Kuukauden kirjat: Nuoret aikuiset parantavat maailmaa

Parikymppisistä kertovat tarinat voivat olla sinkkuelämästä iloitsevaa hömppää tai hyvinkin filosofisia tulevaisuudenkuvitelmia. Ankea dystopia korostuu mutta utopiaankin uskotaan. Tärkeintä on se, että nuoret ovat ya-kirjoissa aktiivisia maailmanparantajia. Vuosikymmeniä on tiedetty, että läheskään kaikki nuoret eivät sujuvasti siirry nuortenkirjojen parista aikuisten kirjallisuuden lukijoiksi.

Kriitikko Kerttu Manninen julkaisi jo 1960-luvulla Nuorille aikuisille -nimisen kirjallisuusluettelon, sillä hän oli huomannut, että kirjastojen aikuisten osastolle siirtyvä nuori pettyy usein ”lukuvalintojen suhteen”.

Nuoret ovat ya-kirjoissa aktiivisia maailmanparantajia.

Kesti kuitenkin puolisen vuosisataa ennen kuin ongelma toden teolla oivallettiin ja nuorille aikuisille ryhdyttiin kirjoittamaan. Ehkä se kertoo myös nuoruuden pitkittymisestä?

Nyt ya-kirjallisuus yltää jopa palkintosijoille saakka. Elina Pitkäkankaan fantasiaromaani Sang (WSOY) sai tämän vuoden Topelius-palkinnon (lukemo.fi),, ja Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa kirjailija kertoo ottaneensa ya-kirjallisuuden nostamisen sydämen asiakseen (ess.fi).

Kirjan maailma tuo mieleen vanhat itäaasialaiset kulttuurit. Fusangin valtio toipuu maailmansodan hirveyksistä, mutta fantasiakirjallisuus liikkuukin usein maailman tuhoutumisen ja toipumisen välimaastossa.

Valtaa ja eriarvoisuutta pohdiskelevassa laajassa romaanissa 16-vuotias päähenkilö Dawei kokee suurimmat seikkailunsa maan pääkaupungissa. Kaikista kurjuuksista ja vääryyksistä huolimatta Fusangin valtiossa on myös elämää huojentavia puolia: seksuaalinen suuntautuminen ei siellä ole kysymys eikä mikään.

Huomattavaa on sekin, että Dawei on herkästi tunteva ja ympäristöä aistiva nuorukainen. Ei ihan tavallinen tapaus ya-kirjallisuudessakaan!

Kirja ei jumitu nuoren miehen koettelemuksiin ja kasvamiseen, vaan käsittelee myös yhteiskunnallisia ongelmia. Nuorten aikuisten kirjallisuus sulattaa parhaimmillaan pienet ja isot asiat, eikä kainostele vetää vahvoja linkkejä omaan aikaamme.

Aktiiviset maailmantyttäret

Siiri Enorannan Maailmantyttäret (WSOY) on pikemminkin utopia kuin ankea dystopia, vaikka sen ytimessä vaikuttaa karmea tietoisuus vanhan maailman tuhoutumisesta. Tässä tulevaisuudenkuvitelmassa muistellaan 2020-luvulla romahtanutta maailmaa.

Sopusointu-leirillä toisiinsa tutustuvat tytöt tuovat kirjaan yksityisiä iloja ja murheita, mutta yhteistä on riemu luonnon elpymisestä ja ajatus ihmisten yhdenvertaisuudesta.

Filosofinen Joelina pohdiskelee muinaismaailman virheitä: yksilö oli nostettu yhteisön yläpuolelle ja valinnanvapaus oli usein ”media- ja kapitalismikoneiston ohjailemaa”. Sellaisen perinnön purkaminen osoittautui monen sukupolven taakaksi.

Kirja näyttää pelottavia asioita omasta ajastamme, ja sen analyysi on tiukkaa ja pysähdyttävää. Nuortenkirjoissa yhteiskunnallisuus korostuu harvoin näin suorasukaisesti. Termistö on milteipä poliittista.

Kirjailija luottaa sekä romaaninsa tyttöihin että aktiivisiin, ajatteleviin lukijoihin.

Hyväntahtoista virnuilua

Koska nuorten aikuisten kirjojen lukijakunta saattaa ikävuosiltaan hyvinkin hipoa kahdenkympin rajaa, se tarjoaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia kirjallisuudelle.

Nicola Yoonin Rakkauden askelkuviot (WSOY, suom. Helena Bützow) 17-vuotias Evie vertailee jatkuvasti lukemiensa viihdekirjojen rakkauskäsitystä omiin haparoiviin kokemuksiinsa.

Hän kertoo lukeneensa varsinkin silloin, kun oli ”surun ja hulluuden karuilla syrjäperukoilla”. Hän poistaa rakkausromaanit hyllystään, kun niiden maagisuus häviää: ”Niihin ei ole tarkoituskaan uskoa ikuisesti”.

Evien laatimat listat tihkuvat ironisia huomioita rakkausviihteen tykötarpeista. Hän luettelee rakkausromaanien miesten klassisia piirteitä, esim. virnistyksen.

Evien omat askelet lemmenmaailmassa sujuvat hiukan pateettisemmissa merkeissä, ja nuortenkirjallisuudelle tyypillisesti huolta aiheuttaa isän uusi avioliitto.

