Lapsi, nenäliina ja läntinen sivilisaatio

Päiväkoti koulii ruumiinhallintaan

Kuinka meistä tuli näin siistejä ja hyvätapaisia? Vastausta etsivän ei välttämättä tarvitse nähdä nenäänsä pitemmälle.

Sosiologi Norbert Eliasin mukaan erilaisten ruumiintoimintojen ja niistä seuraavien äänien ja tuotosten hallinta on olennainen osa sivilisaatioprosessia. Hän valaisee länsimaisen sivilisaation kehityshistoriaa mm. nenän puhtaanapidolla.

Keskiajalla oli tavallista niistää nenä vaatteisiin tai sormilla. Rahvas ei nenäliinaa tuntenut, ja porvarikin saattoi huoletta niistää paitansa hihaan. Nenäliinaa pidettiin merkkinä erityisestä varallisuudesta. Sellaisen omistivat vain yläluokkaan kuuluvat.

Uusi aika toi mukanaan entistä tiukemmat nenänormit. 1700-luvulle tultaessa vaatteisiin niistäminen sallittiin enää lapsille.

Myös päiväkoti ”sivilisoi”: päiväkotilapsen odotetaan oppivan hallitsemaan ruumistaan ja mukauttamaan toimintaansa vallitsevien normien mukaiseksi, kertoo Anu Kuukka varhaiskasvatustieteen väitöksessään.

Keskeistä on nytkin ruumiintoimintojen ja -tuotosten kontrollointi ja hallinta. Lapsi käy parissa vuodessa läpi kehityksen, johon länsimainen kulttuuri tuhlasi vuosisatoja.

Kuukan tutkimuksen punaisena lankana on lasten ruumiillisuus sekä sen mahdollisuudet ja rajoitukset päiväkodissa. Aineistona ovat yhden päiväkodin 5–6-vuotiaiden ryhmässä kevätkauden aikana tehdyt havainnot sekä lasten haastattelut ja piirrokset.

Päiväkodin arkirutiinit – kuten pukemiset, ruokailut, wc-käynnit, peseytymiset ja päivälepo – kohdentuvat Kuukan sanoin suoraan ja välillisesti lasten ruumiillisuuteen. ”Kunnolla olemisen ja tekemisen” vaatimuksen kääntöpuolena on järjestyksen vastustus: lapsi hidastelee, väittää vastaan ja kapinoi.

Nenäliinan omistivat ennen vain yläluokkaan kuuluvat.

Hallinta edellyttää valvontaa. Lapset ovat päiväkodissa jatkuvasti toistensa ja aikuisten näkyvillä.

Lapsen toive saada olla välillä ”rauhassa, yksikseen ja ihan hiljaa” törmää Kuukan mukaan helposti päiväkodissa vallitsevaan aktiivisuuden ja sosiaalisuuden vaatimukseen.

>Anu Kuukka: Lapset, ruumiillisuus ja päiväkodin järjestys. Tutkimus ruumiillisuuden tuottamisesta ja merkityksellistymisestä lasten päiväkotiarjessa. Jyväskylän yliopisto 2015.

Perhehoitotyö tehoaa

Lapsiperheiden kotona toteutettu, voimavaroja vahvistava perhehoitotyön interventio pitää, minkä lupaa, kertoo Hanna-Mari Tannisen tuore väitös. Perheiden elämänlaatu kohenee ja tuen tarve vähenee.

Tutkimuksessa mukana olleet vanhemmat kokivat saavuttaneensa enemmän kuin olivat perhehoitotyön alussa osanneet odottaa. Erityisen tyytyväisiä oltiin perhetyöntekijän avoimuuteen, tasa-arvoiseen kohteluun, rohkaisuun ja arkea helpottaviin käytännön ratkaisuihin.

Perhehoitotyöntekijän repertuaariin kuului useita menetelmiä, joista vanhemmat saivat valita perheelleen parhaiten sopivat.

Voimavaroja vahvistava keskustelu käytiin kaikissa tapaamisissa. Muita menetelmiä olivat videoavusteinen ohjaus, kokemukselliset menetelmät, verkostoyhteistyö, vanhempi-lapsi-ryhmätoiminta ja perhetilanteiden havainnointi.

