Lastensuojelun Keskusliitto 80 vuotta!

Lastensuojelun Keskusliitto viettää tänä vuonna 80-vuotisjuhliaan. Haastattelimme sen puheenjohtajia 40 viime vuoden ajalta. Ääneen pääsevät siis Heikki Koski, Seppo Lindblom, Maria Kaisa Aula ja Pentti Arajärvi.

Vuonna 1977 Lastensuojelun Keskusliitolle etsittiin uutta puheenjohtajaa, sillä vuodesta 1959 tehtävää hoitanut Arvi A. Heiskanen oli ilmoittanut luopuvansa.

Heikki Koski

Sopivaa kandidaattia etsivät Keskusliiton tuore toiminnanjohtaja Kalle Justander, Mannerheimin lastensuojeluliiton pääsihteeri Jaakko Itälä ja Pelastakaa Lapset -järjestön toiminnanjohtaja Elina Rautanen. Valiokalenteria tarkasti tutkittuaan he päätyivät hallintotieteen tohtori Heikki Koskeen (s. 1940).

Koski oli entinen Porin kaupunginjohtaja, joka oli siirtynyt vuonna 1975 Alkoon vähittäismyyntijohtajaksi, mitä pidettiin lastensuojelullisestikin tärkeänä tehtävänä. Hän toimi Keskusliiton puheenjohtajana vuosina 1977–89.

Koski kertoo suomalaisen lapsuuden olleen puheenjohtajakaudellaan yleisellä tasolla turvallista: 1970-luvun suuret uudistukset – peruskoulu, kansanterveys, lasten päivähoito ja yhteiskuntasuunnittelun korostuminen – loivat puitteet lasten ja nuorten asemalle.

– Mutta turvallinen lapsuus ei silloin kuten ei nytkään koskenut kaikkia. Lastensuojelun Keskusliiton ei tarvinnut väkisin keksiä asioita, joita ajaa.

Toiminnan tärkeä painopistealue oli lastensuojelulainsäädännön uudistaminen, jota Keskusliitto ajoi voimakkaasti, ja joka toteutuikin 1980-luvulla.

– Tosin vuosikymmenen lopulla jouduttiin toteamaan, ettei lakia uudistettaessa keskeiseksi tavoitteeksi asetettu lastensuojelun jälkeenjääneisyyden korjaaminen edennyt toivotulla tavalla.

Koski luettelee tärkeiksi teemoiksi myös työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen sekä lasten ja nuorten huomioonottamisen kaikessa yhdyskuntasuunnittelussa – oli kysymys sitten asunnoista, liikenteestä tai vapaa-ajasta.

Kuusikauppiaana

Erityisen merkittävinä tapahtumina puheenjohtajakaudellaan Koski mainitsee Kansainvälisen Lapsen vuoden 1979 ja Itsenäisyyden juhlavuoden rahaston ITLA:n perustamisen 5.12.1986.

– Mieleenpainuva hetki oli, kun 99-vuotias Arvo Ylppö nimikirjoituksellaan vahvisti sosiaali- ja terveysministeriön ja Keskusliiton allekirjoitukset.

ITLA keräsi varoja myymällä Kaivopuistossa kasvavan itsenäisyyden kuusen taimia 5 000 markan hintaan yrityksille, yhteisöille ja yksityisille.

– Näin meistä toiminnanjohtaja Kalle Justanderin kanssa tuli kuusikauppiaita. Kyllä niitä ostettiinkin, mutta ei muistaakseni kuitenkaan ihan niin paljon kuin olimme tavoitelleet. Mutta monet näyttivät esimerkkiä. Presidenttipari istutti taimen Mäntyniemeen lokakuussa 1987 ja Arvo Ylppö HYKS:n Lastenklinikan takapihalle 100-vuotispäiväänsä seuranneena päivänä.

Koskesta suomalainen lastensuojelu on onnistunut työssään ihan kohtuullisesti.

– Tosin lastensuojelu kuuluu niihin aloihin, jotka helposti kärsivät, kun taloudellinen tilanne kiristyy.

Hän muistuttaa, että Suomi on yhä hyvinvointivaltio, jolla on kaikki edellytykset pitää huolta lapsistaan ja nuoristaan. Meillä on korkeatasoinen koulutus, hyvä sosiaalinen turvaverkosto ja kyllin vahva talous.

