Kuukauden kirjat: Lastenkirja lämmittää mieltä

Suomenruotsalaisen Anna Härmälän kuvakirja Sinä päätät itse, Jori (Schildts & Söderströms, suomentanut Mirjam Ilvas) on yksilöllisyyden ylistys.

Jori-koira rakastaa haisevassa möhnässä vellomista niin paljon, että se päättää tarjota saman ihanan ilon metsän kaikille ystävällisille koirille. Hienosteleva kylpyankka painostaa tosin Jorin rakentamaan oikeaoppisen kylpylän – ilman koiramaisia hajuja. Pytinki ei kuitenkaan ole koirien mieleen, jotka kaikesta komeudesta huolimatta hakeutuvat möyrimään möhnävarastoon. Koirakaverukset muistuttavat, että Jori saa itse päättää, mistä pitää.

Härmälän kuvamaailma on vastustamaton, vaikka hänellä ei ole minkäänmoista päähänpinttymää tehdä kaunista jälkeä. Kuvat ovat ilmeikkäitä ja ilmapiirissä on aavistus absurdia.

Tarina kannustaa itsenäisiin ratkaisuihin niin lapsia kuin aikuisia.

Juhlakirja

Kansikuva Tuula Karjalaisen kirjasta Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta.

Tove Janssonin (1914–2001) juhlavuotta kelpaa viettää komean kirjan voimin. Tuula Karjalaisen tyylikkäästi kirjoittama taiteilijaelämäkerta Tee työtä ja rakasta (Tammi) nivoo ajankuvaa, yksityistä elämää ja taiteilijakutsumusta. Taidehistorioitsijana Karjalainen pääsee erityisen lähelle Janssonin kuvataidetta, mutta oivaltavasti hän tulkitsee myös mm. muumimaailmaa. ”Luulisin, että kaikissa rehellisissä lastenkirjoissa on jotakin pelottavaa”, Jansson hahmottelee. Ja kuinka ollakaan, hän sai paljon kirjeitä juuri pelokkailta, ahdistuneilta ja yksinäisiltä lapsilta!

Karjalainen analysoi luotettavasti ja tervejärkisesti muumikirjoja, joissa idylli ja myrsky vuorottelevat. Lastenkulttuurin kannalta kiinnostavaa on myös kansainvälisen muumikuumeen dokumentointi aina Lontoon 60 vuoden takaisesta muumiviikosta japanilaisiin animaatioihin.

Elokuvan lumoissa

Jännitystä korsolaisteatterissa!

Elokuvakriitikkonakin työskennellyt Tuuve Aro tuntee vanhojen klassikkofilmien lumomaailman, ja rakkaita elokuviaan hän hyödyntää sydämen kyllyydestä Topi & Tallulah -lastenkirjasarjassaan.

Karambolan kirouksessa (WSOY, kuvittanut Sanna Mander) Topi ystävineen solahtaa korsolaisen elokuvateatterin valkokankaan läpi Amazonin viidakkoon. Seikkailusta tulee tietysti värikäs ja rehevä, mutta vähintään yhtä mielenkiintoista on se, miten kirjailija sovittaa erilaiset maailmat yhteen. Ei niin paljon seikkailua, etteikö toinen puoli arkista todellisuutta.

Kirjan mittaan sulatellaan esim. koulukiusaamista ja äidin menettämistä. Topi huomaa, että seikkailu vahvistaa ja virittää uusia ajatuksia.

Tove Jansson ateljeessaan, v. 1956

Onni tahtoo kaiken

Ei liikaa tekopyhyyttä

Sanna Pelliccionin Onni-pojasta kertova kuvakirjasarja käsittelee hauskasti ja lämpimästi tärkeitä teemoja.

Onni-poika tahtoo kaiken (Minerva) kertoo synttäreiden huumaamasta pienestä päivänsankarista, jolle jää päälle lahjojen saamisen ahnas riemu. Veljekset Onni ja Olavi käyvät niin kiukkuisiksi, että vanhempien on topakasti muistutettava, että tavarat eivät tee onnelliseksi. Koko perheen käymää keskustelua luonnehditaan kirjassa mielenkiintoiseksi ja hyväksi. Tunnelma ei kuitenkaan valahda tekopyhäksi eikä liian hyveelliseksi, sillä aivan lopussa Onni pääsee vastavuoroisesti muistuttamaan äitiä järkevän kuluttamisen periaatteesta.

Pelliccionin kuvat ovat yksinkertaisuudessaan sympaattisia ja iloisia.

Ystävyyden voimaa

Onpa pupulla suuret puheet…

Heidi Köngäs jatkaa persoonallisesta Henkselirouvasta ja hänen ystävistään kertovaa lastenkirjasarjaansa. Henkselirouva ja sinivärinen pupu -kirjassa (Lasten Keskus, kuvittanut Liisa Kallio) Henkselirouvan pihalle ilmestyy sininen, hyvin pöyhkeästi käyttäytyvä pupu.

Kirjan hilpeintä antia on valehteluun taipuvaisen pupun suuret puheet. Huumori pääsee esiin myös mm. ruutanan kohtalossa: itsensä lihomaan päästänyt kala liikkuu mieluiten uimapatjalla makoillen. Köngäs kirjoittaa sydämellisesti ja rauhallisesti eriskummallisesta ystäväjoukosta. Ystävyyden ja auttamisen ajatukset korostuvat miellyttävällä tavalla.

