Kuukauden kirjat: Nyt pakolaisista kirjoitetaan arvokkaasti

Aili Konttisen kirjoittama sotalapsikuvaus Inkeri palasi Ruotsista (WSOY 1947) aloitti kunniakkaasti vaikean aiheen työstämisen suomalaisessa lastenkirjallisuudessa. Sen jälkeen teema pääsi vuosikymmeniksi melkein unohtumaan.

Meillä herättiin vasta myöhemmin ruotsalaisten lastenkirjojen voimakkaaseen kansainvälisyyteen. Innostavimpia käännösvalintoja oli Gunnel Beckmanin Tyttö vailla nimeä (WSOY 1971, suom. Aila Meriluoto).

Kansainvälinen adoptio ja maailman myllerrykset koskettavat idyllistä puutaloaluetta, kun Sara saa naapurikseen iranilaisen tytön. Yhdeksänvuotias Sara ystävystyy tytön kanssa, mutta lopulta vimmastuu, kun aikuisten mielestä tulokkaalle pitää aina olla ystävällinen ja ymmärtäväinen.

Kirjailija osoittaa rohkeasti, että patoutuneiden tunteiden purkaminen on tärkeää. Ystävyys on luontevaa vain, jos ei alinomaa tarvitse pinnistellä. Kirja puhuu mutkattoman, sievistelemättömän kotouttamisen puolesta.

Sara pohtii myös kotimaan määrittelyä: ”Miten sitä oikeastaan tuntee, että tämä on kotimme?”

2000-luvun suomalaisessa lastenkirjallisuudessa on palattu sotamuistoihin ja kotimaan määrittelyyn. Kuvakirjaikäiset ovat saaneet omat evakkokirjansa, mutta nuortenkirjoissa viime sotiimme ei ole kovin ahkerasti enää palattu.

Maarit Malmbergin ja kuvittaja Jouni Koposen Aapeli ja evakkomatka (Minerva 2011) kertoo pojasta, joka saa kuulla naapurin Reinon evakkotaipaleesta ja vähän myös sotakokemuksista.

Kotiseudun jättämisestä ja uusiin oloihin sopeutumisesta välittyy lapsentajuinen kuva. Samalla kun evakkotarinat syventävät oman historiamme tuntemusta, ne auttavat ymmärtämään nykypäivän pakolaisten asemaa.

Laura Ingalls Wilderin muistelmat julkaistiin vuosina 1932–1943 Pieni talo -lastenkirjasarjana, joka on nyt uudella tavalla merkityksellinen.

Se, mikä ennen näyttäytyi tehokkaana viihteenä, tuntuu nyt tärkeältä ja liikuttavalta. Villin lännen 1800-luvun raivaajista kertovat klassikkokirjat kuljettavat kodista toiseen, metsästä kaupunkiin. Omaelämäkerrallisessa sarjassa perhe joutuu luonnon armoille, eikä uudisraivaajien sinnikkyys lopulta riitä. Muuton pakollisuus ja uusiin oloihin asettuminen kannattelevat kirjoja.

Preeriatalon perhe hehkuu onnea, vaikka kirjailija onkin myöntänyt, ettei hänen isänsä niin kovin lämmin todellisuudessa ollutkaan…

Tammi on viime vuosina ottanut hienosta sarjasta uusintapainoksia.

Wilderin elämään löyhästi perustuva televisiosarja Pieni talo preerialla (1974–1982) on esitetty Suomenkin televisiossa jo kolmesti.

Maahanmuuttajana Suomessa

Nuortenkirjoissa maahanmuutto ja pakolaisuus ovat vahvasti läsnä. Rasismi ja vastahanka kuuluvat väistämättä tarinoihin.

Esko-Pekka Tiitisen Neljän tuulen paidassa (Aula & Co 2016) velloo ainakin kaksi todellisuutta: päähenkilö Pekko ihastuu Libanonista tulleeseen Damlaan, mutta samanaikaisesti pääkallojengi kylvää pikkukaupungissa pelkoa ja pahaa mieltä rasismillaan.

Tiitinen kirjoittaa sentimentaalisesti nuortensa elämästä, välillä hiukan filosofoimalla ja runoilemalla, mutta realistinen ydin pitää pintansa. Kirja puhuu ystävyydestä ja rohkeudesta.

