Mielimusa kannustaa riskinottoon

Musiikkityypistä riippumatta lempimusiikki lisää taloudellista riskinottoa ja inhokkimusiikki vähentää sitä. Tulos ei ole itsestään selvä, sillä ihmisten suhtautumista taloudelliseen riskinottoon on tähän saakka pidetty suhteellisen muuttumattomana, miltei persoonallisuuspiirteenä.

Aalto-yliopiston professorin Markku Kaustian ja samassa talossa tutkijana toimivan Marja-Liisa Halkon tutkimus osoitti, että muuttamalla koehenkilöiden mielihyvän tuntemuksia myös heidän riskinottohalukkuutensa muuttuu. Tuntemusten säätelyyn käytettiin musiikkia.

Koehenkilöiksi rekrytoitiin 12–17-vuotiaita tyttöjä ja poikia. Mukaan haluttiin nimenomaan nuoria, koska he tietävät yleensä hyvin tarkasti, mistä musiikista pitävät ja mistä eivät. Heidän on siis helppo nimetä omat suosikkinsa ja inhokkinsa.

Koehenkilöille esitettiin joukko erilaisia arpajaisia, joissa kaikissa oli fifty–fifty-mahdollisuus voittaa tai hävitä pieni summa rahaa. Voittojen ja tappioiden koot vaihtelivat arpajaisten välillä, ja koehenkilöiden tehtävänä oli kunkin arvonnan kohdalla kertoa, olisivatko he valmiita osallistumaan siihen.

Kokeen aikana taustalla soi joko koehenkilön suosikkimusiikki, inhokkimusiikki tai ei musiikkia lainkaan. Kokeen jälkeen tutkijat laskivat, kuinka suuren muutoksen tappioiden koossa musiikki korvasi. Osoittautui, että hyvänä pidetty musiikki korvasi keskimäärin 3,1 prosentin kasvun tappioissa. Tappioiden pelko siis väheni, kun taustalla soi oma mielimusa.

Tappion pelko vähenee lempibiisin soidessa.

Toisessa tutkimuksessa selvitettiin toiminnallisen magneettikuvauksen avulla, miten riskinottohalukkuuden ja musiikin yhteisvaikutus näkyy ihmisten aivoissa. Tähän kokeeseen rekrytoitiin aikuisia.

Tutkimuksessa selvisi, että lempimusiikki lisää myös aikuisten riskinottoa. Lisäksi hyvän musiikin vaikutus paikallistettiin kahteen aivojen alueeseen, mantelitumakkeeseen ja striatumiin. Alueet liittyvät sekä palkitsemiseen että tunteiden käsittelyyn, ja niiden tiedetään olevan tärkeässä roolissa, kun erilaisia valintavaihtoehtoja punnitaan.

>Markku Kaustian ja Marja-Liisa Halkon tutkimukset julkaistiin viime vuonna PLOS One ja Journal of Neuroscience, Psychology and Economics -lehdissä.

Perheneuvonta ei aja lapsia liikkeelle

Suuri osa lapsista liikkuu tätä nykyä paljon vähemmän kuin pitäisi. Arto Laukkasen väitös osoittaa, ettei tilannetta voi korjata pysyvästi muutaman kuukauden kestävällä perheneuvonnalla. Pahimmassa tapauksessa neuvonta voi jopa muuttaa tilannetta väärään suuntaan.

Lapsen liikkumiseen vaikuttaa hyvin paljon se, miten perheen vanhemmat suhtautuvat liikuntaan. Laukkasen tutkimista perheistä aktiivisimmissa lasten liikkumista tuettiin 4–5 kertaa viikossa, passiivisimmissa vain kerran viikossa.

Tuella Laukkanen tarkoittaa vanhempien ja lasten yhteistä liikkumista, lapsen kehumista ja kannustamista liikuntaan, hänen kyyditsemistään liikuntaharrastuksiin ja liikuntavälineiden hankkimista.

