Sijaisperheessä kasvaneet tsemppaavat muita

Vera Mielonen, 22, sai runsas vuosi sitten ajatuksen. Hän halusi polkaista käyntiin jotakin kannustavaa, jolla saisi sijaisperheissä elävien lasten ja nuorten huomion kiinnittymään tulevaisuuteen, haaveisiin ja tavoitteisiin. Siis elämässä pärjäämiseen, eikä siihen, mitä menneisyydessä on tapahtunut.

Vera itse on elänyt kahdessa eri sijaisperheessä alle 2-vuotiaasta.

– Olen miettinyt paljon omaa lapsuuttani ja sitä, miten voisin auttaa muita. Olen aina yrittänyt tukea sijaissiskoja ja -veljiä.

Yhteistyökumppanikseen Vera löysi PePPi-hankkeen, ja nyt netissä voi katsoa videoita, joilla Veran lisäksi Viivi Kannisto, 20, ja Nina Nurminen, 20, kertovat menneisyydestään, oman elämänsä rakentamisesta, tulevaisuuden toiveistaan sekä siitä, mikä on auttanut heitä selviytymään vaikeuksista.

Sinä et ole menneisyytesi! Siinä pähkinänkuoressa tsemppauslause, jonka Vera haluaa sanoa kaikille sijaisperheissä asuville ja asuneille lapsille ja nuorille. Hänen takaraivossaan takoi miltei täysi-ikäiseksi asti ajatus, että hänelle käy automaattisesti samalla tavalla kuin hänen vanhemmilleen. Heillä oli päihde- ja mielenterveysongelmia, ja molemmat kuolivat Veran ollessa pieni.

Olin elämälle, vanhemmilleni ja kaikelle vihainen kymmenen vuotta.

Videolla olevasta valokuvasta katsoo hyvin vihainen pikkutyttö.

– Olin elämälle, vanhemmilleni ja kaikelle vihainen kymmenen vuotta. Vasta 18-vuotiaana tajusin, että voin tehdä omasta tulevaisuudestani ihan mitä tahansa.

Ensimmäisessä sijaisperheessään Vera koki väkivaltaa. Hän muutti uuteen sijaisperheeseen ollessaan 15-vuotias. Tämän perheen äiti – sijaismamma – oli oleellisen tärkeä henkilö menneisyydestä irrottautumisessa.

– Hän antoi minulle tilaa käsitellä asioita ja olla oma itseni. En voinut enää elää vihani kanssa. Siitä ja kaikesta omaan menneisyyteen liittyvästä oli pakko alkaa päästää irti.

Vera alkoi uuteen sijaisperheeseen muutettuaan kirjoittaa päiväkirjaa ja sitä kautta prosessoida menneisyyteen liittyviä vaikeita kokemuksia. Tänä päivänä hän kirjoittaa runoja ja muita tekstejä. Sen lisäksi leffat, dokumentit, Youtube-videot ja vertaistuki auttavat asioiden käsittelyssä.

Ihmiset, jotka ovat antaneet tunteen, että sinusta välitetään, ovat olleet keskeisiä myös Viivin ja Ninan elämän rakentumisessa.

– Mulla on tunne, että ellei elämässäni olisi tullut käännekohtaa 11-vuotiaana, vetäisin oikeesti jotain kamaa tuolla, sanoo Viivi, joka muutti sijaisperheeseen 2-vuotiaana.

Hänen elämänsä käännekohta oli ilta, jolloin hän riiteli rajusti sijaisäitinsä kanssa.

– Lopulta äiti huusi minulle pää punaisena, että me ei laiteta sua laitokseen, mehän jaksetaan sua! Sillä hetkellä tajusin, että sijaisperheeni ihmiset oikeasti rakastavat minua. Perheeni on maailman ihanin!

Lopulta äiti huusi minulle pää punaisena, että me ei laiteta sua laitokseen, mehän jaksetaan sua!

Viivin biologinen äiti kuoli hänen ollessaan 6-vuotias, eikä hän ole ollut yhteyksissä alkoholisoituneeseen biologiseen isäänsä. Viivi ei ollut osannut käsitellä äidin kuoleman aiheuttamia tunteita mitenkään, vaan sisälle oli jäänyt syvä hylätyksi tulemisen pelko.