Eläinten metsä

Välittämistä & vastuuta

Hollantilaisessa lastenkirjassa Superkamut (Lasten Keskus, suomentanut Sanna van Leeuwen) viihdytään Lehtometsän suojissa.

Fiona Remptin kirjoittama ja Noelle Smitin kuvittama teos koostuu episodimaisista kertomuksista: eläimet urheilevat, viettävät synttäreitä, opettelevat lorvailemaan ja nauramaan. He elävät ”yhdessä kuin yhtenä perheenä, toistensa naapureina ja parhaina ystävinä”.

Tunnelma on enemmän kotoisa kuin huippuhumoristinen, mutta juuri siksi kaverusten kokemukset tuntuvat niin läheisiltä. Välittämistä ja vastuuta korostava kertomuskokoelma tekee samalla hollantilaista lastenkirjallisuutta meille vähän tutummaksi.

Selkoseikkailu nuorille

Ja taas kuollut äiti

Kari Vaijärvi on suomalaisen selkokirjallisuuden pioneeri ja monipuolinen lastenkirjailija.

Kulmikas kallio (Cultura, kuvittanut Jukka Murtosaari) on nuorille suunnattu selkokirja, jossa Jaakko ja hänen tutkijaisänsä pääsevät 1700-luvun sissilinnakkeen aarteen jäljille. He vuokraavat kesämökin Itä-Suomesta, mutta tavanomaisesta kesälomasta ei ole kyse, sillä kunnianhimoinen isä etsii kiihkeästi historiallisia jäänteitä.

Pienen perheen elämään vaikuttaa vahvasti äidin kuolema: isän helposti tulistuva käytöskin perustellaan menetyksellä. Loman aikana seikkaillaan, keskustellaan ja lähestytään – ja opitaan vähän Suomen historiaakin.

Kirjailija yhdistelee intohimojaan: seikkailua ja historiaa. Murtosaaren sarjakuvaruudut eivät jää pelkäksi kuvitukseksi, vaan kuljettavat ja kehittävät osaltaan juonta.

Kissarunoja

Olen villi – mutta salaa

Tuula Korolainen on kirjoittanut lastenrunokokoelmia niin hiiristä kuin aaveistakin, nyt ovat vuorossa kissat. Kissa kissa kissa (Lasten Keskus, kuvittanut Virpi Talvitie) esittelee monenmoisia kissoja, mm. surullisen kesäkissan, kissasirkuksen tähden ja vanhusten talon lempeän lemmikkikissan. Luonnetta riittää kaikilla, siitä todistaa omia sukujuuriaan pohtiva kissa, joka pyöräyttää viisauden: ”Olen villi – mutta salaa.”

Kissoista on kirjoitettu maailman sivu, niinpä Korolaisen kokoelmassa mainitaan lastenkirjallisuuden tuttuja kissoja Töpöhännästä alkaen. Klassisia kissarunojen kaikujakin voi kirjasta kuulostella.

Talvitien uhkeat, väreillä mässäilevät kuvat ovat olennainen osa kissakirjaa.

Tyttökirjojen taikaa

Sara Kokkosen Rasavillejä ja romantikkoja (Avain) esittelee lukijoiden rakastamia suomalaisia tyttökirjoja ja kirjailijoita Anni Swanista Tuija Lehtiseen.

Puheenvuoron saavat myös intohimoiset lukijat, eri-ikäiset naiset, jotka muistelevat lukukokemuksiaan, tyttökirjojen herättämiä ajatuksia ja tunteita. Lukijat kertovat esim. koulukirjastojen entisaikaisista aarteista, vanhempien asenteista sekä polttavasta kaipuusta tyttökirjojen maalailemaan Helsinkiin, jossa Fazerin kahvilassa nautitaan leivoksista ja kävellään Kaivopuistossa.

”Kun katseeni osuu kirjoihin, jotain lämmintä läikähtää sielussani ja hymyilyttää”, muistelee kuusikymppinen naislukija.

Kokkonen kirjoittaa tyttökirjoista ja kirjailijoiden elämästä napakasti ja vailla akateemista pörhentelyä. Monipuolisesti rakennettu kirja on tulvillaan nostalgiaa ja ajankuvaa yli 100 vuoden ajalta. Makeiden muistojen rinnalla pirskahtaa tervejärkistä kriittisyyttä

PS

Jaettua iloa

Sara Kokkosen suomalaista tyttökirjallisuutta käsittelevä Rasavillejä ja romantikkoja on hieno todiste siitä, että lapsuuden ja nuoruuden kirjamuistot ovat unohtumattomia.

Nykyisin osataan ja halutaan kirjoittaa henkilökohtaisista elämyksistä. Lastenkirjallisuuden tutkimus- ja lähdeteosten rinnalle on nyt asettunut nostalgiasta ja mielihyvästä ammentava tietokirjallisuus.

Lukijat haluavat jakaa kokemuksiaan, eikä enää jumituta kodin lukulampun yksityiseen hämärään. Rasavillejä ja romantikkoja -tyyppiset kirjat muistuttavat lasten- ja nuortenkirjallisuuden mahtavasta voimasta – samaan aikaan kun suuret sanomalehdet suhtautuvat alueeseen entistä nuivemmin.

Enää ei tarvitse kadehtia ruotsalaisia. Meilläkin osataan nauttia lastenkirjoista. Lastenkirjallisuus on yhteistä iloa vahvemmin kuin koskaan.