuvaa muistuttavalla tekniikallaan. Vauhdista ja liioittelevasta huumorista huolimatta kirja herättää myös myötätuntoa. Yrittämisen ja onnistumisen ajatus välittyy kirkkaasti kuvakirjaikäiselle.

PS

Kirjavinkkejä lapsille

Tekee melkein häijyä, kun selailee ruotsalaisten lastenkirjaluetteloa Barnbokskatalogen 2014–2015. Miksi meillä ei julkaista samanlaista? Ruotsalaiset totisesti osaavat laatia hauskoja katalogeja lastenkin käsiin.

Suomessa luetteloihin suhtaudutaan helposti nolostellen ja vältellen, jolloin suuret lapsijoukot jäävät tavoittamatta.

Jaettavasta lehdestä olisi iloa myös kirjavinkkaustilanteissa ja kirjailijoiden kouluvierailuilla.

Hyvää kehitystä on se, että yhä useammin lastenkirjoissa kerrotaan lukevista lapsista – ja siinä sivussa kehutaan kivoja kirjoja.