– En halunnut uskoa ennen sitä iltaa, että joku voisi oikeasti rakastaa minua sellaisena kuin olen.

Nyt Viiville tärkeitä tukipylväitä ovat sijaisperhe, terapeutti ja yhteys Ninaan.

Nina muutti 16-vuotiaana ammatilliseen perhekotiin ja sieltä edelleen nuorisokotiin. Hän on purkanut olojaan myös kirjoittamalla sekä tekemällä kollaaseja ja käsitöitä.

– Etenkin neulominen on tosi terapeuttista. Viimeksi neuloin Viiville kirkuvanpinkit villasukat!

Ninan mielestä vaikean menneisyyden käsittely vaatii paitsi omaa ahaa-elämystä, myös sitä, että edes yksi ihminen uskoo lapseen tai nuoreen sekä sanoo ja näyttää sen aina välillä. Ninan oman elämän kannalta merkityksellisiksi nousivat pari nuorisokodin omaohjaajaa, jotka kertoivat omasta elämästään ja siitä, että heilläkin on rankka tausta.

– Ajattelin, että vaikka tuon ihmisen isä on ollut alkoholisti, hän on päässyt elämässään eteenpäin ja ammattiin. Pitäisikin opetella kääntämään vaikeudet voimavaraksi.

Opiskelu ja ammattiin tähtääminen on tärkeää kaikille kolmelle.

– On niin siistii tietää, että on hyvä jossakin, sanoo hyvillä arvosanoilla lähihoitajaksi valmistunut Viivi.

Viivi Kannisto, Nina Nurminen ja, Vera Mielonen haluavat kannustaa myös muita pärjäämään.

Hän haluaa tsempata kaikkia samantyyppisissä elämäntilanteissa eläneitä lauseella: ”Muista, että susta on kaikkeen!”

Tulevaisuudessa Viivi haaveilee opiskelevansa vielä sairaanhoitajaksi ja uudistavansa työkulttuuria.

– Mä en keskity työssäni ainoastaan lääkkeiden antamiseen, vaan haluan, että työstä tulisi ihmisläheisempää.

Vera opiskelee liiketaloutta ammattikorkeakoulussa, mutta aikoo hakea kauppakorkeakouluun. Hän haaveilee tulevansa talousasiantuntijaksi. Lisäksi hän haluaa olla mukana politiikassa, toimia järjestöaktiivina ja puhua ekologisen elämäntavan puolesta. Myös kissanomistajaksi olisi hauska päästä.

Nina opiskelee ammattiopistossa verhoilijaksi. Hän on päättänyt lähteä opiskelemaan ajoneuvoverhoilijaksi, jollei valmistuttuaan työllisty johonkin verhoomoon.

– Sitten jossakin vaiheessa pistän pystyyn oman yrityksen. Ja hankin vanhan jenkkiauton.

Eikä äidiksi tuleminenkaan kuulostaisi hassummalta.

www.hyväkiertoon.fi

Vertaistukea & verkostoitumista

• PePPi-hanke on kolmen lastensuojelujärjestön – Pelastakaa Lasten, Perhehoitoliiton ja Pesäpuun – yhteinen hanke, joka on osa Emma&Elias-avustusohjelmaa.
• RAY tukee projektia.
• Hankkeessa kehitetään uudenlaista järjestölähtöistä vapaaehtoistoimintaa, vertaistukea ja verkostoitumista sijaisperheiden tueksi.
• Uudellamaalla, Pohjois-Karjalassa ja Keski-Suomessa toimiva hanke kestää vuoteen 2016.
  

Minä aloitan alusta

minä etsin sen
kuka olen se minä
ilman murheita ja tarinoita

minä aloitan alusta
minä päätän pystyä tähän elämään
minä päätän osata olla

onnellinen,
hengittää
ja elää
pyyhkimättä menneitä pois

antaa niiden vain olla
aina mukana, mielessä muttei läsnä
vielä on päiviä jäljellä

jokainen niistä on uusi alku

Ote Vera Mielosen runosta