Kuukauden kirjat: Lastenkirja monipuolistuu

Jukka Itkosen runokirja Kaikki hyvin kasvimaalla (Lasten Keskus, kuvittanut Camilla Pentti) lähtee liikkeelle kevään valoisista hetkistä ja jatkaa myöhäiseen syksyyn. Runoissa kerrotaan kasveista ja eläimistä, ihmisten läsnäolon voi huomata vaivihkaisista huokailuista ja toivotuksista.

Laulu tulppaaninmukuloille sisältää kauniin puhuttelun: ”Nousettehan kevään tullen/ katselemaan meitä,/ katselemaan mitä meille kuuluu.”

Itkonen riimittelee vaihtelevasti, niinpä lukijalla on tilaa nauttia runon hengittämisestä. Kasvimaan runoissa on tarinallisetkin aineksensa, mutta yhtä vahvasti myös tunnelmia ja humoristisia yllätyksiä. Runouden luonnekin tulee määritellyksi: ”Hyvän olon runo on/ kuin mansikoita suussa.”

Pentin kuvissa on naivistista riemua.

Lastennäytelmä vahvistuu

Uusi kotimainen lastennäytelmä on aina tapaus. Vappu Kuuluvaisen ja Salla Viikan yhteisnide Kaksi näytelmää lapsille (Teatterikorkeakoulu) kehittelee sekä lastenteatteria että painettujen lastennäytelmien perinnettä.

Kirjan intomielisessä esipuheessa dramaturgian professori, näytelmäkirjailija Laura Ruohonen ihmettelee, miksi Suomessa lastenteatteri ei ole osa pakollisia teatterin korkeakouluopintoja. Ruohonen kysyy, kuka lastenteatteria oikein tekee, jos Teatterikorkeakoulussa ei tulevia tekijöitä opeteta näkemään sen taiteellisia mahdollisuuksia.

Kirjan näytelmät ovat erikoiskurssin tuloksia, ja ne vakuuttavat, että lastenteatteri voi olla paljon muutakin kuin perinteisen satunäytelmän maailma.

Kuuluvaisen Käärmeihmiset on pienten lasten moderni näytelmä, jossa tuttu kesämökkimiljöö muuttuu mielikuvituksen voimin villiksi ja vapaaksi. Viikan Taikanaksutin on hieman isommille tarkoitettu näytelmä perhe-elämän ja sukupuoliroolien kummallisuuksista. Hannan isä lukee salavihkaa Tekniikan Maailman suojissa romanttisia kirjojaan ja äidilläkin on omat salaisuutensa. Huumorin ja vähän fantasiankin keinoin näytelmässä kerätään rohkeutta omana itsenä olemiseen.

Virolainen uniseikkailu

Virolaista lastenkirjallisuutta suomennetaan hyvin niukasti. Mukavan poikkeuksen tekee Heiki Vilep, jonka tuotantoa on käännetty ahkerasti. Kaappipeikot (Lector, kuvittanut Ott Vallik, suomentanut Mika Keränen) on perinteinen uniseikkailu: Jani havahtuu kaappipeikkojen tunkeutumiseen huoneeseensa. Kamppailussa Jani tarvitsee tinasotilaidensa ja henkiin heränneen keinuhevosen apua.

Helppolukuisessa seikkailussa on vauhtia ja vähän huumoriakin, mutta siivoamisen tärkeyttä alleviivatessaan kirja muuttuu valjuksi. Kukapa haluaa, että lastenkirja päättyy hyveelliseen opetukseen: ”Mutta siitä lähtien Jani pani lelut aina takaisin omille paikoilleen leikin jälkeen.”

Brittihuumoria

Brittiläiset osaavat elegantin ilkeilyn. Andy Stantonin Olet ilkimys, herra Gummi! (Schildts & Söderströms, kuvittanut David Tazzyman, suomentanut Jaana Kapari-Jatta) on sukua Roald Dahlin ja David Walliamsin viiltävän ovelalle kertomistavalle.

Kiukkuiset ihmiset eivät ikinä saa palkintoa.

Tänä keväänä on ollut hieno mahdollisuus nauttia brittihuumorista, kun Dahlia on julkaistu uusintapainoksina ja kirjavuosi käynnistyi Walliamsin suomennoksella. Andy Stantonin Olet ilkimys, herra Gummi! kertoo likaisesta ja häijystä ukonräähkästä. Kirjassa todetaan reippaasti, että ”kiukkuiset ihmiset eivät ikinä saa palkintoa. He vain nälvivät ja nurisevat eivätkä näe, mitä kivaa heidän lähellään on”.

Monipolvinen juoni myllää asiat uuteen järjestykseen, mutta lukija voi iloita myös kertojan pähkähulluista koukeroista ja kommenteista. Lukija johdatellaan kummallisuuksien verkkoon.

Suuria kysymyksiä

Antti Siukosen kirjoittamassa ja Harri Heikkasen kuvittamassa Lasten katekismuksessa (Lasten Keskus) huomautetaan, että kirjaa ”ei ole viilailtu kammioissa eikä konsiileissa, vaan lasten leikkien äärellä”. Leikkisyys ja lapsen näkökulma ovat johdonmukaisesti läsnä kirjan jokaisella sivulla, vaikka samalla selvitellään aikuisellekin monimutkaisia ja hankalia asioita.

Kirjan lapset Benkku ja Saara keventävät tunnelmaa, kun käydään läpi mm. kymmentä käskyä, Isä meidän -rukousta ja uskontunnustusta. Leikillisyyden ja asiallisuuden välinen tasapaino ei Lasten katekismuksessa kuitenkaan horjahda. Selkeästi jäsennetty tietokirja johdattelee länsimaisen yleissivistyksen juurille.

