Kun lastensuojelun sosiaalityöntekijä arvioi lapsen tilannetta, köyhyys ja perheen toimeentulo jäävät sivuasioiksi
Lapsi on sosiaalityöntekijöille tärkein tiedon tuottaja. Kuva: Mostphotos.
Sosiaalityöntekijän huolella tekemä lapsen tilanteen arviointi on hyvän lastensuojelutyön perusedellytys. Arvioida pitäisi lapsen sen hetkinen tilanne ja se, miten tilanteeseen on tultu. Anne-Mari Jaakolan väitöksen mukaan sosiaalityöntekijöiden huomio keskittyy kuitenkin tilanteeseen arviointihetkellä.
Arvioinneissa tarkasteltiin erityisesti lapsen sosiaalista kasvuympäristöä ja sen mahdollisuutta tukea lapsen kasvua ja kehitystä. Huomiota kiinnitettiin myös lapsen läheisiin ihmissuhteisiin, vanhemmuuteen, perhe- ja sukulaisuussuhteisiin sekä lapsen vahvuuksiin. Lapsen kehityshistoria, vanhempien taustat ja perheen historia jäivät vähemmälle huomiolle.
Lasten köyhyys ja perheen toimeentulon riittävyys olivat yksi arvioinneissa vähiten huomioiduista tekijöistä. Jaakola pitää tulosta puhuttelevana: tiedetäänhän hyvin, että lastensuojelun asiakkaana olevilla lapsilla on huomattavasti muuta väestöä heikommat taloudelliset lähtökohdat.
Jaakola selvitti väitöskirjassaan arviointien sisältöä ja lähestymistapaa kyselytutkimuksella, johon vastasi 506 lastensuojelun sosiaalityötä tekevää sosiaalityöntekijää Suomessa. Noin kolmannes heistä huomioi lapsen kehityshistoriaan liittyviä tekijöitä arvioinnissa silloin tällöin.
Tutkimus tuo uutta näkökulmaa myös ajankohtaiseen keskusteluun lastensuojelun mitoituksesta.
Aina arvioitavien tekijöiden joukossa ne olivat vain joka kymmenennellä sosiaalityöntekijällä.
Puolet sosiaalityöntekijöistä kiinnitti aina huomiota vanhemman päihteiden käyttöön ja psyykkiseen terveyteen. Vanhemman väkivaltaisuuden huomioi joka kerta vain 40 % työntekijöistä.
Pitäisikö lastensuojelun arviointeja yhtenäistää valtakunnallisesti?
Arvioinnin tekotapa oli yleensä systemaattinen ja analyyttinen. Lapsi oli sosiaalityöntekijöille tärkein tiedon tuottaja. Lapsikeskeisimmin tilannetta arvioivat vanhemmat sosiaalityöntekijät. Arvioinnin tekotapa ei Jaakkolan mukaan kuitenkaan riipu vain työntekijästä. Siihen vaikuttavat myös työpaikan koko ja kannustavuus.
Tulokset antavat Jaakolan mukaan hyvän syyn pohtia, pitäisikö arviointeja yhtenäistää ja systematisoida valtakunnallisesti.
Tutkimus tuo uutta näkökulmaa myös ajankohtaiseen keskusteluun lastensuojelun mitoituksesta. Sosiaalityöntekijöiden työtaakka kasautuu, eikä arviointeja tekevällä työntekijällä ole aina tarpeeksi aikaa yhtä lasta ja perhettä kohti. Tilanne paranisi yhden sosiaalityöntekijän osalle tulevaa asiakasmäärää rajoittamalla.
Jaakolan sosiaalityön väitöskirja Lapsen tilanteen arviointi lastensuojelun sosiaalityössä tarkastettiin syyskuussa Itä-Suomen yliopistossa.
