Lasten ensihoito keskittyy köyhemmille alueille

10 000 euron vähennys alueen keskimääräisissä vuosituloissa lisää ambulanssikyytien määrää 20 %:lla.

Erikoislääkäri Heli Salmi on tehnyt lasten ensihoitoon liittyvää tutkimusta vuodesta 2012. Samoihin aikoihin tietojärjestelmät mahdollistivat tiedon tutkimisen siten, että lasten ensihoidon tarpeita saattoi analysoida esimerkiksi sen mukaan, mille alueille hätäkeskus ambulansseja ohjasi.

– Ajatus tehdä tutkimus nousi arjen havainnoista. Kaikki päivystyspoliklinikoilla ja ensihoidossa töitä tehneet tuntuivat tietävän, mistä päin potilaita tuli.

Tästä huolimatta tulosten selkeys hämmästytti. Tutkimus paljasti selvästi, että niissä Helsingin lähiöissä, joissa väestön tulotaso on matalampi ja työttömyyttä enemmän, lasten ensihoitoa vaativia hätätilanteita tapahtuu merkittävästi enemmän kuin sosioekonomisesti parempiosaisilla alueilla.

Tutkimuksessa analysoitiin kaikki ensihoitoa vaativat 0–15-vuotiaiden hätätilanteet HUS:n alueella vuosina 2012 ja 2013. Tulosta eivät selittäneet niin kutsutut tarpeettomat yhteydenotot hälytyskeskukseen.

Ratkaiseeko raha, elämäntyyli – vai automalli?

THL:n tutkimusprofessori Sakari Karvosen mielestä tulos on hämmästyttävä, vaikkei tieto siitä, että lasten sairastavuus ja terveydentila vaihtelee vanhempien sosioekonomisen tilanteen mukaan, ole uusi.

Tämä näkyy esimerkiksi Kohortti 1997 -raportissa, jossa eräs tarkasteltava asia oli poliklinikkakäyntien määrä. Jos vanhempien ylin koulutusaste oli peruskoulu ja he olivat nostaneet toimeentulotukea, lapsella oli enemmän somaattisia poliklinikkakäyntejä kuin muilla.

Toisaalta HUS:n tutkimus ei sinänsä kerro perheiden sosioekonomiasta vaan siitä, mihin lähiöihin ambulansseja lähetetään.

– Oikeaoppinen jatko olisi se, että katsoisimme isommassa aineistossa yksilöityjä tietoja ja useampia muuttujia: lasten isien ja äitien tulotasoa, sisarusten määrää, äidinkieltä ja muita lapsen taustatekijöitä sekä hätätilanteiden syiden jakautumista, Heli Salmi pohtii.

Myös Karvonen näkee tutkimuksesta nousevan paljon uusia kysymyksiä. Selittääkö lasten ensihoidon tarvetta tietyillä alueilla jokin muu tekijä kuin vanhempien sosioekonomia? Millaisia ensihoitoa vaativia lasten hätätilanteita on paremman sosioekonomian alueilla? Millainen on väestön elämäntyyli kussakin paikassa: mitä lapset harrastavat, liikkuvatko he paljon ulkona itsenäisesti, millaista on liikenne? Onko perheissä autoja ja millaisia? Käyttävätkö vanhemmat ja / tai lapset päihteitä?

– Vaikuttavia tekijöitä on paljon aina koulujen ja päiväkotien turvallisuudesta siihen, että varakkaammilla perheillä voi olla hienommat ja turvallisemmat autot.

Pohdintaa on herättänyt myös se, että varsin monet hyvätuloiset ovat hankkineet lapsilleen yksityisiä terveysvakuutuksia.

Heli Salmi kuitenkin muistuttaa, että Helsingissä pelastuslaitos ja hätäkeskus päättävät kaikista ambulanssikyydeistä.

– Joissain maissa varakkaat voivat tilata yksityisen ambulanssin, meillä sellaista on vähän. Mutta toki voi pohtia sitä, turvautuvatko varakkaammat vähemmän ambulanssikyyteihin siksi, että he pääsevät esimerkiksi yksityiseen hoitoon muita helpommin ja säästyvät siksi hätätilanteilta.

Näistä pohdinnoista huolimatta tutkimustuloksissa näkyy yksiselitteinen riski.

– 10 000 euron vähennys alueen keskimääräisissä vuosituloissa lisää ambulanssikyytien määrää 20 prosentilla, kertoo Salmi.

– Vaikka 10 000 euroa on paljon rahaa, ajattelisin, ettei esimerkiksi 2 500 ja 3 300 euroa tienaavien välillä ole mitään valtavaa yhteiskuntaluokkaeroa. Silti tulos heidän asuinalueellaan on tämä.

Mikä on syy, mikä seuraus?

Tutkimuksen tärkeä anti on siinä, että se osoittaa, että sinänsä hyvä terveydenhuoltojärjestelmä palvelee osaa alueista paremmin kuin toisia.

– Järjestelmästä saa paremmin hyötyä, kun hallitsee tietyssä mielessä elämäänsä, jaksaa soittaa useamman kerran ja vaatia. Ehkä kaikki eivät jaksa, Heli Salmi sanoo.

Myös Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo näkee tutkimustuloksessa pienituloisten perheiden elämänhallinnan haasteita.

– Pienituloisuus yhdistyy stressiin, jolloin voi olla vaikeaa huolehtia lapsista. Lisäksi perheillä voi olla päihdeongelmia. Usein nämä asiat liittyvät toisiinsa. On vaikeaa sanoa, mikä on syy ja mikä seuraus.

Hiilamoa kiinnostaisi tieto maahanmuuttajista tilastoissa.

– Voisiko kyse olla siitä, että ihmiset, jotka eivät osaa kieltä, pystyvät huonommin käyttämään avoterveydenhuollon palveluja ja päätyvät siksi ensihoidon piiriin?

Poliittisesti epäkorrektia?

Terveydenhuollon näkökulmasta suuri kysymys on aiheen tietynlainen poliittisuus.

– Perinteisesti lääketiede toimii niin, että tunnistetaan riskitekijöitä, ja sitten yritetään kohdentaa palvelua heille, joilla on suurempi riski sairastua. Vaikkapa ihmistä, jolla on sepelvaltimotaudin riski, seurataan muita tiiviimmin ja hänelle saatetaan määrätä verenpainelääkitys aiemmin, havainnollistaa Heli Salmi.

Ei-biologisiin riskeihin suhtaudutaan toisin. Vielä 2000-luvun alussa, kun Salmi aloitti lääkärinä, esitietolomakkeessa saatettiin kysyä vanhempien ammattia. Nykyään sosioekonomisten tekijöiden puheeksi ottaminen tuntuu poliittisesti epäkorrektilta.

– Mutta jos onkin niin, että niiden tietojen perusteella voisi tunnistaa sairastumisriskejä? Nykyään ajatellaan, että kaikkien tulee saada samaa palvelua. Pitäisikö sen sijaan huolehtia siitä, että ihmiset saavat sitä palvelua, josta hyötyvät eniten? Salmi kysyy.

Heikki Hiilamo muistuttaa, että Suomessa on sinänsä harjoitettu varsin onnistunutta sosiaalisen sekoittamisen politiikkaa:

– Monissa muissa maissa kaupunkien tilanne on paljon pahempi. Sosioekonomiset erot kaupunginosien välillä ovat kuitenkin Suomessakin osin revenneet ja tilannetta on syytä seurata.