Lapsi lukee, kunhan aikuinen lukee

Sekä Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen että radioääni Pasi Heikura saivat lapsuuskodeissaan lukevan ihmisen mallin.

Laaksonen muistaa lukeneensa äitinsä vanhat Annat ja Runotytöt sekä monet muut tyttökirjasarjat. Kaverin kanssa hän luki kilpaa koulun kirjastosta esimerkiksi Viisikot. Astrid Lindgrenin kirjat jäivät ikuisesti mieleen.

– Kun sain joululahjaksi Veljeni Leijonamielen, luin sitä itkien, kun se oli niin surullinen.

Ekaluokkalainen Martti osaa jo itsekin lukea, mutta tykkää kuulla vanhempiensa lukevan, nyt vuorossa äiti Kaisa Laaksonen.

Edelleen Laaksonen arvostaa monia tuttuja kuvakirjoja, joita hän on lukenut viime vuosina lapsilleen. Sama pätee moniin lastenkirjoihin, joihin hän palasi, kun kirjoitti Suurta lukuseikkailua, ensyklopediamaista lastenkirjallisuuden esittelyteosta.

Hän yllättää sanomalla, että muistaa lukemansa romaanit huonosti. Mietinnän jälkeen hän sanoo suosikeikseen tanskalaisen Peter Hǿegin ja ruotsalaisen Kerstin Ekmanin. Kotimaisista viime aikoina ovat iskeneet Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat ja Pauliina Rauhalan Taivaslaulu.

Pasi Heikura oppi lukemaan 5–6-vuotiaana kotikylänsä kirjastossa. Ensimmäinen itse luettu kirja oli Davy Crockett. Pari vuotta myöhemmin Heikuran äiti palkattiin Karvian kirjastonhoitajaksi, jolloin pojan lukeminen riistäytyi käsistä.

Radioääni Pasi Heikura pitää ääneen lukemisesta. Hän sanoo sen olevan suorastaan kirjallisuuden idea. Esimerkkeinä ääneen lukijoista käyvät Homeros, runonlaulajat ja Väinö Linna.

Heikura valitteli varhaisina teinivuosina äidilleen lukeneensa kirjaston kaikki nuortenkirjat, tietokirjoja myöten. Äiti havaitsi, että poika oli ohittanut Neiti Etsivät ja hevoskirjat. Poika ei niitä jaksanut, vaan siirtyi aikuisten hyllyyn, jossa Alistair MacLean kolahti.

– Teininä kitaransoitto alkoi viedä aikaa, ja opiskeluaikana ehdin lukea vain tenttikirjoja. On ikävä fakta, että vain 7–17-vuotiaana on tarpeeksi aikaa lukea. Nuo kymmenkunta vuotta kannattaa käyttää lukemiseen niin tiiviisti kuin mahdollista.

Nyt perheen kolme lasta lukevat monenlaisia kirjoja: Ellat, Keplerit, Risto Räppääjät ja Geoetsivät ovat kaikkien suosikkeja. Kuopus eli 7-vuotias poika ilahtuu Kapteeni Kalsareista ja Neropatin päiväkirjoista. 9-vuotias poika lukee kaikki löytämänsä jalkapalloaiheiset tietokirjat, mutta hänen hittinsä on Etsiväkerho Hurrikaani. 11-vuotias keppihevostyttö lukee hevoskirjallisuutta ja Siri Kolun Me Rosvoloita.

Uutuuskirjoista kolmikko on mieltynyt Sari Peltoniemen Avaimenkantaja-trilogiaan ja Vuokko Hurmeen Kiepaus-kirjaan.

Koko kolmikko harrastaa kesäfutista ja partiota, lisäksi tytär soittaa pianoa ja vanhempi poika kitaraa.

Kirja – paras ymmärrysväline

Suomen nuorisokirjallisuuden instituutti perustettiin Tampereelle vuonna 1978, ja nimi muuttui vuonna 2010 Lastenkirjainstituutiksi. Sen asiantuntijajoukko edistää lasten- ja nuortenkirjallisuuden asiaa.

Instituutin kirjastossa on noin 70 000 lasten- ja nuorten kirjaa, noin 5 000 tutkimusta ja yli 700 lehtinimikettä.

Martti tykkää liikkua ja lukea yhtaikaa.

Mauri Kunnasta on kaikkine käännöksineen nelisen metriä, Marvi ja Mervi Jalon hevoskirjoja viitisen metriä, Tove Janssonia vielä enemmän.