Mielenkiintoista on se, että kotoutumisen teema häilähtää kirjassa niin monella tapaa. Pekon perhe on muuttanut Lapista Pohjois-Karjalan tietämille, ja työtön äiti löytää uuden uran maahanmuuttajien koulunkäyntiavustajana. Nuortenkirjoissa ei ole ihan yleistä, että muuttamisen teemaa tarkastellaan myös aikuisten kokemuksena.

Monenlaista kotoutumista

Riina Katajavuori ja kuvittaja Salla Savolainen esittelevät Suomeen asettuneita perheitä ja heidän kotejaan kuvakirjassa Mennään jo naapuriin (Tammi 2017). Kirjassa tutustutaan lapsiperheisiin eri puolilta maailmaa. Vierailuilla syödään, leikitään ja kuunnellaan. Tekijöillä on silmää hauskoille, lapsilukijoita kiinnostaville yksityiskohdille.

Aikuislukija voi ihmetellä vaikkapa maahanmuuttopolitiikan kummallisuuksia. Syyrialaisperhe virui vastaanottokeskuksessa kuukausitolkulla toimettomana: ”Asuimme ja odotimme. Ei ollut mitään tekemistä, ei edes koulua.”.

Kurdityttö hengenvaarassa

Marja-Leena Tiainen kirjoittaa nuorille selkokirjoja maahanmuuttajien kohtaloista. Välillä hän tekee vanhoista kirjoistaan selkomukautuksia, välillä aivan uusia ja alkuperäisiä selkokirjoja. Nuoret pitävät Tiaisen dramaattisesta, trillerimäisestä käsittelytavasta.

Tyttö lukitussa huoneessa (Avain 2019) osoittaa, miten pitkälle vanhempien kunniaväkivalta voi karata. Kurdityttö Tara joutuu hengenvaaraan, eikä lopulta edes turvatalosta ole apua. Maahanmuuttajanaisten tukikeskus ja sosiaaliviranomaiset yrittävät parhaansa, mutta ainoaksi vaihtoehdoksi jää pakeneminen Suomesta. Taran isä ja isoveli tuntuvat aina pääsevän hänen jäljilleen.

Aateveljet-selkoromaanissa (Avain 2020) näkökulma on toinen: Tiainen tutkii, miltä väkivalta ja rasismi näyttävät perheessä, jossa veljeksistä toinen solahtaa syvälle jengielämään. Mitä perheenjäsenet voivat tehdä?

Juutalaisten kohtalo Suomessa

Leena Walleniuksen nuortenromaani Rosalien laulu (Otava 1999) on järkyttävä kertomus itävaltalaisen juutalaistytön pakenemisesta Suomeen toisen maailmansodan aikana.

Kirja ei anna kovin mairittelevaa kuvaa suomalaisesta politiikasta eikä liioin suomalaisten hyökkäävästä, väkivaltaisesta käytöksestä. Nuorelle lukijalle saattaa tulla täytenä yllätyksenä, että Suomestakin palautettiin juutalaispakolaisia Saksaan.

Kirja ei ole ahdistavaa luettavaa, vaikka asiat ovat painavia. Ankeuden vastapainoksi siitä välittyy tuokiokuvia vanhasta Helsingistä – ja onneksi myös hyvistä ihmisistä.

Uutta painosta toivotaan!

Kirjasta toivoisi uutta painosta, sillä neljännesvuosisadan aikana käsityksemme pakolaisuudesta on monin tavoin muuttunut ja ajankohtaistunut. Jos pitää paikkansa, että kouluikäisten yhteiskunnallinen tietämys on ohentunut, niin lähihistoriaan sijoittuva kaunokirjallisuus voi hyvinkin herättää myötätuntoa ja uteliaisuutta.

Pitääkö pakolaisen luopua lemmikistään?

Pienille lapsille tarkoitetussa Kysy ja kurkista! -sarjassa on nyt vuorossa pakolaisongelma. Katie Daynesin ja Ashe de Sousan laatima ja ukrainalaisen Oksana Drachkovskan kuvittama kuvatietokirja Pakolaisuus (Tammi 2024, suom. Sari Kumpulainen) on johdonmukaisesti jäsennelty perusteos. Lapsen kannalta on mukavaa, että kaikki tieto kätkeytyy luukkujen taa, joten nypittävää ja käänneltävää riittää.