Nuoret aikuiset ovat suvaitsevaisia.

Catherine Riderin teos Kiss me – Rakkautta New Yorkissa (Otava, suom. Terhi Leskinen) sisältää niin ikään jännittäviä kommentteja kirjallisuudesta.

Charlotte tuskastuu ahmimiinsa kepeisiin ja hauskoihin Chick lit -kirjoihin*) ja vaihtaa sykkivät sydämet toimintakirjoihin. Hän haluaa vahvoja juonia ja väkivaltaa – ”eikä lainkaan tunteita”.

Rakastumisen mekanismeja mietitään hektisesti Tittamari Marttisen Sarjarakastujassa (Avain).

Melina ei ole valmis sitoutumisiin ja rutiineihin, vaan tahtoo elää täysillä. Käytännössä se merkitsee valpasta deittailua, joten kirja on väistämättä vauhdikas ja levoton.

Melinan pienet tuumailut suovat lukijalle hengähdyspaikkoja. Psykologiaa opiskeleva tyttö puhuu motivaatiosta ja iloista: hän pyrkii arjen paineissa ”sujauttamaan mukaan pieniä ilonaiheita”.

Marttisen romaanissa ei pysähdytä ihmettelemään erilaisia identiteettejä eikä liioin seksuaalisia suuntautumisia. Hienoa ya-kirjoissa onkin juuri se, että nuoret aikuiset näytetään suvaitsevina ja omasta olemuksestaan iloitsevina. Perinteisissä nuortenkirjoissa identiteetin pohtiminen esitetään vielä tuskallisena ja hapuilevana prosessina.

*) Chick lit on kaunokirjallisuutta, joka käsittelee modernin naisen elämän ongelmia humoristisesti ja kevyesti.

”Mä olin uusi ja nuori”

Ya-kirjallisuus on omiaan käsittelemään monimutkaista ja vaikeaa me too -ilmiötä. Elina Kilkun Ihana tyttö (Bazar) survaisee suoraan ongelman ytimeen ja näyttää tapahtumaketjun alusta loppuun.

15-vuotias Reetta pääsee mukaan nuorisomusikaaliin, mutta pahaksi onneksi ohjaajamies lirkuttelee alkoholin avulla nuoren tytön seksikumppanikseen.

Manipuloinnin mekanismit ovat armottomia ja ovelia.

Me too -ilmiö alusta loppuun.

”Kukaan ei ollut kertonut, ettei mikään ehkäisy suojelisi mun itsetuntoa, minäkuvaa, muistoja”, Reetta analysoi tuntemuksiaan ja kommentoi kaihtelematta myös yksinäisyyttä: ”Pulpettirivistössä oma yksinäisyys ei ollut niin alleviivattua kuin pihalla”.

Kirja ei lupaa helppoja ratkaisuja hyväksikäytöstä selviämiseen, mutta epäselväksi ei jää, että tarvitaan vahvuutta ja auttavia aikuisia. Ihana tyttö on kaikessa kauheudessaan selviytymistarina: Reetalla alkaa uusi elämä, ja hän saa uusia ystäviäkin.

Maailma tyhjenee

Salla Simukka rakentaa kalsean tulevaisuusnäyn dystopiaromaanissaan Jäljellä (Tammi). Vuonna 2012 ilmestyneessä lähitulevaisuuden kuvauksessa koululaiset luokitellaan taipumusten mukaisiin ryhmiin, ja päähenkilö Emmi saa tyytyä olemaan epämääräinen, mielenkiinnoton Potentiaali. Dystooppiselta tuntuu sekin, ettei juuri kukaan tunne satuperinnettä, ja suurin osa paperikirjoista on kyörätty kirjastojen varastoihin.

Juoni keskittyy painajaismaiseen tilanteeseen: jäljellä on enää vain muutama nuori, mutta muutoin elämä on yhtäkkiä kadonnut kaikkialta. Kirjan lopussa nuoret luovat omalakista yhteisöään Suomenlinnan kätköissä.

Kauhistuttavat puitteet tarjoavat mahdollisuuden suurille filosofisille kysymyksille. Vastauksia ei ehkä ole, mutta on pakko silti kysyä. Ya-kirjallisuuden voima on tälläkin kertaa aktiivisissa nuorissa.

Outojen tapahtumien selitys jää Toisaalla-jatko-osan varaan.

2000-luvun nuortenkirjallisuudessa suositaan vähän ärsyttävälläkin tavalla telkkarisarjamaista dramaturgiaa: juoni jätetään kylmästi kesken ja pakotetaan odottamaan seuraavaa osaa! Mutta nuoria lukijoita se taitaa paremminkin koukuttaa kuin kiukuttaa.

Hyvä lukija,  

Lastensuojelun Keskusliiton julkaisema Lapsen Maailma -lehti on journalistisin periaattein toteutettava aikakauslehti, joka katsoo maailmaa uteliaan lapsen silmin. 

Tue Lastensuojelun Keskusliittoa sekä laadukasta journalismia tilaamalla Lapsen Maailma – joko diginä tai painettuna lehtenä. 

Ulla Siimes, päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja  

Tilaa lehti itsellesi tai lahjaksi