– Kirjastoväki ja pohjoismaiset tutkijat tuntevat meidät aika hyvin, mutta opettajat voisivat tuntea meidät paremmin, toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen pohtii.

Hän aikoo jossain vaiheessa saada valmiiksi kotimaisen kirjallisuuden väitöskirjansa, jossa paneutuu lasten kuvaamiseen 2000-luvun suomalaisissa kuvakirjoissa.

Laaksonen tietää, että lukutaito edistää kaikkea oppimista. Lukeminen ja varsinkin kirjojen lukeminen on maailman ymmärtämiseen paras avain.

– Vaikka kirja luettaisiin pätkissä, siihen pitkäjänteisyyden ja keskittyneisyyden tilaan ei pääse muilla välineillä. Lukeminen kehittää mielikuvitusta ja luovaa ajattelua paremmin kuin valmiiksi tarjottu tavara.

Lukeminen siis on hyödyksi, mutta se on myös nautinto – kunhan aikuinen edistää kirjaan tarttumista.

– Lapsi nauttii tarinan jakamisesta, ja luetun pystyy parhaimmin käsittelemään aikuisen kanssa keskustellen.

Laaksonen konkretisoi, että toiseen maailmaan uppoaminen auttaa jo nukahtamisessa tai rentoutumisessa urheilun jälkeen. Hän suree, jos kukaan ei anna tällaiselle kokemukselle mahdollisuutta.

– Tilastojen mukaan vain neljännes suomalaisvanhemmista lukee edes alle kouluikäisille lapsilleen. Valitettavasti moni ajattelee, että homma on hoidettu, kun lapsi oppii lukemaan.

Hän soisi, että lukemiselle varattaisiin aikaa. Monet vanhemmat kuljettavat lapsiaan urheiluharrastuksiin monta kertaa viikossa, mutta kirjat unohtuvat.

– Aikuislukijoidenkin määrä pienenee. Jos lukee älylaitteelta, lapsi ei näe, lukeeko vanhempi romaania vai seuraako Facebookia. Aikuisen olisi hyvä näyttää lapselle, että myös kirjat kiinnostavat.

Hyvät mallit jakoon

Maija harrastaa keppihevosia ja lukee paljon, erityisesti hevoskirjoja.

Kaisa Laaksosen mukaan vähenevän lukemisen syy on asenteissa, kirjan arvoa ei ymmärretä. Arvostus nousee vain, jos aikuiset näyttävät esimerkkiä eli lukevat.  Hänestä jo kymmenen lukuminuuttia päivässä riittää.

– Säännöllisyys ja rutiini ovat tärkeitä: päivittäinen lukuhetki auttaa ymmärtämään, että lukeminen vie uuteen maailmaan.

Nuorilla ajanpuute voi olla aito ongelma.

– Lapsilla sentään on aikaa, kun koulupäivät ovat lyhyitä. Jos nukkumaan menevä nuori jättää kännykän toiseen huoneeseen, kannattaa kokeilla kirjaa 15 minuuttia, Laaksonen vinkkaa.

Hän kehaisee, että monessa koulussa opettaja saa luokkansa lapset innostumaan lukemisesta, ja kirjastoissa pidetään hienoja teemapäiviä. Hyvät toimintamallit vain eivät leviä. Ollaan kaukana valtakunnallisesta tasa-arvosta.

– Lasten- ja nuortenkirjallisuuden valikoima kasvaa vuosittain jopa 1 500 julkaisulla, mutta harva huomataan. Moni media käsittelee vain ne kuusi kirjaa, jotka saavat lastenkirjallisuuden Finlandia Junior -ehdokkuuden, ja vain ne esitellään kirjakaupoissa.

Lasten lukemista on yritetty lisätä muun muassa Lukudiplomilla. Laaksonen tietää, että ainakin Pirkanmaalla diplomista on kehitetty Android-kännykkäversio yläkouluille.

Eino pelaa jalkapalloa ja lukee futiskirjoja, mutta myös sarjakuvat kiinnostavat.

– Jos kehitetään lukemiseen kannustava peli, pitää varmistaa, että pelissä voi edetä vasta, kun kirjaan on oikeasti tutustuttu, hän huomauttaa.

Tytöt lukevat keskimäärin selvästi enemmän ja paremmin kuin pojat. Vikaa lienee tarjonnassa, sillä lasten- ja nuortenkirjoja suunnataan pääosin tytöille, ja useimmissa kirjoissa päähenkilö on tyttö.