Kirja käsittelee pakolaisten kokemuksia alkaen kodin jättämisestä alkaen unohtamatta lasten inhimillisiä ja tärkeitä kysymyksiä. Mitä pakolaisten laukkuihin on pakattu? Entä pitääkö lemmikeistä luopua?

Pakolaisuutta käsitteleviin lastenkirjoihin kasaantuu väistämättä myös kerrontateknisiä maneereita. Iskulauseita ja kylttejä kanniskelevat lapset ovat tehokas näky, mutta jatkuvasti toistuessaan se saattaa menettää merkitystään.

Pikkuhiljaa pitäisi kerätä rohkeutta käsitellä vähän monipuolisemmin kotoutumisen ja kulttuurien kohtaamisen arkivaikeutta, niin arkaluontoinen kuin aihe onkin.

Nina Ladenin ja Melissa Castrillónin kuvakirja Rakkaus on lempivärini (Mäkelä 2024, suom. Raija Rintamäki) tarjoaa elämyksellistä asennekasvatusta. Runomuotoinen kuvakertomus tähdentää jokaisen päivän ainutkertaisuutta. ”Yhdenvertaisuus on ovi, josta mahtuu jokainen.”

Koristeellinen, tyylitelty kuvitus poikkeaa nykyisen kuvitustaiteen valtavirrasta. Teemat ovat ajattomia: toivo, hoiva ja ymmärrys.

Ystävyys edistyy, jos sitä edistetään

Essi Kummun kirjoittama ja Liisa Kallion kuvittama pieni lastenkertomus Rauhan alkuja (Tammi 2024) pohtii rauhan ja sovun mahdollisuuksia Ukrainasta Suomeen muuttaneen Zofian näkökulmasta. Zofialla ja koulukaveri Alisalla on ryppyjä ystävyydessä ja samoja kysymyksiä Zofia joutuu miettimään vähän isommassakin mittakaavassa.

Luokan ikkunalaudalla viilipurkeissa kasvavat pienet vihreät taimet symboloivat kirjan valoisaa elämänasennetta. Viesti on selvä: ”Ystävyys edistyy, jos sitä edistetään”. Ukrainan tilanne tuo tarinaan konkretiaa.

Ajankohtaisuuden ohella kirjassa on koskettavaa ajattomuutta. Hyvä, että rauhankasvatus palaa suomalaiseen lastenkirjallisuuteen. Kirjan viimeisellä aukeamalla on rivikaupalla toinen toisistaan käsistä piteleviä ihmisiä. Se on kuvittajan hellämielinen silmänisku 1970-luvulle, jolloin lastenkirjojen kuvissa lapset seisoivat vieri vieressä solidaarisuutta osoittaen. Ihan kelpo sanoma tänäänkin – varsinkaan kun näitä kuvia ei ole näkynyt vuosikymmeniin!

Katri Tapolan ja kuvittaja Sayed Mohammad Munirin yhteistyönä tekemä Päivänvarjotyttö (Enostone 2022) kertoo pikkutytöstä ja yhtäkkiä syttyvästä sodasta. Vaikka raketit täyttävät taivaan, on tytön elämässä rahtunen toivoa: ”Minä pelkään ja olen turvassa yhtä aikaa.”.

Suomen- ja darinkieliseen kuvakirjaan olisi toivonut tekijäparin yhteistyöstä kertovaa jälkisanaa.

Näinä surullisina aikoina, kun pakolaisista puhutaan Suomessa taakkana ja keksitään muita tylyjä termejä, lastenkirjat ovat entistäkin tärkeämpiä jo pelkästään ystävällisen ja kohteliaan kielen takia.

Hyvä lukija,

Lastensuojelun Keskusliiton julkaisema Lapsen Maailma -lehti on journalistisin periaattein toteutettava aikakauslehti, joka katsoo maailmaa uteliaan lapsen silmin.

Tue Lastensuojelun Keskusliittoa (lskl.fi) sekä laadukasta journalismia tilaamalla Lapsen Maailma – joko diginä tai painettuna lehtenä.

Ulla Siimes, päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja

Tilaa lehti itsellesi tai lahjaksi