– Parantamisen varaa on toki aina, eivätkä valtio ja kunnat voi taata kaikkea. Suurin merkitys on kodeilla ja lasten lähiolosuhteilla, Heikki Koski summaa.

Seppo Lindblom

Postipankin pääjohtaja Seppo Lindblom (s. 1935) valittiin Kosken seuraajaksi vuonna 1989. Hän oli toiminut kauppa- ja teollisuusministerinä, mikä näkyi Keskusliiton linjanvedoissa 1990-luvun alun laman aikaan.

– Suuri lama iski köyhiin lapsiperheisiin rajusti. Muistan korostaneeni, että työttömyyden vähentäminen vie aikansa, mutta kauemmin kestää hoitaa laman sosiaalisia haittoja, Lindblom kertoo.

Kysymykseen puheenjohtajakautensa onnistumisista Lindblom vastaa:

– Onnistumisen asemesta puhuisin yhdestä ahaa-elämyksestä. Vierailimme toiminnanjohtaja Mauri Upanteen kanssa Petroskoissa, missä oli vasta viriämässä moderni lastensuojelutyö. Meiltä kysyttiin, tarvittiinko Suomen tapaisessa maassa lainkaan lastensuojelua. Kirjoitin myöhemmin Yhteiskuntapolitiikka-lehteen artikkelin Lapsi vauraassa, turvattomassa maailmassa, mikä oli tavallaan vastaus meille esitettyyn kysymykseen.

Vanhemmuuden puute

Tiukassa taloudellisessa tilanteessa aineelliset ongelmat olivat etualalla, mutta huomio alkoi kiinnittyä yhä enemmän sellaisiin lastensuojelun ongelmiin, joita näytti esiintyvän ihan kelvollisen hyvinvoinnin oloissa.

– Kasvava tavarapaljous ei riittänyt ratkaisuksi.

– Alettiin puhua vanhemmuuden puutteesta, mikä on edelleen vaikeasti lähestyttävä ja yhteiskunnallisesti herkkä puheenaihe.

Lindblom muistuttaa, että modernisaatiolla on kahdet kasvot: nykyajan etiikka tunnustaa lapsen oikeudet, ja häntä tulisi kuunnella.

– Mutta nykyajan yhteiskunnan rakenteet saattavat jättää lapsen etäämmälle. Miten kuulla sitä, josta loitonnumme? Vain hyvin sitoutunut ja hellä lastensuojelu voi vastata näihin aikamme haasteisiin. Pidettäköön se mielessä, kun kehitetään markkinahenkistä tehokkuuskilpaa!

Seppo Lindblom painottaa, että suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuus on viime kädessä kiinni siitä, miten lapsi tulee tänään kohdelluksi.

Maria Kaisa Aula

Lindblom ilmoitti neljännen kautensa alussa, ettei ole enää jatkossa käytössä puheenjohtajaksi. Keskusteluissa nousi esiin, että johtoon olisi viimein aika saada nainen.

Syyskokouksessa 2003 puheenjohtajaksi valittiinkin entinen kansanedustaja, valtiotieteen lisensiaatti Maria Kaisa Aula (s. 1962), joka oli tullut samana vuonna kaksosten äidiksi.

Aula kuvaa, että hänen kautenaan lapsuusaika oli useimmille lapsille ja nuorille mukavaa ja iloista, kuten nytkin. Lasten osallistumisen ja vaikuttamisen tavoitteet niin koulun kuin lastensuojelukin puolella olivat vasta iduillaan.

– Nykyisestä mobiililaitemaailmasta oltiin kaukana, mutta lapsuuden lyhenemisen paineista median ja mainonnan läpitunkevuuden vuoksi puhuttiin jo paljon.

Erityisen tyytyväinen Aula oli jäsenjärjestöjen kanssa käytyyn vuoropuheluun liiton strategiatyössä sekä YK:lle tehdyn Lapsen oikeuksien järjestöraportin valmistelussa.

– Keskusliitto alkoi tärkeällä tavalla tuoda lapsen oikeuksia ja lasten osallistumista myös oman toimintansa keskiöön.

Eroon hankeähkystä

Pohtiessaan suomalaisen lastensuojelun ja lastensuojelun onnistumista Aula painottaa, että suomalaisten lasten hyvinvointi on maailman kärkeä, mutta tunnistamme samalla hyvin omat kipukohtamme.

– Teemme töitä oikeiden asioiden kanssa, mutta lyhytjänteisyydestä ja hankeähkystä pitäisi päästä eroon.