Lukeminen on yhteydessä koulumenestykseen, joten yliopistot naisistuvat.

– Opettajakoulutus kaipaa hyviä käytäntöjä, joilla opettaja saa nuoria innostettua lukemaan. Yksi ratkaisu on nykyistä toiminnallisempi koulupäivä, jotta kaikki tavoitettaisiin. Myös rahaa tarvitaan koulukirjastoihin ja henkilöstön koulutukseen.

Laaksonen on mukana noin 30 kasvatus- ja kirjallisuusammattilaisen kansallisessa lukutaitofoorumissa, jonka opetusministeri asetti keväällä. Laaksonen toivoo, että lukeminen saisi vastaavan mallin kuin Liikkuva koulu, joka on tuonut liikuntatuokioita koululaisten arkeen.

Lastenklassikoista antiikkiin

Maija lukee etenkin hevoskirjoja.

Pasi Heikura kertoo lukevansa lapsille vaimonsa kanssa vuoroilloin. Kun lapset olivat pieniä, vanhemmat lukivat myös päivisin. Tätä helpotti se, että Kaisa Laaksonen hoiti lapsia kotona liki kymmenen vuotta, ja Heikura on aina tehnyt töitä kotoaan.

– Kun mukula suuttui tai pelkäsi, vaimo keksi mahtavasti, että luetaanpa jotain hauskaa kirjaa sohvalla. Tilanne rauhoittui, ja lukeminen jatkui, Heikura muistelee.

Vuosia sitten perheessä luettiin Ihmemaa Oz. Sitten luettiin myös viisi jatko-osaa, ja urakkaan kului vuosi. Toiseksi klassikoksi perhe valitsi Narnia-kirjat, joita luettiin toinen vuosi.

Klassikkoihin uppoutuminen eteni, kun perheessä alettiin lukea Arto Kivimäen kolmiosaisen Antiikin taruja lapsille -sarjasta kakkososaa.

– Aluksi luin kirjaa lapsille kokeeksi. Luettavaksi osui kohta, jossa joku tappoi veljensä lyömällä tältä pään poikki vahingossa. Ajattelin, että ei herranen aika, ei tällaista voi lukea iltasaduksi lapsille, mutta pojat vain käkättivät.

Heikura jatkaa tarinalla, jossa Lyydian kuningas Tantalos kutsui jumalat kotiinsa syömään.

– Tantalos ajatteli tarjota parasta, mihin pystyy, ja pataan päätyi esikoispoika. Olin kauhuissani, mutta poikia nauratti. Tarina kääntyi paremmaksi, sillä jumalat sanoivat, että eivät he voi ihmistä syödä. Niinpä jumalat kokosivat sopasta pojan. Yksi hajamielinen jumala oli ehtinyt puraista palan pojan olkapäästä, joka sitten paikattiin norsunluulla.

Perheessä on edetty kirjasarjan loppuosaan, ja Heikura suosittaa, että joka kodissa luettaisiin antiikin taruja. Hän iloitsee, kun tarinoista selviää myös monien sanontojen alkuperä, joten medialukutaito kasvaa. Heikura kertoo mieluusti kaikille, mikä on vaikkapa Pandoran lipas.

Ketkä?

Kaisa Laaksonen (s. Nokialla 1977) ja Pasi Heikura (s. Karviassa 1963)

Asuvat Tampereella.

Koulutukseltaan Laaksonen on filosofian maisteri ja kasvatustieteiden maisteri; Heikura on yhteiskuntatieteiden maisteri.

Perheeseen kuuluvat 7- ja 9-vuotiaat pojat ja 11-vuotias tyttö.

Työkseen Laaksonen on toiminut Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtajana helmikuusta 2017; Heikura teki Simo Frangénin ja Jyrki Liikan kanssa Alivaltiosihteeri-radio-ohjelmaa vuosina 1990–2017. Nyt Heikura tekee Yle Radio 1:lle Aristoteleen kantapää -kieliohjelmaa, joka sai vuonna 2014 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon ja 2009 Bonnierin Vuoden journalistinen teko -palkinnon.

Kirjat: Laaksoselta Suuri lukuseikkailu (2017); Heikuralta Näissä merkeissä (2003), Samoilla linjoilla (2004), Aristoteleen kantapää (2009), Mistä puhumme kun puhumme jostain (2013) ja Aika velikultia (2014) sekä Frangénin ja Liikan kanssa 27 Alivaltiosihteeri-kirjaa.