Vuosina 2011–2013 tehtyyn tutkimukseen osallistui 126 iältään 4–8-vuotiasta lasta vanhempineen. Neuvonnassa keskityttiin hyötyliikuntaan, mm. kodin ja päiväkodin välisten matkojen kulkutapaan, ja lapsen liikkumiseen kohdistuvien turhien kieltojen karsimiseen. Neuvontaa annettiin puolen vuoden ajan, ja muutosten pysyvyyttä seurattiin toiset puoli vuotta.

Aluksi neuvonta näytti tehoavan: vähiten liikuntaa tukevien perheiden lasten vapaa-ajan liikunta lisääntyi lähes kolmanneksella. Muilla lapsilla muutoksen suunta oli kuitenkin päinvastainen, ja myös liikkumistaan lisänneiden lasten elämä palasi neuvonnan päättymisen jälkeen entisiin uomiinsa.

Laukkanen tulkitsee tuloksiaan niin, että ollakseen tehokasta perheille kohdennetun liikuntaneuvonnan tulisi olla jatkuvaa, ja lapsiperheiden liikkumistottumuksiin pitäisi kiinnittää huomiota vieläkin varhaisemmin kuin tutkimuksessa tehtiin. Minkä varhaislapsuudessa oppii, sen vanhuudessa taitaa.

>Arto Laukkanen: Physical activity and motor competence in 4–8-year-old children: results of a family-based cluster-randomized controlled physical activity trial. Jyväskylän yliopisto 2016.

Dopingia vanhempien mieliksi

Vanhempien suunnalta tuleva vaatimusten paine altistaa nuoret miesurheilijat doping-aineiden käytölle, kertoo englantilaisessa Kentin yliopistossa tehty tutkimus.

Vanhemmilla oli suurempi vaikutus tutkittujen nuorten doping-asenteisiin kuin millään muulla yksittäisellä tekijällä. Tutkimukseen osallistuneet 129 brittiläistä poika- ja miesurheilijaa olivat keskimäärin 17-vuotiaita.

Tutkijat suosittelevat dopingin vastaisten ohjelmien suuntaamista entistä nuorempiin urheilijaryhmiin. Samalla vanhemmat halutaan tehdä nykyistä tietoisemmiksi siitä, miten yliviritetyt menestys- ja täydellisvaatimukset jälkikasvuun vaikuttavat.

Yhä nuorempia pitäisi valistaa dopingin vaaroista.

Tutkijoiden läpikäymiä tekijöitä olivat vanhemmilta tulevien paineiden lisäksi urheilijan oma pyrkimys täydellisyyteen, virheiden pelko ja valmentajan taholta tulevat täydellisyysvaatimukset. Tutkituista muuttujista vain vanhemmilta tulevat paineet muuttivat nuorten doping-asenteita hyväksyvämpään suuntaan.

Katsomossa illasta toiseen silmä tarkkana istuvien vanhempien lapsi- ja teiniurheilijoille luomat paineet on tunnettu urheilupiireissä jo kauan, mutta vanhempien vaikutusta nuorten doping-asenteisiin ei ole tätä ennen tutkittu. Seuraavaksi tutkijat aikovat selvittää, vaikuttavatko vanhemmilta tulevat paineet samalla tavoin nuoriin naisurheilijoihin.

Tutkijat puhuvat ”tiikerivanhemmuuden” yleistymisestä: ankarat ja vaativat vanhemmat edellyttävät lapsiltaan yhä kovempia suorituksia kiinnittämättä lainkaan huomiota siihen, minkä hinnan lapset näiden vaatimusten noudattamisesta maksavat. Eläinten ystävän mielessä herää kysymys, tekeekö nimitys oikeutta tiikereille.

>Daniel J. Madigan, Joachim Stoeber, Louis Passfield: Perfectionism and attitudes towards doping in junior athletes. Journal of Sports Sciences, 2015; 34.