On hienoa, että aikuiset arvostavat yhä enemmän sekä lasten että nuorten asiantuntemusta ja haluavat oppia heiltä. Parannettavaakin on.

– Emme ole onnistuneet saamaan eri alojen ammattilaisia toimimaan yhdessä niin että lapsi, nuori ja perhe saisivat sopivan tuen oikeaan aikaan. Lapset ja perheet eivät tule hyvin kohdatuiksi.

Aula sanoo, että myös palvelujärjestelmän omat kankeudet lisäävät kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrää.

–Kuullaan paremmin lasten ja nuorten oma ääni! Toimintakulttuurin uudistamisessa on iso työ.

Suurimpana uhkana lapsuudelle Aula näkee ilmaston lämpenemisen, sen että talvet loppuvat.

– Yhdenvertaisuuden puolesta joudumme tekemään paljon töitä: eriarvoisuus on sekä taloudellista että ihmissuhteiden laatuun ja vanhempien koulutukseen liittyvää.

Maria Kaisa Aulan puheenjohtaja kausi jäi lyhyeksi, sillä hän aloitti jo syksyllä 2005 Suomen ensimmäisenä lapsiasiavaltuutettuna. Nykyään hän toimii hallituksen Lapsi- ja perhepalveluiden muutoshankkeen (LAPE) ohjausryhmän puheenjohtajana.

Pentti Arajärvi

Vuonna 2005 Aulan seuraajaksi valittiin oikeustieteen tohtori Pentti Arajärvi (s. 1948), joka on toiminut selvitysmiehenä useissa  sosiaalipoliittisissa kysymyksissä sekä sosiaalioikeuden professorina. Hän on myös Suomen Mielenterveysseuran liittohallituksen puheenjohtaja.

Pohtiessaan edelleen jatkuvaa kauttaan hän mainitsee huolestuttavana trendinä yleisen yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvun, joka koskee myös ja joissain suhteissa erityisesti lapsiperheitä.

Keskusliiton nykyisistä haasteista Arajärvi sanoo:

– Viime vuosina on korostettu lapsen oikeuksia ja Lapsen oikeuksien sopimusta. Sen oikeuksista on erityisesti noussut esille lapsen oikeus osallisuuteen – siis oikeuteen vaikuttaa vanhempiensa ohella itseään ja lähintä ympäristöään koskeviin asioihin.

Henkinen väkivalta kuriin

Hienoa Arajärven kaudella on ollut se, että suomalaisten asenteet kuritusväkivaltaan ovat parantuneet.

– Vaikka vieläkin sitä liiaksi käytetään ja siedetään. Henkinen väkivalta pitäisi saada kuriin, mukaan luettuna koulukiusaaminen ja muu vastaava toiminta.

Arajärvestä suomalainen lastensuojelu toimii kohtuullisesti.

– Kaikessa toiminnassa sattuu epäonnistumisia. Lastensuojelussa ne ovat tietysti kaikkein pahimpaan paikkaan sattuvia. Työtä tehdään paineessa, eivätkä tilanteet ole mitenkään itsestään selviä. Kiitos täytyy antaa siitä suuresta sydämestä, jolla lastensuojelua tehdään!

Entä sitten lasten suojelu?

– Sekin toimii, mutta selviä parantamisen paikkoja on. Edes julkinen hallinto ei ole kovin innostunut lapsivaikutusten arvioinnista ja lapsibudjetoinnista yksityisistä toimijoista puhumattakaan.

Arajärvestä lapsuuden ja nuoruuden hyvästä ja yhä paremmasta huolehtimisesta ei voi tinkiä.

– Seuraavat askeleet voisivat olla varhaiskasvatuksen subjektiivisen oikeuden palauttaminen entiseen laajuuteensa ja sen maksuttomuus, toisen asteen koulutuksen maksuttomuus myös kirjojen, tarvikkeiden ja oppimateriaalien suhteen sekä oppivelvollisuuden laajentaminen. Nuorten koulutuksella luodaan iso osa kansakunnan tulevaisuudesta.

Pentti Arajärven kaudella Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtajina ovat olleet Mauri Upanteen lisäksi Seppo Sauro (vuosina 2010–2015) ja Hanna Heinonen.

>Artikkelin teossa on käytetty Marko Paavilaisen teosta Ristiaallokosta lapsen oikeuksiin – Lastensuojelun yhteistoiminnan historia. (SKS 2012)