Avaruuden taikaa

Avaruus on juuri niin hämmentävä ja häikäisevä aihe, että sitä esittelevässä lasten tietokirjassa kaikki luukut ja muut vipstaakit ovat omiaan. Rob Lloyd Jonesin kirjoittamassa Kurkista avaruuteen -kirjassa (Tammi, suomentanut Sari Kumpulainen) on yli 70 avattavaa luukkua, jotka selvittävät avaruuden ilmiöitä.

”Siellä on kaikenlaista merkillistä”, todetaan heti kättelyssä, ja jännittäväksi tutkimusmatka osoittautuukin. Kirja ei tietenkään paneudu perinpohjaisesti monimutkaisiin ilmiöihin, mutta antaa aavistuksen aihepiirin laajuudesta ja kiinnostavuudesta. Kurkista avaruuteen houkuttelee ihmettelemään.

Hyvän yön satuja

Illan tullen -satuvalikoima (Sanoma Magazines) sisältää seitsemän hyvän yön satua Disneyn tapaan. Satujen tekstit on merkitty Satu Heimosen nimiin. Mukana ovat mm. Tuhkimo, Kaunotar ja Hirviö sekä Lumikki kääpiökavereineen. Tutuista hahmoista esitetään tuoreita näkökulmia; Lumikki esimerkiksi elelee tämän kirjan versiossa jo prinssinsä kanssa.

Disney-yhtiön kuvamaailma sitä vastoin on turvallisen tuttu, vaikka välillä romanttinen hehkutus tuntuu lähes ylenpalttiselta. Disneyn roolia klassisen taidesadun välittäjänä ja muokkaajana ei kuitenkaan voi vähätellä. Kokoelmaan tosin olisi vielä helpompi tarttua, jos kirjaan valittu kirjaintyyppi ei olisi niin toivottoman pientä.

Liikaa kliseitä

Agenttimainen aihelma hämmentää.

Nuortenkirjallisuudessa suositaan kadonneita vanhempia ja karkailevia nuoria. Jukka-Pekka Palviaisen nuortenromaanissa Perjantai on hyvä päivä lähteä (Karisto) kerrotaan molemmista: Lotan isä on pakomatkalla ja Lotta päättää löytää hänet. Isä on todistanut oikeudessa vaarallista rikollista vastaan ja pelottavien uhkailujen ahdistamana hän on luikahtanut tiehensä.

Agenttimainen aihelma hämmentää, sillä vyyhteä ei selvitetä kunnolla. Romanttisella tavalla Lotta löytää jokseenkin vieraan pojan matkaseurakseen. On the Road -hengessä nuoret resuavat pitkin Suomea, ja kun perille päästään, on rakkaus iduillaan ja isäkin löytynyt.

Kirjailija tavoittaa Lotan ajatukset ja havainnot luontevasti, tyyli on kaunista mutta koristelematonta. Sen sijaan juoneen on pakkaantunut turhan paljon kliseitä. Koskettavimmillaan kirja käsittelee orastavaa toiveikkuutta. Tarinan poika kommentoi matkan vaikutuksia: ”Mulla on ollu pitkästä aikaa kivaa, kun on saanu tehdä, mitä ite haluu”.

Elämän solmukohta

Henna Helmi kertoo esikoisnuortenkirjassaan taitoluistelua harrastavasta 13-vuotiaasta Miisasta. Miisan kaksoisaxel (Tammi) keskittyy tytön hämmennyksen hetkiin: yläkouluun siirtyminen tuntuu vaikealta, ja luisteluharrastuksessa eteneminen takkuaa. Suomen mestaruudesta Miisa ei uskalla enää edes haaveilla. Kaikki tuntuu vaikealta, mikään ei kosketa: ”Miisa ihmetteli itsekin, milloin oli tämän kuoren kehittänyt ja mistä se koostui. Ja kuka sen osaisi rikkoa, hän itsekö?”

Pulmatilanteesta huolimatta kirjassa on myös paljon iloa ja taitoluistelun kuvausta, ja loppuratkaisu lupaa Miisallekin hyvää. Kirja houkuttelee keveydellään ja helppoudellaan, mutta samalla siinä on tyttökirjallisuuden perinteistä minuuden etsimistä ja kapinan siementä.

PS

Kotiseutu näkyy ja tuntuu

Turun kaupunginkirjasto yllätti viime vuonna iloisesti: kirjasto julkaisi mehevän luettelon turkulaisesta lasten- ja nuortenkirjallisuudesta. Nostalgisten valokuvien ja kirjavinkkien avulla välittyy komeaa kaupunkikuvaa vuosisatojen varrelta. Lastenkirjainstituutti Tampereella on puolestaan koonnut näyttelyn pirkanmaalaisesta kirjallisuudesta.

Toivottavasti kaikki suuret kaupungit ja maakunnat innostuvat juurien pöyhimiseen! Kotiseudun lastenkirjat herättävät historian hauskasti henkiin. Mutta esim. Helsingissä lasten kotiseutukokoelman esillepanoa ja populaarin luettelon laatimista vielä ujostellaan.

Lastenkirjallisuus tallentaa muistoja ja tunteita. Kotoisat lastenkirjat kutkuttavat lasten uteliaisuutta ja tiedonnälkää. Onneksi lastenkirjailijat ovat aina oivaltaneet paikallistunteen merkityksen.