Ennalta ehkäisevän perhehoitotyön intervention myönteisten vaikutusten luettelo on vakuuttava: se mm. kohensi perheen terveyttä ja sosiaalisia suhteita, tuki vanhemmuutta ja vahvisti vanhempien parisuhdetta. Interventiosta hyötyivät kaikki perheenjäsenet.

Tikkasen tutkimus perustuu 19 kuukautta kestäneeseen interventioon, joka toteutettiin kahdessa eteläsuomalaisessa kunnassa neuvolapalvelujen yhteydessä. Toteutuksesta vastasi alan erityispätevyyksiä hankkinut työntekijä, joka toimi alueellisessa verkostoyhteistyössä.

Tutkimukseen osallistui 129 perheenjäsentä ja 30 perhettä. Perhetyöntekijä teki intervention aikana 621 kotikäyntiä ja työskenteli perheiden parissa yhteensä 953 tuntia.

>Hanna-Mari Tanninen: Resource-enhancing Nursing at Home for Families with Small Children – Evaluation of Early Interventions. Itä-Suomen yliopisto 2015.

Lukutaito taantuu

Kaikkihan Suomessa osaavat lukea, eikö niin?

Ei. PISA 2012 -lukutaitoarvioinnin mukaan lukeminen tökkii todella pahasti peräti 11 prosentilla 15-vuotiaista suomalaisista.

Tässä ryhmässä lukutaito on peruskoulun päättyessä niin heikko, että se rajoittaa olennaisesti jokapäiväistä elämää ja saattaa nostaa tien pystyyn pyrittäessä jatko-opintoihin ja työelämään.

Ikävintä tilanteessa on, että huonosti lukevien osuus kasvaa: vuonna 2000 se oli vain seitsemän prosenttia. Eniten lukutaito on heikentynyt kaikkein huono-osaisimmista perheistä tulevilla nuorilla. Hyväosaisissa perheissä taso on pysynyt erinomaisena.

Ongelma koskee ennen kaikkea poikia; suomalaistytöt ovat edelleen erinomaisia lukijoita, vaikka heidänkin etumatkansa on kansainvälisessä vertailussa jonkin verran kaventunut.

Toisin kuin monissa muissa PISA-maissa, meillä sukupuolten välistä tasoeroa ei ole onnistuttu kaventamaan. Ero 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien välillä vastaa nykyisellään noin 1,5 kouluvuoden opintoja.

Myös maahanmuuttajien lukutaito on hälyttävän heikko ja kehityksen suunta väärä. Vuoden 2006 jälkeen 15-vuotiaiden maahanmuuttajaoppilaiden lukutaidon taso näyttää laskeneen entisestään ja ero kantaväestön nuoriin näyttää kasvaneen. Maahanmuuttajilla tarkoitetaan tässä sekä ensimmäisen että toisen polven maahanmuuttajia.

Aikavertailuihin on maahanmuuttajien kohdalla suhtauduttava varauksella, sillä aiemmissa tutkimuksissa otos on heidän osaltaan ollut liian suppea luotettavien yleistysten tekemiseksi. Uusimmassa PISA 12 -tutkimuksessa otos oli ensimmäistä kertaa riittävän kattava.

11 % 15-vuotiaista suo-ma-lai-sis-ta ei osaa kunnolla lukea.

Vuonna 2006 maahanmuuttajatyttöjen keskimääräinen lukutaitopistemäärä oli 507, jonka katsotaan riittävän tietoyhteiskunnan, jatko-opintojen ja työelämän tarpeisiin. Pistemäärä oli 66 pistettä matalampi kuin kantaväestön tytöillä.

Vuonna 2012 pistemäärä oli enää 465. Ero kantaväestön tyttöihin on venähtänyt 94 pisteeseen eli 2,5 kouluvuoteen. Maahanmuuttajatyttöjen keskimääräinen lukutaito on enää vain välttävä, eikä se täytä tietoyhteiskunnan vaatimuksia.

>Inga Arffman ja Kari Nissinen: Lukutaidon kehitys PISA-tutkimuksissa. Artikkeli teoksessa Millä eväillä osaaminen uuteen nousuun? PISA 2012 -tutkimustuloksia. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2015:6.