Hyppää sisältöön

Melu hukuttaa opettajan äänen luokkahuoneessa

Lapsen vaikeus keskittää huomio opettajan puheeseen meluisassa luokkahuoneessa on ikäkauteen liittyvä ongelma, joka voi vaikuttaa oppimistuloksiin.
Julkaistu
Teksti Antti Vanas
Kuvat Unsplash
Melu hukuttaa opettajan äänen luokkahuoneessa

Aikuisilta asia voi jäädä huomaamatta, sillä he kestävät hälyä lapsia paremmin. Kun taustahälyä lisätään, aikuisen kyky seurata puhetta säilyy, mutta lapsen tarkkaavaisuus alkaa heiketä.

Aalto-yliopiston ja belgialaisen Erasme-sairaalan neurotieteilijät tutkivat aikuisilla ja lapsilla ns. cocktailkutsuilmiötä, eli kykyä keskittyä yhteen puhujaan taustahälyssä.

Tutkittavien aivotoimintaa seurattiin magnetoenkefalografialla (MEG) samalla, kun he seurasivat yhtä puhujaa taustahälyn keskeltä. Taustahäly koostui toisten puhujien jutustelusta. Sen voimakkuutta muunneltiin kokeen eri osissa.

MEG-mittauksen avulla tutkijat näkivät puheen rytmin ohjaavan kuulijan kuuloaivokuoren toimintaa. Kun taustahälyä lisättiin, aikuisten aivot pystyivät seuraamaan puhetta yhtenäisenä äänivirtana. Lasten aivot suoriutuivat tehtävästä aikuisten aivoja huonommin. Tästä syystä lapsen on aikuista vaikeampi valikoida tarkkailtavaa puhetta taustahälyn seasta.

Aivomittaukset tukevat aikaisempaa havaintoa siitä, että lasten on vaikea ymmärtää puhetta meluisissa ympäristöissä. Tutkijaryhmän seuraavana tavoitteena onkin etsiä uusia keinoja, jotka auttaisivat lapsia selviytymään hälyisissä kasvu- ja oppimisympäristöissä.

Journal of Neuroscience -lehdessä äskettäin julkaistussa Cortical tracking of speech-in-noise develops from childhood to adulthood -tutkimuksessa verrattiin aikuisia ja 6–9-vuotiaita lapsia.

Nyt, kun olet lukenut jutun, haluaisimme kertoa Sinulle,

että julkaisemme aina joitakin printtilehden juttuja verkossa ilmaiseksi. Näin siksi, että tärkeä ja asiantunteva tieto lapsista ja perheistä olisi mahdollisimman monen saatavilla.

Lehtitilauksista saatavilla tuloilla pystymme kuitenkin tekemään laadukkaampaa ja monipuolisempaa lehteä. Haluaisitko auttaa meitä siinä? Tilaamalla Lapsen Maailman printtilehden tuet samalla Lastensuojelun Keskusliiton työtä lapsen oikeuksien edistämiseksi.

Painatamme lehden Punamustan painotalossa. Punamustalle on myönnetty Joutsenmerkki eli Pohjoismainen Ympäristömerkki. Lehti painetaan PEFC-sertifioidulle paperille, johon käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja valvotuista kohteista. Tämä tiedoksi sinulle, jota paperisen lehden ekologinen jalanjälki huolettaa.

Voit halutessasi tilata lehden lahjaksi esim. lähimmälle koululle, päiväkodille, sairaalalle tai neuvolalle. Lasten parissa työskentelevät ammattilaiset arvostavat lehtemme sisältöjä suuresti.

Tuethan työtämme tilaamalla lehden! Lämmin kiitos jo etukäteen.