Muistamisia

Eemeli Suihkosella, 7, ja Isla Rapelilla, 7, on molemmilla paljon hyviä muistoja.

– Kerran olin rannalla uimassa ilman äitiä ja isää. Kavereitten kanssa oli kiva uida, se tuntui ihan samalta kuin olisi ollut oman perheen kanssa. Se on mun tosi kiva muisto, Isla kertoo.

– Mun hyvä muisto on se, kun olin serkkujen ja perheen kanssa uimassa Kreikassa hotellin uima-altaassa. Sitten tuli kyllä yhtäkkiä salama keskellä uintia. Silloin mä pelästyin ihan sairaasti, Eemeli kertoo.

– Mäkin olin Kreikassa! Isla innostuu.

– Me asuimme siellä kerrostalossa ja saatiin koiria hoidettavaksi. Menimme ostamaan jätskiä, mutta kioski oli mennyt jo kiinni.

– Me saatiin siellä uima-altaalla ilmaiseksi pillejä ja karkkeja, Eemeli muistelee.

– Olin myös uimapuistossa. Siellä meni sen ympäri kiipeilypaikka, Isla lisää.

– Niin, mäkin muistan sen! Oliko siellä myös jalkapallokenttä?

– Oli kyllä. Ja ilotulitukset, näitkö ne?

– Näin, Eemeli nyökkää.

– Ehkä minä näin sua siellä ihan vähän, en kyllä muista aivan tarkkaan, mutta aivan kuin olisin nähnyt, Eemeli pohtii.

– Mitkä vaatteet mulla oli? Isla kysyy.

– Sitä en muista, mutta mulla oli palmushortsit.

”En ole koskaan unohtanut tulla eskariin. Olen aina tullut, ellen ole ollut kipeä.”

Islasta ja Eemelistä on hauska muistella. Se sujuu heidän mielestään helposti.

– Mulle tehtiin kerran sellainen juttu, jossa piti tehdä kaikkia erilaisia juttuja ja silloin paperiin kirjoitettiin, että hyvä muisti, Isla huomauttaa.

– Yleensä voi muistaa aika monia vanhoja asioita, ellei sitten ole muistisairas. Muistisairas ei muista yhtään mitään. Se sairaus tulee kyllä enemmän vanhuksille, Isla arvelee.

Hetken pohdittuaan asiaa hän tuumaa, että vauvatkin muistavat aika vähän.

– Vauvat muistaa vain jotain ky, ky, gää, mutta se ei ole muistisairautta.

– Serkun vauva muistaa jo aika paljon sanoja, Eemeli tuumii.

”Vauvat muistaa vain jotain ky, ky, gää.”

Unohtaminenkin on tuttua.

– Se on sellaista, että on luvannut jotain ja sitten unohtaa. Mä ensin unohdin mennä Duudsonparkkiin kaverin kanssa, mutta sitten onneksi muistinkin mennä, Eemeli kertoo.

– Sinne mä olen just menossa Sofin, Lumin ja Elsin kanssa. Sinne voi tulla Duudsonit käymään. Ne aina joskus tulee sinne. Ne on tosi hauskoja.

Isla kertoo, ettei hän ole unohtanut mitään isoja asioita.

– En ole koskaan unohtanut tulla eskariin. Olen aina tullut, ellen ole ollut kipeä. Mutta joskus voi unohtaa, että on menossa kylään tai sen, että on kipeä.

Jos on paljon harrastuksia, on enemmän muistamista.

– Harrastan tanssia, yleisurheilua, telinevoimistelua ja aloitan teatterin, Isla kertoo.

– Mä harrastan sählyä ja rumpua, Eemeli sanoo.

”Mä ensin unohdin mennä Duudsonparkkiin kaverin kanssa, mutta sitten onneksi muistinkin mennä.”

Kummallakaan ei ole huonoja muistoja.

– Mulla on joskus ollut vatsatauteja, mutta ei mulla niistä ole huono mieli, Isla sanoo.

– Sama juttu, vahvistaa Eemeli.

Eemeli harmittelee, ettei muista ihan kaikkia tapahtumia elämästään.

– Sellainen tuli nyt mieleeni, että laivalla mentiin rantapaikkaan Ranskassa. Siellä tein bäkkiä ja yhden voltin.

– Se bäkki tapahtuu niin, että kun voltti tehdään eteenpäin niin bäkkärissa mennäänkin sama juttu taaksepäin. Tai ehkä Eemeli voisi kertoa siitä paremmin, hän tietää enemmän. Se tehdään kuitenkin trampalla. Vai mitä? Isla kysyy.

– Joo, niinpä, just noin. Niin kuin kuperkeikka taaksepäin, mutta ilmassa, Eemeli vahvistaa.

Isla: ”Se bäkki tapahtuu niin, että kun voltti tehdään eteenpäin niin bäkkärissä mennäänkin sama juttu taaksepäin.”
Eemeli: ”Niin kuin kuperkeikka taaksepäin, mutta ilmassa.”

Haastattelua tehtäessä kaverukset kuuluvat vielä espoolaisen Niittykummun päiväkodin Niittyleinikit-ryhmään.

– Eskarista kaikki on mulle parhaita muistoja, Eemeli sanoo.

– Kaikki kaverit ovat paras muisto, Isla tuumii.

– Me ollaan Eemelin kanssa kavereita, mutta ei bestiksiä. Emme ole siis sellaisia, jotka voivat mennä kaikkialle yhdessä. Vai mitä?

– Joo, just noin, Eemeli nyökkää.

Kouluihin on käyty jo tutustumassa. Islan tuleva opinahjo on Päivänkehrän koulu ja Eemelin Jousenkaaren koulu.

Koulussa on omat sääntönsä, joita on jo isommilta sisaruksiltakin opittu.

– Ei saa puhua open päälle! Ei saa pitää lippistä tunnilla, eikä saa syödä purkkaa.

– Kun tunnit on kesken, käytävässä ei saa meluta. Pitää viitata, jos haluaa sanoa jotakin.

Muistettavia asioita siis piisaa, mutta onneksi muistia voi myös treenata.

– No vaikka lukemalla kirjoja. Luen tosi paljon. Opin lukemaan jo ennen eskaria. Luen pelottavampia kirjoja ja ei niin pelottavia. Pelottavampi oli Opettaja on kadonnut. Tälläkin hetkellä on menossa pelottavampi kirja Yökoulu. Kyllä tiedän, että hyvin tuossa kirjassa käy. Yleensä kirjat päättyvät onnellisesti, Isla on huomannut.